Hyvät av:laiset
Olen kauan täällä ollut. Palsta ollut parhaimmillaan hauska ja kiva. Viime aikoina tullut ikäviä piirteitä. Haukutaan kaikki, olitpa lihava tai laiha, isorintainen tai pienirintainen. Etenkin paljon hoetaan, millaisesta naisesta mies tykkää. Mitä mies halveksii. Ja miksi nainen rupsahtaa jne jne. Kovin pinnallista. Itse tapasin mieheni 19 v. Sitten. Naimisissa 15 v. Olimme nuoria ja kauniiita. Kuitenkin pitkässä suhteessa korostuu luottamus, huumorintaju, kumppanuus. Olemme muuttuneet. On tullut liikakiloja, arpia, ollut sairauksia. Silti emme haikaile muiden, "timmien" perään. Olemme selättäneet auto-onnettomuuden, syövän ja lapsettomuuden. Saimme 2007 ivf-kaksoset. Olemme paljon mieheni kanssa yhdessä. Kerromme toisillemme huolet ja murheet. Ja tietenkin ilot. Seksielämä kukoistaa, vaikkemme olekaan katalogien malleja.
Miksi tämä kaikki ? Siksi että ihmiset uskoisivat rakkauteen ja hyvyyteen. Minä jätän tämän palstan. Tulkaa toki alapeukuttelemaan ja huutelemaan että ei kaivata ja kuitenkin miehesi kuolaa timmejä naisia ja minä timmejä miehiä. Ei hetkauta. Toivon että tekin löydätte rakkauden ja sen, että sisin merkitsee aina eniten. Lopetetaan jatkuva haukkuminen ja nälvintä että kuka kuolaa ketäkin ja millainen ihmisen pitäisi olla.
Kommentit (15)
Moikka sitten vaan! Tämä palsta on ollut AINA samanlainen, ei tämä ole muuttunut ainakaan niiden 14 vuoden aikana mitä olen täällä pyörinyt. Palsta ei ole siis muuttunut, mutta ehkä sinä itse olet muuttunut? Täällä pitää osata keskittyä oikeanlaisiin kirjoituksiin, jättää epämääräiset suosiolla avaamatta ja seuloa typeryydet + eikä ottaa kaikkea niin tosissaan (!!!). Viihdettä tämä on, ei todellisuutta.
No jopas oli vuodatus. Ehkä kannattaakin poistua palstalta, jos on noin vaikeeta.
Joillekin asioille ei voi vain mitään. Kun nainen saa lapsen sen alapää leviää. Se ei tunnu sen jälkeen samalta. Onko koolla väliä? Varmasti on kun koot eivät enää kohtaa.
Mun mielestä ei tämäkään aloitus mikään positiivinen lisä palstalle ole. Jotenkin tosi alentuvaan sävyyn nostetaan itsensä jalustalle kuin muita paremmaksi.
Kuules AP, tähän maailmaan mahtuu niin monta elämäntarinaa että turha siinä on päteä. Varmasti moni on kokenut elävänsä kuin sinä ennen kuin jokin romahdus on tullut.
En nosta itseäni jalustalle.Yritin vain muistuttaa, että kaikki olemme arvokkaita, oli sitten minkänäköinen tahansa (rikolliset poissulkien) Ja on romahduksia ollut. Mulla oli erittäin huonoennusteinen syöpä. Olimme myös auto-onnettomuudessa, ja molemmat 5 kk teholla. En tiedä, mitä pitäisi vielä olla.
Synnytin muuten sektiolla. En kuitenkaan usko, että alatiesynnytys tuhoaa naisen alapäätä, kuten tuo yksi tuossa väitti.
Ap
Jokainen ihminen on laulun arvoinen (Lavi)
Samaa mieltä. Ilkeiden ihmisten oksennuspaikka. Ei muuta. Ja en tosiaan ymmärrä miten tästäkin kivasta aloituksesta alkoi räksytys. Huh huh. Minä lähdrn plussalle.
Olisiko kuin työyhteisöt: niitä on terveitä ja sairaita, kannustavia ja kaunaisia. Ja suurin tekijä ilmapiirin luomisessa on johtajan taidot. Heikko johtaja harjoittaa ja hallitsee pelon voimalla tai suhteettomilla ja arvaamattomilla seurauksilla. Suosii omaa hoviaan.
Vahva johtaja pitää mukana sydäntään, mutta osaa tarpeen tullen asettua omien tuntemustensa yläpuolelle voidakseen johtaa tasapuolisesti ja asiallisesti.
Ehkä palstalla on pielessä ihan koko henki, joka suosii vain yhdenlaisia mielipiteitä "oikeina". Sisäpiiri pieni pyörii.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 19:03"]Olisiko kuin työyhteisöt: niitä on terveitä ja sairaita, kannustavia ja kaunaisia. Ja suurin tekijä ilmapiirin luomisessa on johtajan taidot. Heikko johtaja harjoittaa ja hallitsee pelon voimalla tai suhteettomilla ja arvaamattomilla seurauksilla. Suosii omaa hoviaan.
Vahva johtaja pitää mukana sydäntään, mutta osaa tarpeen tullen asettua omien tuntemustensa yläpuolelle voidakseen johtaa tasapuolisesti ja asiallisesti.
Ehkä palstalla on pielessä ihan koko henki, joka suosii vain yhdenlaisia mielipiteitä "oikeina". Sisäpiiri pieni pyörii.
[/quote]
Juuri näin
9
Olen niin samaa mieltä. Nykyajan huonot parisuhteet johtuvat varmasti juurikin siitä pinnallisuudesta, kun ei hyväksytä sisäisesti kaunista henkilöä sellaisena kuin hän on, vaan ulkonäkö on tärkeämpää, jolloin otetaan joku kusipää.
Ystävällisesti neuvoisin, että ei kantsi avata ketjuja, joiden otsikko ei miellytä. Mitä vähemmän ihmiset niitä avaavat, sitä nopeammin ne katoavat.