Joudutko hymyilemaan asiakkaille, vaikka olisit pahalla tuulella?

Mitähän tuolla "pahalla mielellä" tarkoitetaan? Oikeaa surua vai sellaista perusketutusta, jota suomalaiset tuntevat noin 80 prosenttia ajasta jostain syystä? Tutkimushan on tehty Hong Kongissa, kulttuurissa, joka on erittäin repressiivinen, ja jossa pitää oikeasti käydä töissä ja säilyttää kasvot suurenkin surun keskellä.  Itse ainakin huomaan perusketutuksen iskiessä mielialalani paranevan asiakaspalvelutyössä, kun joudun vähän tsemppaamaan. Samoin, onko tässä myös tutkittu, ovatko koehenkilöt yleisesti ekstrovertteja vai introvertteja? Itse nimittäin "lataudun" yleisestikin ihmisten seurassa.  Introvertilla ihmisellä voisi olla toisin.

Mun puhelin ei nyt suostu avaamaan tota linkkiä, mutta joudun hymyilemään. Vieläpä jos törmää niihin vapaa-ajalla niin kyllä vituttaa ku pitää ottaa työrooli. Luultavasti en aio huomenna vääntää tekohymyä vaan olen ensimmäistä kertaa elämässäni naama norsunvitulla koska olen huomisen duunipäivän takia joutunut tänään juoksemaan ympäri kaupunkia ilman palkkaa. Ja turhaan. Kiitti vitusti mun ihanalle työnanatajalle, mikä on tunnettu kioskiketju...

Joudun. Ja se on perseestä.