Miksi äitiydestä on tullut kilpailulaji?

Kenellä meistä on oikeasti oikeus päättää kuka on hyvä äiti? Miksi äidin pitäisi olla jokaisessa asiassa täydellinen, ei saisi olla väsynyt ja hyvänen aika, ei sentään sanoa sitä ääneen! Jos teet näin tai noin, aina teet jonkun mielestä väärin. Miksi? Kertokaa minulle, miksi se oma tapa on aina oikea ja minkä takia juuri Sinä olet parempi kuin joku toinen?



Olen jo kauan lukenut tätä palstaa ja kommentoinut kirjoituksia. Olen aloittanut itsekin mieltä askarruttavista aiheista ketjuja ja yrittänyt jutella asioista rauhallisesti. Joskus kyllä omat veret kiehuu, kun provosoidun kirjoituksista ja joskus tekee pahaa miettiä, miten jotkut ovat ensimmäisenä valmiita tuomitsemaan toiset.



Mietin myös, miksi äitiydellä täytyy kilpailla.. aina verrataan toista siihen, miten itse on tehnyt ja yritetään alleviivata jokaista kohtaa, missä toinen tekee väärin. Asioilla on aina monta puolta, lapsia ja heidän vanhempiaan on erilaisia. Meistä jokainen on erilainen. Se mikä pätee meillä ei välttämättä päde naapureilla. Lapset ovat luonteiltaan erilaisia, toiset tarvitsevat enemmän kuin toiset tai ovat tyytyväisiä vaikka vanhemmat eivät suorittaisikaan koko aikaa jotain.



Minne on kadonnut välittäminen lähimmäisistä? Vaikka täällä eletäänkin virtuaalimaailmassa ja kirjoitetaan nimettömästi, ei se mielestäni oikeuta loukkaamaan tieten tahtoen toisten tunteita. Mikään ei minun korviini kuulosta niin pahalle kuin se, että toiselle sanotaan, että sinä et ole tarpeeksi hyvä äiti koska et tee näin tai koet noin. Vähätellään sen minkä ehditään toisten tuntemuksia ja syyllistetään oikein olan takaa siitä, jos joku uskaltaakin sanoa, että minä olen väsynyt ja minulla on paha olla tai mitä tahansa äitiyteen liittyvää. Aina se on oma vika, ja sitten vaan vettä myllyyn ja pyöritetään.



Toivoisin todella teille kaikille voimia omaan vanhemmuuteen/elämään ja jaksamista siellä kotona, töissä ja harrastuksissa. Juuri sinä tämän viestin lukija (olit sitten äiti, isä, tai ihan kuka vaan) olet varmasti omana itsenäsi juuri oikeanlainen ja ainutlaatuinen. Jos tunnet olosi väsyneeksi, se ei haittaa, niin moni muukin tuntee. Ja jos et osaakaan pukea Leilan ja Reijon mieliksi lastasi oikein, niin sanonpa sen, että pääasia, että lapsellasi on vaatteet päällä. Ja jos et joka päivä jaksakaan huhkia pölyrätti kädessä ja tehdä toisella kädellä ruokaa, askarrella, pestä pyykkiä ja samalla laulaa, loruilla ja leikkiä niin ei se haittaa, me emme ole kodinkoneita tai huvituskeskuksia.



Meidän ei tarvitse olla aina oikeassa, luojan kiitos! Ajatelkaa miten kamalaa olisi olla aina oikeassa ja aina joutua sanomaan, että minähän sanoin. Eikö olekin ihan ok olla joskus väärässäkin ja oppia toisen toimintatavoista jotain uutta? Entäs jos joskus käykin niin, että itse tarvitsee tukea, eikö silloin olisi todella ihanaa saada sitä?



Mukavaa talvipäivän jatkoa kaikille, ja toivottavasti jatkossa otatte ne kummalliset mustavalkoiset lasit silmiltänne ja näette, miten monimuotoista vanhemmuus ja elämä on!