Onko av:lla purjehtijanaisia?

Jotta joku vastaa niin minä vastaan... Meillä moottorivene. Minä luen karttaa ja hoidan köydet/ kiinnittymisen, mutta mies pääasiallisesti ohjaa venettä. Pidän merellä olemisesta mutta ei varsinaisesti jaksa kiinnostaa itse veneen kuljettaminen kuin pakon edessä. En uskaltaisi lähteä ilman miestä/ toista ohjaustaitoista aikuista merelle. Sorry, ei liittynyt mitenkään purjehtimiseen.

Olemme purjehtineet perheen kanssa vuokraveneellä pari viikkoa Saaristomerellä ja Saimaalla veneilleet vuokratulla matkaveneellä kolmisen viikkoa, enempää kokemusta ei ole. Miehellä on taidot ja osaaminen, mutta koska lapset (3 kpl) ovat olleet matkoilla niin pieniä, olen ollut se toinen aikuinen, joka osaa periaatteessa ja aika paljon käytännössäkin tehdä tarvittavat asiat. Rantautumisessa, köysissä, purjeissa jne. olen tietenkin täysillä mukana, ohjaan selkeissä paikoissa, suunnittelen reittejä ja yöpymisiä kapun kanssa yhdessä jne., sapuskoiden hoito on ollut yksinomaan minulla.

Vaikka olemmekin veneilleet tuon verran, en ole mikään merenkävijä, vaan viihdyn enemmänkin kovalla maalla. Pahoinvointia ei ole kertaakaan vielä tullut, mutta mietin ja jännitän uusia ja hankalia paikkoja liikaa + lasten turvallisuutta. Lomien jälkeen kotona olen sitten ihan rättipoikki huolehtimisesta ja siksi en tänä kesänä halunnut merelle. :)

Meillä ei muuten ajeta rantaan, vaan tullaan purjeilla ;) Jos siis sää sallii. Olen tutustunut purjehdukseen mieheni kautta. On luonnollista, että mies toimii kipparina ja ihan aluksi minä olin enemmän muonittaja. Pian aloin kuitenkin kysellä ja opin paljonkin. Olen enemmän teorian kautta oppiva, joten tutkin paljon karttoja ja opiskelin navigointia itsekseni. Nykyään hoitelen purjeita ja teen osani rantautumisista. Kovin innostunut en purjehduksesta edelleenkään ole. Mies kisaa, minä en.

Aloitimme viime vuonna purjehtimisen. Aloitimme harrastamisen aika nollaosaamisella. Olimme molemmat todella kiinnostuneita oppimaan ja harjoittelemaan, miehelläni enemmän kirjaviisautta ja hiukkasen enemmän kokemustakin. Minä järjestin meille yhteisiä yksityisopetuspäiviä sekä tutuilta että palkatusta opettajalta.

Veneessä jo viime vuonna mies oli enemmän kapteenin tehtävissä. Tänä kesänä kun perheen pienin oli rintaruokinnalla, työjako meni entistä enemmän siihen suuntaan, että mies hoiti ajatustyön ja ohjaamisen. Minä keulakastin hommat, purjeiden säätämisen (ohjeiden mukaan) ja lasten hoidon/viihdytyksen sekä sisällä tehtävät hommat.

Nyt meillä alkaa olla osaamisessa hurjasti eroa ja mies on varustettu (ehkä jopa liiallisella) itseluottamuksella kun taas minä olen varsin varovainen (esim. valitsisin aina pienemmät purjeet vauhdin kustannuksella tms) ja minä saan lapset pidettyä paremmin viihdytettyinä,  joten taitaa meidän perheen roolit olla toistaiseksi jaettu näin. Puolisolle kyllä sopisi roolien vaihto toisinpäin ja usein sitä ehdotteleekin, mutta itse koin tämä kesänä, ettei minun harjoitteluni kapteenina ole niin tärkeää, että tingittäisiin ns.parhaasta roolituksesta sen takia. Aika tiukkaa oli välillä näinkin (veneessä oli siis kolme alle viisivuotiasta lasta ja kaksi aikuista).

Mutta tosi hyvä kysymys. Naisethan näyttävät olevan lähes aina keulakasteina ja miehet ohjaamassa.

Meillä on melkeinpä niinpäin, että minä (nainen) olen kokeneempi purjehtija kuin mieheni ja olemne tasavertaisia veneessä. Vaihtelemme rooleja, välillä toinen on kapteenina, välillä toinen. Tänä kesänä aloitin myös kilpailemisen yksinpurjehdittavassa veneluokassa - se on tuonut myös paljon lisää kokemusta ja itseluottamusta, "mähän osaan tän!" Naisia ei harmi kyllä liiaksi näy purjehduskisoissa, toivottavasti tähän tulisi muutosta tulevaisuudessa.
Ap

Purjehdimme. Perinteisesti kävi niin, että rakastuin - purjehduskauden ulkopuolella - purjehtijaan. Seuraavassa toukokuussa löysinkin itseni sitten ensimmäisellä purjehdusreissulla laskemasta H-veneen fokkaa kontallani ihan kunnon  tuulessa ja aallokossa, kun suojaista paikkaa laskulle ei meinannut löytyä. Ei jäänyt traumoja siitä keikasta, yhdessä pysyimme,  eikä monesta muustakaan, joilla on riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita.  Mieheni on todella hyvä opettaja, ja pistänyt minut tekemään alusta asti vähän kaikkea. Ohjannut mies tosin on mielummin aina itse, vaikka navigointi on purjehduksessa itselleni helpointa vanhana suunnistajana. Seitsemän purjehduskesän jälkeen selviäisin aika lailla kaikesta muusta kuin rantautumisesta ihan kunnialla myös yksin.

Venettä ei ole vaihdettu isompaan, edelleen purjehdimme "hookkarilla", ja joska vene on nyt suht' kaukana, teemme pidempiä retkiä. Kilpailemisesta emme ole kumpikaan kiinnostuneita, vaikka vene on täysin kisakunnossa ja nopea.  Ruuasta huolehtii 90 prosenttisesti mies, koska yleensä grillaaminen on helpompaa kuin kaasupullon vetäminen ulos. 

Nyt olen ollut pari kesää maissa, viime vuonna ison mahan ja tänä kesänä juuri liikkeelle lähteneen vauvan kanssa kun vain ei ole voinut lähteä merelle niinkään spontaanisti kuin ennen. Mies on toki käynyt merellä, ja ensi kesänä toivottavasti perheen pieninkin on jo sellaisessa vaiheessa, että purjehtiminen kolmestaan sujuu.