Lue keskustelun säännöt.
Muistaako kukaan vm -72 lasten tv-ohjelmaa kuulennoista? Trauma!
30.08.2014 |
Jäljempänä kerrottu tarina on absurdi mutta tosi. Se on jättänyt aivoihini pysyvän muistijäljen ja aion nyt avautua siitä päästäkeni vihdoin asian päälle aikuisena :D. Älkää lytäätkö, kommentoikaa toki.
Minulla siis on hyvin varhaisia muistikuvia 70-luvun puolivälin aikoihin esitetystä lastenohjelmasta, joka oli varmaan uusinta ja tehty joitain vuosia aiemmin ensimmäisen kuulennon innoittamana. Lapset istuivat studiossa lattialla piirissä kuten ajalle tyypillistä oli, ja sitten täti tarinoi kuulennoista niitä näitä. Kyseessä oli siis ajalle tyypillinen tiedettä imeväisikäisille -genren valistussessio. Ohjelman lopuksi lapset saivat esittää kysymyksiä.
Eräs lapsi kysyi, voiko kuuhun lentää päivällä kun kuu ei silloin näy. Täti vastasi, että ei voi, kuu täytyy nähdä että siihen osuu raketilla. Minä muistan sen valtavan hämmennyksen tästä vastauksesta, meillä kun oli kotona suuri (aikuisten) tietokirja apollo-kuulennoista, ja lukuisissa värikuvissa oli ihan selvästi esitetty raketin laukaisu kirkkaassa auringonpaisteessa ja onnistunut kuukävely ja paluukin vielä päivällä.
Olin varmaan jo toisella luokalla, kun jouduin vihdoin asiaa jauhettuani ja kuulentoja perusteellisesti tutkittuani myöntämään itselleni, että aikuiset voivat valehdella lapselle aivan kirkkain silmin. Tämä järkytti minua tuolloin, mutta muistuttaa edelleen elävästi siitä, että ihmiset silloin tällöin puhuvat paskaa, puhuvat vastoin parempaa tietoaan ja että aikuiset aliarvioivat lapsia. Pitkään mietin että mikä oli tv-tädin motiivi esittää niin posketon ja virheellinen väite. Miksei hän vain sanonut, ettei tiedä tai ole varma asiasta.
Kommentit (12)
Itse tajusin saman kun ymmärsin ettei mitään jumalia ja ikuista elämää tms ole olemassakaan ja että minulle on valhdeltu ja ihan turhaan raahattu kirkkoon ikävystymään kuoliaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä jo aika pienenä tiesin, että hoitotädin ja vanhemmatkin joskus satuilevat kaikenlaista. Mutta että telkkarissa ja "tiede"ohjelmassa. Se oli kauheaa ja muovasi minusta liian nuorena paljon lähdekriittisemmän kuin olisi ollut hyväksi.
ap
Mä olin kamalan pettynyt vanhempiini kun kouluikäisenä tajusin ettei kummituksia ole. Kotona kummitusjuttuja kerrottiin aina totuuksina. Sadistisinta oli että vanhemmat väitti että meillä kotonakin on kummituksia mm. vintillä olivat niitä muka nähneet. Kauheat pelot sitä lapsena oli ja vaikea pimeänpelko jatkui aikuisikään asti.
Jumal-asioista voi olla erilaisia käsityksiä eikä niitä voida todistaa virheellisiksi tai oikeiksi. Kuulennon mahdottomuus päiväsaikaan on vähän eri juttu.
Oma lapsuuteni utopia päättyi n. 5 vuotiaana kun ymmärsin, etten voikaan itse rakentaa sitä avaruusalusta, jota yritin laudoista väsätä. Olin ärsyyntynyt siitä, ettei kukaan sanonut asiasta aikaisemmin :D Muutin strategiaa ja keksin, että varmasti johonkin lähiseudulle on joskus avaruusalus tippunut ja hautautunut maahan, seuraavat pari vuotta yritin etsiä, mutta sitten tajusin jo luovuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juttu minkä perusteella tajusin että aikuiset puhuvat välillä lööperiä liittyy myös kuuhun. Joskus ihan pienenä kun osasin jo puhua, huomasin että taivaalla näkyi kuu päivällä. Kysyin äidiltäni kotona, miten kuu voi näkyä päivällä. Äiti sanoi että olen höpsö, kuu ei näy päivällä, kuu näkyy yöllä. Tämän jälkeen tajusin, että aikuiset eivät ole aika oikeassa.
Ap palaa kommentoimaan. Todellakin omia pohdintojani monimutkaisti tämä havainto, että kuu todella näkyy aina välillä myös päivisin. Yritin vääntää ajatuksia siihen suuntaan, että kuu tosiaan tarvitsee nähdä mutta että raketti laukaistaan sellaisena päivänä, knu se on päivisinkin näkyvillä. Sitten tultiin ongelmaan sen kanssa, että täti oli väittänyt ettei kuu tosiaankaan näy päivällä.
Voi että pieni pää savusi, kun mietin sitä ohjelmaa, luin sitä Apollo-kirjaa ja tuijottelin taivaalle päivin ja öin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8 jatkaa. Tuli mieleen toinen pientä ihmistä sapettanut tilanne. Olin ehkä 5-vuotias. Seurakunnan kerhossa tehtiin pahvinen kissa, jonka silmiä pystyi liikuttelemaan. Täti käski värittää kissan silmät keltaisiksi, koska kissojen silmät ovat keltaiset. Olin jo silloin viimeisen päälle kissaihminen ja kerroin tädille, että kissoilla voi olla monen värisiä silmiä, esimerkiksi vihreät. Täti kertoi minun olevan väärässä ja ne kissan silmät piti värittää keltaisiksi. Kotona kiukusta puhisten väritin kissan silmät vihreiksi. Tämän jälkeen pidin kerhotätiä tietämättömänä hölmönä varsinkin eläinasioissa.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 21:33"]
Jumal-asioista voi olla erilaisia käsityksiä eikä niitä voida todistaa virheellisiksi tai oikeiksi. Kuulennon mahdottomuus päiväsaikaan on vähän eri juttu.
[/quote]
Sanotaan näin että todellakaan ette voi todistaa että tonttuja... eikun siis jumalia on olemassa! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jumal-asiankin voi lapselle esittää niin että hän ymmärtää sen olevan uskon asia. Vaikka kertomalla, että osa ihmisistä on tätä mieltä ja toiset toista mieltä. Totuutta ei tiedä kukaan.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 21:33"]
Jumal-asioista voi olla erilaisia käsityksiä eikä niitä voida todistaa virheellisiksi tai oikeiksi. Kuulennon mahdottomuus päiväsaikaan on vähän eri juttu.
[/quote]
Maailmassa on satoja, ellei tuhansia, erilaisia uskontoja. Jos yksi niistä on oikeassa, kaikki muut ovat väärässä. Toinen vaihtoehto on se, että kaikki uskonnot ovat väärässä eikä yksikään ole oikeassa.
Hauska :D Kyllä minäkin muistan pettymyksen kun lapsena tajusi että aikusietkin voivat puhua tietämättömyyttään ihan täyttä soopaa. Isäni varsinkin laukoi monia virheellisiä käsityksiään totuuksina.