Mitä oikeaa ruokaa syömishäiriöiset syövät

En kyllä ikinä ikinä ikinä aio parantua. En ikinä!

[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 02:00"]En kyllä ikinä ikinä ikinä aio parantua. En ikinä!

[/quote]

Sitten? Vinivinivini...

Mikä se vinivinivini on?

Tunnen yhden joka syö: kananmunia, kurkkua, tomaattia ja kalkkunaleikettä. Ei ikinä mtn muuta! Eiku ainiin protskurahkoja myös!

Syömishäiriöiset ovatkin niin homogeenistä massaa, että kun saat vastauksen yhdeltä sh-potilaalta, niin tiedät vastauksen jokaisen ruokavammaisen päivän syömisistä.

Edes 7 vuotta ja 22 kg parantumisen jälkeen en syö lämmintä ruokaa vieläkään. Hedelmiä, näkkäriä, mehukeittoja. Ja herkkuja, tuskin noi 22 kg on ilmasta tulleet. Mutta suhde ruokaan on edelleen vääristynyt.

Omista häiriövuosista voin kertoa, että oli aikoja, jolloin en syönyt mitään. Ajoittain söin ihan kaikkea, tavallista ruokaa ja kaikkia ruoka-aineita erikseenkin. Toisinaan yritin elää jonkun ohjeen mukaan ja saatoin syödä pelkkiä hedelmiä tai mysliä. Yleensä päävaatimus oli, että sen on tultava helposti ulos. Siihen tosin auttaa riittävä juominen.

Minulla vaihteli tosi paljon. Oli päiviä kun en syönyt paljon mitään ja joskus taas ihan normaalia kotiruokaa jonka sitten tosin oksensin ulos. Huono omatunto tuli söi sitten mitä tahansa. Onneksi nuo ajat ovat takanapäin!

Aamuisin puuroa jollain hedelmällä

Koulussa salaattia ja näkkileipää

Köulun jölkeen hedelmä/rasvatonta jugurttia

Vauvanruokaa/keittoa/normi kotiruokaa

Hedelmä

Punnitsen kaiken mitä syön ja kaloreita maksimissaan 800. Tänään n. 70 koska olen urheillut.

Joskus ihan perus kotiruokaa, jos on pakko syödä. Nyt en ole syönyt oikeastaan mtn "oikeaa ruokaa" torstain jälkeen. Yleensä aamuisin vihreää teetä ja puuroa.

En syönyt oikeaa ruokaa syömishäiriön ollessa pahimmillaan muuten kuin ravintolareissuilla tai kyläillessä, kun oli vaikea sanoa syöneensä jo tjms. Söin hedelmiä, salaattia, keksejä, jäätelöä ja muroja. 42 kg > 49 kg enkä edelleenkään tee ruokaa kuin pääasiassa avokilleni (pakko hänen valvovan silmänsä alla syödä kuitenkin minunkin).

Minä söin lähes koko syömishäiriöhistoriani myös "oikeata" ruokaa. Mutta pahimmissa anoreksiavaiheissa se oli todella vähäkalorista ja kevyttä, enkä syönyt paljoa. Jossain vaiheessa söin todella herkullista ja terveellistä "oikeaa ruokaa", koska syömishäiriön mukana tuli innostus ruoanlaittoon, kuten monille muillekin. Sen kanssa sitten oli sellainen viha-rakkaussuhde, että söin toisinaan vaan liian vähän ja toisinaan aivan järjettömiä määriä. En koskaa oksennellut, niin ei ollut sellaisia oksennuskriteerejä ruoalle.

Nyt olen ollut vuosia terveenä, ja syön aivan joka lajia oikeaa ruokaa, mitä vain tarjotaan. Ainoastaan punaista lihaa vähän välttelen yhä, koska siihen kerta kaikkiaan meni maku, kun olin niin pitkään syömättä. Varsinkin sianliha kuvottaa. Riistalihaa syön kuitenkin riemulla.

Pari leipää. Kotona tulee repsahdettua pahemmin kun ei ole hommaa joka veisi huomion pois syömisestä. T. anorektikkopoika (hetero kun jotakin kuitenkin kiinnostaa)

Miksi kysyt? Oletko järjestämässä syömishäiriöiselle illallista ja mietit, mitä uskaltaa tarjota? Vai?

Kasvissosekeitto, rasvaton raejuusto, omenat, näkkäri ilman voita saattaa mennä. Syömishäiriöisiä on moneksi.

Itse olisin aikoinani, yhdessä vaiheessa, kelpuuttanut mitä vaan, mutta kadonnut hetkeksi ruokailun jälkeen. Toisessa vaiheessa olisi kelvannut salaatti, kananmuna, proteiinipitoiset mutta vähärasvaiset ruoat.

nro 9 jatkaa, että jos edellisest kirjoittajat todella ovat noin syömishäiriöisiä, kuin kuvaavat, voin lohduttaa: on mahdollista parantua täysin! On lisäksi mahdollista parantuneena syödä rennosti ja monipuolesti, urheilla pakottomasti - ja olla silti hoikka. Parantumiseen toki monella kuuluu vaihe, jossa keho vaatimalla vaatii ruokaa pitkän nälkäkauden jälkeen ja paino nousee. Minullakin. Asiaan liittyi myös henkinen puoli, kun pitkään kiellettynä pitämäni ruoka muuttui sallituksi, aloin ahmia järjettömiä määriä. Tuo tie paranemiseen oli paljon kivuliaampi, kuin mitä sairastaminen oli ollut, ja monet itkut tuli itkettyä. Kehon (ja mielen) paniikkivaihe kesti kuitenkin vain pari vuotta, jonka jälkeen pystyin rauhoittamaan syömisen. Alettuani syödä normaalimmin, putosi paino takaisin hoikkiin mittoihin, vaikken yrittänyt lainkaan laihduttaa.

Älkää pelätkö parantumista. Se on vaikea tie, mutta silti tuhat, tuhat kertaa palkitsevampaa, elinvoimaisempaa, rikkaampaa ja täydempää elämää kuin se syömisen ympärillä pyöriminen. Toki syömishäiriö harvoin on todella ulkonäkösairaus, eikä siitä paraneminen lopullisesti ole mahdollista ennen kuin ymmärtää itse, mitä kipua häiriökäyttäytymisellä turruttaa.

Tsemppiä teille, siskot!