Lue keskustelun säännöt.
Kysymys ns.peräkamarin miehille
26.08.2014 |
Olet mies ja ikäsi reippaasti yli 40 vuoden tai nuorempikin, mutta asut vielä lapsuuden kodissasi joko yksin tai jo ikääntyneiden vanhempiesi kanssa. Olet saattanut joskus jopa seurustellakin naisen kanssa tai sitten et koskaan ole ollut edes sukupuoliyhteydessä naisen kanssa, vaikka oletkin heteromies, olet töissä käyvä tai työtön, mutta nyt kysynkin, että mikä on elämäsi pointti? Kadehditko koskaan miehiä, joilla on parisuhde ja jopa omia lapsia? Oletko aidosti onnellinen sinkkuelämäsi oloihisi?
Kommentit (3)
On vaikeaa kehittää mitään pointtia elämään, kun ei ole halua. Ajan myötä olen kumminkin kasvanut haluttomuuteen - tosin maailman tapahtumien ja keskusteluiden seuraaminen ovat ainoa 'halua' lähellä oleva asia ja niin olen pyrkinytkin tekemään. Ymmärtääkseni eri näkökulmia ja motiiveja, mitä eri ryhmittymillä/klaaneilla/perheillä voikaan olla.
Tuohon vapaaehtoiseen lapsettomuuteen olen jo 10-vuotiaana päätynyt, joten en koe mitään kateellisuutta kanssaihmisiäni kohtaan. En ole kuitenkaan aseksuaali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse muutin pois vanhempieni kodista parikymppisenä ja elänyt itsenäistä elämää sen jälkeen. Muutama seurustelusuhde takana - ja jonkinlaisena peräkammarin poikana pidän itsekin itseäni. Ja ihan huumorimielessä. Sosiaaliset taitoni naisten kanssa eivät ole olleet niitä vahvimpia puoliani ja jätinkin pariutumisasiat pois asialistaltani ja päätin keskittyä asioihin joissa pärjään paremmin. Ja hyvä näin.
Tuttavapiiriin kuuluu sekä onnellisia että onnettomia parisuhteita/perheitä. En nyt osaa enää tässä vaiheessa (reilusti nelikymppisenä) kadehtia sitä mitä olen mahdollisesti menettänyt yksinelämisen myötä. Olen oppinut nauttimaan siitä mitä on ja koen olevani ainakin kohtuullisen onnellinen. Paljon huonomminkin asiat voisivat olla.
En todellakaan kadehdi ketään. Olen tehnyt joitain todella hölmöjä päätöksiä elämässäni, mutta mitään en sinällään kadu. Aidosti onnellinen elämästä en voi olla, mutta näillä mennään mitä on annettu. Kyllähän tähän on jo tässä iässä tottunut. Sen verran fatalisti olen että uskon vakaasti asioiden menevän niin kuin niiden lopulta kuuluukin. En koskaan tuntenut mitään vetoa tai yhtenäisyyttä koko omaan ikäluokkaani. Olen vajaa nelikymppinen ja aina ollut yksin.