Miksi ihmiset syövät niin paljon?
Ihan vaan jo ravintosuositusten puitteissa esim. viisi ateriaa päivässä, se tuntuu kamalan suurelta, sillä itse syön 3 ateriaa, ja pisin ateriaväli on n. 7 tuntia, mikä ei ole edes paha ja painoni on normaali 65kg ja pituutta 171cm. Tänään olen syönyt aamupalan ja päivällisen, iltapala vielä syömättä. En yhtään ihmettele, että ylipaino on ongelma, jos jo suosituksissa on 5 ateriakertaa. Tai kai olen outo, kun en enempää ruokaa tarvitse.
Kommentit (17)
Ei sitä kerralla ole pakko kaikkea ruokaa mättää.
Syöminen on ihanaa. Syön yleensä 3-4 kertaa päivässä mutta aika isoja annoksia (yht ainakin 2000 kaloria).. Pysyn hoikkana näin, 166cm/51kg.
Minustakin on omituista että suositellaan syömään kolmen tunnin välein tai jotain kuusi kertaa päivässä. Ensinnäkään työssäkäyvän ihmisen on aika vaikea tuollaista ateriarytmiä noudattaa, ja onko se muka oikeasti terveellistä? Mun mielestä siinä tulee ihan turhia kaloreita kun vähän väliä täytyy keksiä jotain naposteltavaa. Eikä ole hyvä tottua siihen että koko ajan syö jotain. Ei ole hampaillekaan hyväksi. Ihan kuin ihmisillä olisi joku kammo pientä näläntunnetta kohtaan, ettei sitä mitenkään voi sietää ja sitä täytyy jotenkin ennaltaehkäistä syömällä vähän väliä.
Tiedän toki, mutta eihän aikuinen ihminen tarvitse esim. 2 lämmintä ateriaa päivässä?
Se kuulemma pitäisi hoikkana kun söisi monta pientä ateriaa päivässä, pysyy aineenvaihdunta liikkellä ym. Minä olen sairaaloisen lihava, ja syön hyvin epäsäännöllisesti, olen monesti hyvin pitkän ajan syömättä, ja silti syön vähän kerrallaan, korkeintaan kerran päivässä kunnon ruokaa, ja sitten napostelen silloin tällöin suklaata. Koska olen silti itseni näin lihavaksi saanut, niin kulutan varmaan todella vähän.
Syöminen on kivaa, mut en mäkään ainaista napostelua jaksa. Yksi lämmin ateria, aamupala, pikku välipala ja iltapala. Onko terveenä ja normipainoisena pysyminen tuon vaikeampaa?
Ihmisille sopii erilaiset ruokailurytmit. Syön itse kaksi kertaa päivässä, lounaan ja illallisen, ja tämä sopii mulle parhaiten. Jaksan harrastaa kestävyysurheilua ja nostaa rautaa salilla, olen terve ja normaalipainoinen.
Ravintosuositukset ovat oikeasti hyvät, ja terveelliset. Miksi te aina märisette?
Jotkut (varsinkin naiset) täyttävät lähemmäisyyden kaipuuta ja tunnetilan tyhjyyttä syömällä. Ruoka ja välipalat koetaan lohduttavana, ajattelematta sen enemää pitkäaikaisempia seurauksia ja terveyshaittoja.
Kaapissa odottava mättö ei kritisoi, eikä syytele, vaan antaa turvallisen ja tyydyttävän, hetkellisen hyvän olon tunteen.
Syömisongelmat ovat aina pintaa syvemmällä.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 14:44"]Jotkut (varsinkin naiset) täyttävät lähemmäisyyden kaipuuta ja tunnetilan tyhjyyttä syömällä. Ruoka ja välipalat koetaan lohduttavana, ajattelematta sen enemää pitkäaikaisempia seurauksia ja terveyshaittoja.
Kaapissa odottava mättö ei kritisoi, eikä syytele, vaan antaa turvallisen ja tyydyttävän, hetkellisen hyvän olon tunteen.
Syömisongelmat ovat aina pintaa syvemmällä.
[/quote]
Jos mulla on tunteet pinnassa lähden lenkille, joten tunnesyöminen ei ole ylensyömisen ja liikalihavuuden hyvä selitys,.
oikeasti pitäisi syödä vain vähän kerralla... mutta kun lounaat maksavat 9,50€ niin ei kukaan halua maksaa sellaista summaa miniannoksesta vaan syödään reilusti ähkyksi.
itse syön itsetehtyjä pieniä annoksia 4-5 kertaa päivässä. verensokeri pysyy tasaisena, nälkää ei tule... ja annoskoko 1/3 siitä mitä reilut lounaat ovat. kokonaisuutena syön vähemmän, halvemmalla, herkullisemmin ja laihdun
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 14:33"]
Minustakin on omituista että suositellaan syömään kolmen tunnin välein tai jotain kuusi kertaa päivässä. Ensinnäkään työssäkäyvän ihmisen on aika vaikea tuollaista ateriarytmiä noudattaa, ja onko se muka oikeasti terveellistä? Mun mielestä siinä tulee ihan turhia kaloreita kun vähän väliä täytyy keksiä jotain naposteltavaa. Eikä ole hyvä tottua siihen että koko ajan syö jotain. Ei ole hampaillekaan hyväksi. Ihan kuin ihmisillä olisi joku kammo pientä näläntunnetta kohtaan, ettei sitä mitenkään voi sietää ja sitä täytyy jotenkin ennaltaehkäistä syömällä vähän väliä.
[/quote]
se olisi ihan normaalia jos annoskoot olisivat puolet tai 1/3 nykyisistä. ja jos työpaikkojen rytmi olisi erilainen ja voisi pitää useammin pieniä taukoja
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 14:47"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 14:44"]Jotkut (varsinkin naiset) täyttävät lähemmäisyyden kaipuuta ja tunnetilan tyhjyyttä syömällä. Ruoka ja välipalat koetaan lohduttavana, ajattelematta sen enemää pitkäaikaisempia seurauksia ja terveyshaittoja.
Kaapissa odottava mättö ei kritisoi, eikä syytele, vaan antaa turvallisen ja tyydyttävän, hetkellisen hyvän olon tunteen.
Syömisongelmat ovat aina pintaa syvemmällä.
[/quote]
Jos mulla on tunteet pinnassa lähden lenkille, joten tunnesyöminen ei ole ylensyömisen ja liikalihavuuden hyvä selitys,.
[/quote]
Sinulla on terveellinen tapa käsitellä tunnekysymyksiä, kaikki eivät toimi näin. Syömishäiriöt johtuvat monista tekijöistä. Oireilu on yksilöllistä, ei ole olemassa vain yhtä räätälöityä kaavaa.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 14:49"]oikeasti pitäisi syödä vain vähän kerralla... mutta kun lounaat maksavat 9,50€ niin ei kukaan halua maksaa sellaista summaa miniannoksesta vaan syödään reilusti ähkyksi.
itse syön itsetehtyjä pieniä annoksia 4-5 kertaa päivässä. verensokeri pysyy tasaisena, nälkää ei tule... ja annoskoko 1/3 siitä mitä reilut lounaat ovat. kokonaisuutena syön vähemmän, halvemmalla, herkullisemmin ja laihdun
[/quote]
Mutta en minäkään jättiannoksia syö, sillä nälkä kasvaa syödessä ja siksi harvoin ja kohtuullisesti.
Ap
Mulla tulee aina 3 tuntia edellisestä syömisestä sellainen vähän heikottava ja kärttyinen olo. Siksi syön aamiaisen, lounaan , välipalan, päivällisen, iltapalan ja vielä ennen nukkumaanmenoa myöhäisen iltapalan ( yleensä banaani ja kuppi teetä hunajalla). Jos jätän jonkun aterian väliin , olen huonovointinen , ruoka ei enää maistu ja sitten tulee syötyä jotain älytöntä, esim. litka jätskiä.
Ihmiset on vaan aineenvaihdunnaltaan erilaisia. Mulla on ollut sokeriongelmaa raskauksissa ja suvussa on vanhuuden diabetestä, joten kyse on varmaan sokeritason laskusta. Mutta vaikka syön usein , en kyllä syö liikaa. Syön n. 2000kcal päivässä ja kun olen 176cm pitkä ja teen fyysistä työtä , olen ihan normaalipainoinen ollut ainakin nyt tämän ensimmäiset 38 vuotta. Painan siin 69 kiloa.
Vastakysymys; Miksi ihmiset kyselevät tyhmiä ?
Oletko tiennyt, että ihminen voi syödä usein syömättä silti paljon?