Esikoinen ja syyllisyydentunne, normaalia?

Ei ole normaalia. Näin käy kun epätasapainoiset ihmiset hankkivat lapsia.

Itse kärsin vieläkin lapset 2 ja 5. Tiedän kuitenkin että se on turhaa. Olet varmasti hyvä äiti ja joskus voi olla ihan hiljaa ja ajatuksissaan. Tätä vauvoille juttelua korostetaan koska jotkut luulevat että vauvan kanssa ei tarvitse vuorovaikuttaa, harvat tosin, yleensä normaali ihminen jutustelee vapanvaihdon, ruokailun, nukkumaan menon...ja muiden toimintojen yhteydessä ja lapsikin oppii vuorovaikuttamaan ja hakee kontaktia, nyt asiasta on jostain syystä ruvettu hehkuttamaan ja et ole ainoa joka ottaa paineet asiasta. Eli ota ihan rennosti aivan kuten itsestäsi tuntuu :)

Hei ap, tämä on tämän päivän ongelma, että tietoa on tosi paljon saatavilla, mutta kokemuksen puuttuessa sitä tietoa ei osata suhteuttaa. Kun koko raskausajan lukee vanhempia syyllistäviä artikkeleita, tietoa varhaisen vuorovaikutuksen ongelmista ja niiden seurauksista, siitä kuinka vanhemmat luulevat olevansa hyviä vanhempia vaikka ovatkin ihan paskoja oikeasti, niin eipä ihme jos ei siinä enää oikein tiedä, mikä on riittävästi. Ja kun meistä aika harva näkee niitä oikeasti tunnekylmiä ja välinpitämättömiä vanhempia tai hyvin masentuneita vanhempia (koska hekin tsemppaavat julkisilla paikoilla, jos ylipäänsä tulevat mihinkään perhekerhoihin ja muskareihin) niin sitä vertailukohtaa ei ole. 

Sinä olet ihan hyvä vanhempi, ja riittämättömyyden tunteet kuuluvat vähän tuohon vauva-aikaan, jos on tunnollinen, empaattinen ja herkkä ihminen. On ihan ok miettiä asioita vauvan kannalta, ja varsinkin jos sulla on tyytymätön ja itkuinen vauva, sitä helposti tuntee ettei osaa tehdä mitään oikein niin että vauva olisi sellainen iloinen, tyytyväinen pallero mitä perusvauvojen pitäisi olla. Ei missään vauvalehdessä ole koskaan kuvaa selkä kaarella rääkyvästä vauvasta ja äidistä, joka on harmaa ja ilmeetön pelkästä väsymyksestä. Ei, sitä annetaan ymmärtää, että jos hoidat vauvaa hyvin, vauva voi hyvin, vaikka aina näin ei ole. Jotkut vauvat eivät voi hyvin vaikka tekisit ihan mitä tahansa, ja sitä voi olla hyvin vaikea hyväksyä, kun se vauvan paha olo tuntuu niin pahalta.

Aika kuluu nopeasti ja kohta elämä helpottaa ja sitä tekemistäkin on ihan eri lailla. Sinulla on siellä varmasti oikein hyvin hoidettu lapsi, joka on hyvin onnekas kun saa äidiltään noin paljon huomiota, virikettä, leikkiä ja lauluja. Varsinkin isommissa perheissä ne vauvojen virikkeet on katsella kuinka häntä roudataan kuin makkarapakettia paikasta toiseen, kun pitää juosta isompien perässä heitä hoitamassa, ja hyvin nekin vauvat kehittyvät vaikka hyvin harvoin saavat kenenkään koko huomion.

Ihanan rohkaisevia vastauksia! Kiitos paljon.

Minkätakia useat asiantuntijat ja toimittajat ovat ottaneet tämän syyllistävän asenteen?

Vauvan tulo on suuri muutos kelle vaan, oli sitten noviisi tai ammattilainen, niin oma lapsi herättää sellaisen tunteiden kirjon, että rohkaisu olisi parempi lähtökohta tukea sitä vuorovaikutusta.

Jos joku toimittaja lukee, niin vinkvink! :)

Relax. Yrität ihan liikaa olla hyvä äiti. Lapselle riittää kyllin hyvä. Ja anna sille isälle ja lapselle myös mahdollisuus tutustua toisinsa, äläkä omi lasta itsellesi. Avuksi riittää ihan se, että kun mies tulee kotiin niin lähdet yksin sinne lenkille, ilman vauvaa ja vaunuja!

Mies siis tekee ihan tajutonta vuoroa ja yleensä tulee yöllä kotiin, nukkuu ja päivällä on pari tuntia kotona ja lähtee taas töihin.

Sillon harvoin kun miehellä on vapaapäivä, niin olen ihan eri ihminen, kun en yksin ole vastuussa vauvan kanssa jutustelusta.

Tämä on kylläkin väliaikainen ratkaisu. Pian mies on taas kotona enemmän.

Älkääkä käsittäkö väärin. Rakastan lastani ja hänen kanssa olemista, mutta välillä tuntuu kun kaikki leikit olisi jo leikitty ja jutut juteltu. Eihän aikuistenkaan kanssa pysty koko päivää paapattamaan ilman että asia loppuu joskus, saati sitten kun vauvan kanssa juttelu on yksivuoroista.

Älä ole niin paljon. Jotain rajaa siinä huomionantamisessakin on.

Kaksi edellistä sanoikin jo kaiken tarvitsevan. Yrität ihan liikaa olla täydellinen äiti ja se väsyttää. Lapsikin tarvitsee omaa aikaa!

Ei tarvitse olla muunlainen kuin on :) Minä en ole puhelias, en myöskään vauvalle koko aikaa höpötä. Juttelen tai laulelen arjen touhuissa, mutta olemme yhdessä myös hiljaa. Pari leikkituokiota meillä on päivässä, vaunulenkki, parit päikkärit; siinähän päivä jo onkin. Vauva touhuaa paljon lattialla, viihtyy myös sängyssä jokellellen. Tanssimme tai katselemme kirjoja/leluja. Lapsi kyllä vaistoaa teeskentelyn tai yliyrittämisen, ja tarvitsee myös pieniä hengähdyksiä katseilta, kosketuksilta ja ääniltä.

Kylläpä helpottaa kuulla, että jatkuva höösääminen on tarpeetonta.

Tuli raskausaikana luettua tuhottomasti kaikenmaailman artikkeleita ja vauvaoppaita, kun ei ollut kokemusta lapsista,

ja niissä toitotetaan jatkuvasti miten vauvan on paras olla sylissä ja lisäksi anoppi hiillostaa minua kaikesta mahdollisesta.

Osaan normaalisti ajatella maalaisjärjellä ja ottaa ihan lunkisti, mutta tuo vauva on minulle tärkein ja haluan antaa sille hyvän alun elämälle.

Nyt höllään pipoa, kiitos!