Tänään tuli vuosi siitä kun tyttäreni muuttui enkeliksi </3
Pieni tyttäreni näki 1.7.2013 ensimmäisen kerran auringonnousun.
Hän oli niin pieni etten ollut koskaan nähnyt mitään niin pientä ja haurasta, mutta samaan aikaan hän sai koko maailman mahtumaan siihen huoneeseen jossa olimme.
Kun pidin häntä sylissäni tuntui kuin syliini olisi laskettu maailman kallein aarre ja niin olikin.
Tyttäreni katsellessa minua suurilla silmillään toivoin että hän näkisi kaiken sen rakkauden joka minussa häntä varten oli.
Pienten sormien pidellessä kättäni pitelivät ne oikeastaan koko sydäntäni.
Seuraavana päivänä tyttäreni meni todella huonoon kuntoon, ennuste ei ollut hyvä.
Olin huolesta suunniltani ja rukoilin apua korkeammalta taholta.
Rukouksiini ei kuitenkaan vastattu sillä illalla, hieman ennen auringonlaskua tyttäreni menehtyi.
Samalla hetkellä osa minusta menehtyi myös...
Nyt tyttäreni menehtymisestä on kulunut vuosi. Ei ole mennyt päivääkään etten olisi miettinyt häntä...
Tunnen niin suurta surua ja kaipuuta etten pysty edes sanoin kuvailemaan, mutta ajatus siitä että sain viettää edes pienen hetken tyttäreni kanssa lohduttaa minua vähän.
Terveiset sinne taivaaseen, Helmi <3.
Kommentit (15)
Kirjoitit todella kauniisti. Tuli kyyneleet silmiin. Paljon voimia sinulle, toivottavasti aika auttaa <3
Osanottoni, mutta ei hänestä enkeliä tullut.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 21:35"]
Osanottoni, mutta ei hänestä enkeliä tullut.
[/quote] Ei ehkä sinulle, mutta minulle tuli... - Ap
Viime joulukuun 23. päivä sain minäkin pienen enkelin taivaaseen.. Osanottoni ja jaksamista. Tiedän miltä tuntuu. <3
Olen pahoillani. En voinut olla itkemättä. :(
Osanottoni. Minun poikavauvani kuolemasta on 3,5 vuotta.
Osaanottoni ja voimia jatkoon, enkelilläsi on nyt hyvä olla.
Minullakin on ensi viikolla oman rakkaan pois menosta mennyt vuosi, tunnen surun. Osaanottoni.
Itku kuristaa kurkkua täälläkin.
Voimia teille itse kullekin lapsenne menettäneelle!
Ihaninta on, että erossa olo ei ole pysyvää. Tämän elämän jälkeen olette jälleen yhdessä.
Saako kysyä, selvisikö tyttäresi kuolinsyy, ap?
Osanottoni.