Lue keskustelun säännöt.
Kaksi lasta on liikaa! Apua!
27.08.2014 |
Ensimmäisen lapsen kanssa en saanut mitään tunnesidettä syntymän jälkeen. Olin todella masentunut, mutta hoidin vauvaa kaikin puolin oikein. Tein kaiken kuten minua neuvottiin vaikka raskaalta se tuntui. Ensimmäinen 18kk meni mallikkaasti ja lapsi oli jopa erittäin varhaiskypsä. Näin neuvolassa meille sanottiin.
Yllättäen aloin odottamaan toista lasta. Raskaus oli yhtä piinaa koska en halunnut lisää lapsia. Toisen lapsen synnyttyä koin kuitenkin syvää kiintymystä ja rakkautta häntä kohtaan. Olin sanattoman onnellinen toisesta lapsesta. Nyt toinen lapsi on kohta 6 kuukautta ja rakastan häntä äärettömästi. Parasta mitä tiedän on seurustella ja tehdä hänen kanssaan asioita. Mutta ensimmäistä lastani en vieläkään kykene rakastamaan. Häntä hoidan niin hyvin kuin pystyn koska minun on äitinä pakko.
Voimat alkavat ehtymään ensimmäisen lapsen kanssa. Menetän usein malttini ja hän varmasti vaistoaa etten koe samaa rakkautta häntä kohtaan kuin sisarusta. Tiedän että se on väärin. Olen puhunut asiasta nevolassa, mutta heidän ohjeensa on vain viedä isompaa lasta pariksi tunniksi viikossa johonkin kerhoon jotta saan levätä. Eihän se ole aika eikä mikään eikä tätä mikään lepo paranna. Lapsi on ollut viikonloppuisin poissa mummolassa enkä kaipaa häntä yhtään silloin. Ja kauhulla odotan että hän palaa kotiin. Jos uskaltaisin ottaisin yhteyttä lastensuojeluun ja pyytäisin heiltä apua. Mutta pelkään menettäväni vauvan jos sen teen. Lasten isä ei ymmärrä ollenkaan ja syyllistää entisestään. Olen todellisessa umpikujassa.
Kommentit (19)
Olen samaa mieltä edellisten kanssa, hae apua ja keinoja joilla voit löytää yhteyden ja tunteen esikoiseesi, vietä aikaa kaksin ja tutustu. Itselläni on vähän samanlainen tilanne, mutta kadotin esikoisen raskaus aikana, en itsekkään muista tai tiedä tarkalleen milloin, nyt yritän saada siitä tunteesta kiinni joka minulla oli ennen raskauuta ja mikä minulla on nyt nuoremman kanssa. Rakastan molempia ja ikävöin molempia, eikä tilanteeni ole yhtä vakava kuin sinun, kuitenkin työstämisen arvoinen asia, koen jatkuvaa huonoa omaa tuntoa ja teen parhaani että lapseni kokisivat olevansa yhtä rakastettuja, mitä ovatkin, toiselle sen näyttäminen on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä asia on, että sinä tiedostat että vika on itsessäsi eikä lapsessasi. Siispä yritä olla olematta liian ankara itsellesi, anna aikaa ja armoa.
Kamalaa. Tuli ihan fyysinen pahaolo sun tekstistä, miten voi joku olla noin kylmä?
ei tässä nyt mikään kauhistelu auta vaan tuki! ihmisiä tässä kuitenkin vaan ollaan. hyvä ettet laiminlyö isomman hoitoa, vaikka tunteesi ovat mitä ovat. mikä on isän rooli kuviossa ja suhde lapseen? voisitteko viettää toisinaan kahdenkeskistä aikaa isomman kanssa, tehdä jotakin sellaista mikä on molemmista ihanaa ja missä lapsesi parhaat puolet pääsevät esiin? voit vain yrittää kaikkesi ja purra hammasta, tunteillesi et voi mitään mutta ajatuksiasi ja käytöstäsi hallitset tietoisesti. tsemppiä!
-Nainen 19v-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on kyllä tosi hankala tilanne.
minusta sun ap kannattaisi käydä jossain terapiassa tms. Juttelemassa ihan jonkun psykologin tai psykiatrin kanssa, että mistä nuo tunteet (tai niiden puute) esikoista kohtaan oikein johtuvat. Itsekin tiedät ettei tuo ole normaalia, pakko sun on saada apua että tilanne lähtee helpottamaan.
Ole rohkea ja hae apua.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:42"]ei tässä nyt mikään kauhistelu auta vaan tuki! ihmisiä tässä kuitenkin vaan ollaan. hyvä ettet laiminlyö isomman hoitoa, vaikka tunteesi ovat mitä ovat. mikä on isän rooli kuviossa ja suhde lapseen? voisitteko viettää toisinaan kahdenkeskistä aikaa isomman kanssa, tehdä jotakin sellaista mikä on molemmista ihanaa ja missä lapsesi parhaat puolet pääsevät esiin? voit vain yrittää kaikkesi ja purra hammasta, tunteillesi et voi mitään mutta ajatuksiasi ja käytöstäsi hallitset tietoisesti. tsemppiä!
-Nainen 19v-
[/quote]
No jos kauhulla odottaa jo lapsensa kotiintuloa, niin ei siinä mitkään piiri pieni pyörii-leikit auta. Pahasti on jotain vialla ja ammattiauttajalle mars, jos sekään enää auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:47"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:42"]ei tässä nyt mikään kauhistelu auta vaan tuki! ihmisiä tässä kuitenkin vaan ollaan. hyvä ettet laiminlyö isomman hoitoa, vaikka tunteesi ovat mitä ovat. mikä on isän rooli kuviossa ja suhde lapseen? voisitteko viettää toisinaan kahdenkeskistä aikaa isomman kanssa, tehdä jotakin sellaista mikä on molemmista ihanaa ja missä lapsesi parhaat puolet pääsevät esiin? voit vain yrittää kaikkesi ja purra hammasta, tunteillesi et voi mitään mutta ajatuksiasi ja käytöstäsi hallitset tietoisesti. tsemppiä! -Nainen 19v- [/quote] No jos kauhulla odottaa jo lapsensa kotiintuloa, niin ei siinä mitkään piiri pieni pyörii-leikit auta. Pahasti on jotain vialla ja ammattiauttajalle mars, jos sekään enää auttaa.
[/quote]
Monille se on kamalaa, kun omat lapset ovat kotona, tulee sotkua ja melua. Mielellään laitetaan ne minne vaan ja mikä paskinta, ei edes myönnetä sitä rehellisesti. Ollaan vaan että "meidän kersat on sosiaalisia".
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:47"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:42"]ei tässä nyt mikään kauhistelu auta vaan tuki! ihmisiä tässä kuitenkin vaan ollaan. hyvä ettet laiminlyö isomman hoitoa, vaikka tunteesi ovat mitä ovat. mikä on isän rooli kuviossa ja suhde lapseen? voisitteko viettää toisinaan kahdenkeskistä aikaa isomman kanssa, tehdä jotakin sellaista mikä on molemmista ihanaa ja missä lapsesi parhaat puolet pääsevät esiin? voit vain yrittää kaikkesi ja purra hammasta, tunteillesi et voi mitään mutta ajatuksiasi ja käytöstäsi hallitset tietoisesti. tsemppiä! -Nainen 19v- [/quote] No jos kauhulla odottaa jo lapsensa kotiintuloa, niin ei siinä mitkään piiri pieni pyörii-leikit auta. Pahasti on jotain vialla ja ammattiauttajalle mars, jos sekään enää auttaa.
[/quote]
Monille se on kamalaa, kun omat lapset ovat kotona, tulee sotkua ja melua. Mielellään laitetaan ne minne vaan ja mikä paskinta, ei edes myönnetä sitä rehellisesti. Ollaan vaan että "meidän kersat on sosiaalisia".
[/quote]
Valkoinen sisustus kärsii, joten ei mahdu mies ja lapset sisälle!
Ei tuo mitenkään epätavallista ole että kokee lapset eri tavalla. Ja ap on hakemassa apua, edes täältä. Ei ole tuhonnut mitään esikoisen elämässä, jolla on isovanhemmat ja vanhemmat ja äiti tiedostaa tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:51"][quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:47"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 13:42"]ei tässä nyt mikään kauhistelu auta vaan tuki! ihmisiä tässä kuitenkin vaan ollaan. hyvä ettet laiminlyö isomman hoitoa, vaikka tunteesi ovat mitä ovat. mikä on isän rooli kuviossa ja suhde lapseen? voisitteko viettää toisinaan kahdenkeskistä aikaa isomman kanssa, tehdä jotakin sellaista mikä on molemmista ihanaa ja missä lapsesi parhaat puolet pääsevät esiin? voit vain yrittää kaikkesi ja purra hammasta, tunteillesi et voi mitään mutta ajatuksiasi ja käytöstäsi hallitset tietoisesti. tsemppiä! -Nainen 19v- [/quote] No jos kauhulla odottaa jo lapsensa kotiintuloa, niin ei siinä mitkään piiri pieni pyörii-leikit auta. Pahasti on jotain vialla ja ammattiauttajalle mars, jos sekään enää auttaa.
[/quote]
Monille se on kamalaa, kun omat lapset ovat kotona, tulee sotkua ja melua. Mielellään laitetaan ne minne vaan ja mikä paskinta, ei edes myönnetä sitä rehellisesti. Ollaan vaan että "meidän kersat on sosiaalisia".
[/quote]
No voi urpot, tässä tuskin tarkoitettiin, "et kiva ku esikoinen on hetken mummolassa, niin saan vähän omaa aikaa" Lukekaa teksti uudelleen..huoh
Etkö laittaisi pienempää viikonloppuhoitoon ja olisi isomman kanssa ilman pienen tuomaa hoitovastuuta? Vaihteeksi näinkin ja isompi saisi sinut itselleen ja oppisit olemaan ja tuntemaa häntä myös erillisenä yksilönä etkä vain "riippana".
Älä tunne huonoa omaatuntoa jos mietit että voi lapsi tulee kotiin, niin tekee moni muukin, minä muunmuassa. Omaa aikaa kaipaa jokainen... Pitkitän lasten hakua mummolasta joskus, vaan saadakseni olla ihan itsekseni ja lapsilla on siellä kuitenkin hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Ap!
Hienoa että itse tiedostat ongelman suhteessasi esikoiseen. Tiedetään että synnytyksen jälkeinen masennus vaikuttaa äidin ja lapsen tunnesuhteeseen. Sinun kohdallasi masennus ilmeisesti on parantunut, mutta et ole siitä huolimatta saanut "kiinni" siitä tunteesta.
Itsekin tiedät että asia ei parane lepäämällä. Mielestäni tarvitsisit ammattilaisen apua ja ohjausta, jotta pääsisit luomaan tunnesuhdetta esikoiseesi. Ota asia uudelleen puheeksi neuvolassa ja sano suoraan ettet kaipaa lepoa vaan terapeuttista apua. Luultavasti tarvitsisit apua myös niiden tuntemusten perkaamiseen joita synnytyksen jälkeinen masennus on sinuun jättänyt. Pyydä päästä psykologin vastaanotolle omia tunteitasi purkamaan, lisäksi voisitte hyötyä perheneuvolasta jossa saisit ohjauksen kanssa luoda suhdetta vanhempaan lapseesi.
Hienoa että olet oivaltanut tämän eron suhteessa lapsiisi. Se jo kertoo siitä että olet oikeasti hyvä äiti joka myös ymmärtää mitä lapsi tarvitsee. Ohjauksen ja terapian avulla saatkin siitä varmasti kiinni. Tsemppiä! Pidä puolesi neuvolassa, näytä vaikka tuo aloitustekstisi siellä jotta tulet kunnolla ymmärretyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt jos lopetetaan teeskentely niin noin käy monelle. Isompi päiväkotiin tai mummolaan koska tilanne uusi. Yhtäkkiä pitää huolehtia monesta. Kova stressitekijä useimmille. Eniten eroja tulee kun tullut toinen lapsi.
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 12:19"]
Nyt jos lopetetaan teeskentely niin noin käy monelle. Isompi päiväkotiin tai mummolaan koska tilanne uusi. Yhtäkkiä pitää huolehtia monesta. Kova stressitekijä useimmille. Eniten eroja tulee kun tullut toinen lapsi.
[/quote]
Poikkeuksellista tässä onkin se, että ap itse tiedostaa suhteensa ensimmäiseen lapseen ongelmalliseksi. Ap ei siis halua työntää ensimmäistä lastaan sivuun saatuaan "uuden ja paremman" vaan on oikeasti huolissaan siitä että ei osaa olla äitinä lapselle johon ei ole saanut luotua kunnollista ja läheistä suhdetta. Siksi nostan hänelle hattua ja kannustan hakemaan apua!
Uskon, että tuo liittyy masennukseen ja siitä johtuvaan tunnesiteen kehittymättömyyteen. Sinulla on kaikki avaimet asian selvittämiseen, koska tiedostat tilanteesi niin hyvin. hakeudu terapiaan, jossa terapeutti auttaa sinua ymmärtämään asioiden väliset suhteet ja löytämään rakkauden myös esikoistasi kohtaan. Terapia on usein raskas prosessi, mutta tee se lapsesi ja itsesi takia. Lapset aistivat yllättävän paljon, ja jos tuo jää hoitamatta, asia vaikuttaa myös lastesi väleihin tulevaisuudessa.
Hei ap, onpa hankala tilanne. Minusta tuntuu, että et sitten kuitenkaan ole saanut masennukseesi apua, eli vaikka se näennäisesti on parantunut niin se kummittelee siellä taustalla. Joskus käy niin, että äidin syyllisyys siitä, että masentui eikä pystynyt luomaan kunnollista tunnesidettä vauvaa, aiheuttaa niin suurta syyllisyyden ja riittämättömyyden tunnetta, että se jää siihen äidin ja lapsen väliin kiilaksi, ja estää äitiä tuntemasta iloa ja rakkautta lasta kohtaan. Mieli jää tavallaan askartelemaan sen ison pettymyksen, masennuksen, kanssa niin, ettei sitä huomaa että se aika meni jo, ja nyt on aika uudelle, uusille mahdollisuuksille, uusille aluille ja uusille tunteille.
Mulle jäi nyt epäselväksi, että oletko saanut kunnon terapiaa masennukseen ikinä, ja saatko nyt terapiaa? Neuvola on yhtä tyhjän kanssa, ei niitä oikeastaan liikuta se miten äiti siellä voi, kun terkkarit ovat nykyään nääntymässä työtaakan alle. Voit ihan itse, milloin tahansa, varata ajan mt-toimistoon tai terveyskeskuksen psykiatriselle hoitajalle. Sanot että tilanne on se, että olet väsynyt äiti ja haluat jutteluajan, muuta ei tarvita. Saat sen ajan heti ja se on ilmaista. Sellainen pelko, että sulta vietäisiin vauva, on ihan aiheeton. Sellaiset ajatukset juuri ovat masentuneen ihmisen ajatuksia, tuollaiset asiat mustavalkoisina ja lopullisina maalailevat, uhkakuvia luovat ajatukset, jotka haluavat että vaan käperryt itseesi miettimään kuinka huonosti asiat ovat, etkä tuo itseäsi ja ajatuksia näkyviksi, että voit tunnistaa ne, nimetä ne ja työskennellä niiden kanssa.
Minusta sinulla on velvollisuus hakea keskusteluapua. Olet nyt väsynty, olet tilanteessa jossa sinua tarvitaan hirveästi vaikka voimia ei ole tullut yhtään lisää. Et saanut yhtään hengähtää esikoisen jälkeen niin, että sinulla olisi ollut voimia ja aikaa tutustua esikoiseen sellaisena kuin hän on nyt lapsena ja omana persoonanaan, ei enää vauvana. Sinulle voi olla niin kova kaipuu olla joskus rauhassa, miettiä ajatuksiasi ja päästä vähän helpommalla, että ei ole mikään ihme jos et kaipaa esikositasi. Se, mitä neuvolassa on sanottu on siinä mielessä aivan oikein, että sinun pitäisi saada olla joskus myös ilman esikoista, mutta myös ilman pienempää, siis kahdestaan esioisen kanssa, ja joskus myös ihan yksin. Liian intensiivinen yhdessäolo puuduttaa ja saa ottamaan asiat itsestäänselvyyksinä. Vasta, kun asioihin saa vähän etäisyyttä, vaikkapa pienellä matkalla jonne lähti ihan yksin, voi antaa kaikkien tunteiden tulla tietoisuuteen. Se, että on aina lasten tai lapsen kanssa, voi olla myös yksi tapa paeta itseään ja vastuuta itsestään, silloin tavallaan menee sen äitiyden taakse piiloon ja leikkii, ettei voi sitä eikä tätä, koska on nyt äiti. Se on väärin ja turhaa, lisää lasten taakkaa siitä että äiti on onneton koska he ovat olemassa, ja estää äitiä kasvamasta ja kehittymästä.
Mikään mitä nyt tunnet ja teet ei ole sen kummempaa kuin ihmisen ja äitiyden kriisi, mutta asioiden ei tarvitse olla niin. Niille voi tehdä paljon, kun vaan uskallat lähteä avoimesti katsomaan, miten niitä voi korjata.
Tsemppiä, kyllä se siitä. :)
Up