Miksi jotkut masentuneet laihtuvat ja jotkut taas lihovat?
Jotkut masentuneet lakkaavat syömästä ja toiset ahmivat suruunsa. Hämmentävää, mistähän tämä johtuu. Kumpikin toki todella vaarallista.
Kommentit (13)
Jotkut alkavat juoda alkoholia, jotkut urheilevat liikaa, jotkut harratavat irtosuhteita, kukin taaplaa tyylillään. Ihminen yrittää korjata pahaa henkistä oloaan jollain josta tulee hyvä olo tai hyvä mieli jostain syystä. Toiset nukkuvat liikaa, ja toiset eivät saa nukuttua ollenkaan. Masennus on sellainen tauti, että se saa tekemään outoja asioita.
Onpa perinpohjaisen typerä kysymys. Koska ihmiset ovat yksilöitä ja koska masennus on laaja kattotermi erilaisille mielenterveyden tiloille. Lisäksi masennukseksi diagnosoidaan paljon sellaisia sairauksia, joilla ei ole masennuksen kanssa tekemistä, mutta joissa ei diagnoosiksi muutakaan keksitä.
jotkut lääkkeet salpaa aivoissa "kylläisyyskeskuksen" joten voi mättää tosi paljon tuntematta kylläiseksi. joillain menee ruokahalu. riippuu ihan ihmisestä ja lääkityksestäkin
Eräs tuttuni sairastui masennukseen ja lopetti syömisen lähes kokonaan. Laihtui 65 kg > 49 kg
Eivät kaikki masentuneet ole yhdestä puusta veistettyjä. Joltakin menee ruokahalu kokonaan, joku toinen tääs mättää jatkuvasti suuhunsa jotakin, ruokaa tai herkkuja. Sitä paitsi halvimmat masennuslääkkeet, joita määrätään mielellään varsinkin nuorille, lihottavat ihmisen alta aikayksikön melkoiseksi palleroksi.
Jotkut yrittävät taistella sitä alavireistä oloa vastaan syömällä, ja toivovat että se nostaisi vireystasoa ja parantaisi mielialaa. Siis samoin kuin jotkut juovat masentuneena, koska se tuo helpotusta, jotkut syövät.
mä laihduin eron jälkeen 17 kg. en vain syönyt, kun ei pystynyt. oli pitkä 3kk kesäloma, join koko 3kk. eli ei pelkkä alkoholi näköjään lihota, tuli sekin ikävällä tavalla testattua. ei ollut kiva "laihdutuskuuri". itse en tosin huomannut aluksi sitä, kaverit alkoi huomautella ja tajusin että vaatteet alkoi roikkua päällä.
mun paras ystävä reagoi täysin päinvastoin. hän söi ja söi ja vielä söi. ja vaikea ylipaino nykyään. eli kai se on sitten yksilöllistä.
p.s. mä en hakenut mitään lääkitystä. odotin vaan että aika parantaa haavat. ja paransihan se sitten, dokaaminen jäi kun pääsin taas jaloilleni. nro9
Se vaan on niin, samakin ihminen voi eri elämänvaiheissa lihoa ja laihtua. Joskus paino putoaa kuin itsestään, joskus se vain nousee. Miksi joskus laihtuminen tapahtuu kuin itsestään? Ja joskus paino ei vain putoa yrittämälläkään tai nälkä on vain liian kova, että pystyisi laihduttamaan, vaikka tarve olisi. Esim. itsekuri ei kaikkea selitä. Joskus voi olla pitkiäkin aikoja, että ei vain ruoka maita ja joskus kaipaa vain tiettyjä ruoka-aineita. Ihmiskeho on niin ihmeellinen; hormonit, välittäjäaineet, rauhaset, aineenvaihdunta jne. kaikki vaikuttaa kaikkeen eikä kukaan aina tiedä miksi.
Mä en edes alkanut syömään mitenkään erilailla, ihan täsmälleen samaa ruokavaliota noudatin, mutta lihoin kohinalla johtuen osittain lääkkeistä, ja suurelta osin siitä, että makasin vain sängyssä, vessaan meneminenkin oli työn ja tuskan takana, saati että olisin lähtenyt salille tai lenkille, tai saanut edes hyötyliikintaa töissä jne. Aikaisemmin liikuin kuitenkin kohtuu paljon
Mulla kans eron jälkeen aineenvaihdunta oli ihmeen nopealla. Ennen aamukahvia käsin p****lla ja heti aamukahvin jälkeen toisen kerran. Muutenkin ravasin vessassa alituiseen. Ruoka kuvotti, söin vain väkisin. Varsinkin makea oksetti minua, entistä sokerihiirtä. Joskus jopa juoksin vessaan oksentamaan syötyäni jotain. Tottakai siinä paino putosi ja hirveällä vauhdilla, kun ei syönyt, mutta silti aineenvaihdunta toimi lujaa. Joskus ihmettelinkin pöntöllä, että mistä tätä p***** oikein tulee, kun en oikeastaan mitään syö. Tätä jatkui aika pitkään, ja vaikka lopulta aloin syödäkin, ja ajattelin, että nyt varmaan lihon, niin paino pysyi alhaalla, ja aineenvaihdunta oli edelleen nopeaa. Nyt on vasta paino noussut entisiin normaalipainoisiin lukemiin, ja vessassa juoksu on lakannut. Jos joku osaa selittää, niin olisi kiva tietää miksi?
Tavanomaisen masennuksen oireisiin luetaan ruokahaluttomuus. Epätyypillisen eli atyyppisen masennuksen oireisiin taas luetaan lisääntynyt ruokahalu. Lue tuosta lisää http://www.tohtori.fi/?page=5590070&id=4398637
Joa lapsia lohdutetaan ruualla ja karkilla, siitä tulee opittu tapa. Paha mieli - > herkutellaan.