en jaksa ainaista leikkipuistossa kykkimistä!!!!!

Tiedän tunteen. Pakkopullaa se oli minullekkin ja enpä voi sanoneeni nauttineeni siitä yhtään. Yritin aina kun mahdollista korvata puistoilun metsäretkillä tms. ulkoilulla, missä ei tarvinnut kökkiä puistossa.

Lohdutuksena, aikanaan se loppuu. Tuskin enää 15v. lasten kanssa tarvitsee puistossa olla;)

Allekirjoitan mielipiteesi ihan täysin! Mun lapset 2- ja 4-vuotiaat ja odotan kuin kuuta nousevaa, että sitten vanhempina ulkoilevat kavereidensa kanssa.

Miksi lasten kanssa täytyy olla ulkona?

Sama täällä... Inhoan tuossa pihalla tai jossain puistossa seisoskelua ja oleskelua :/ 

Onneksi seuraavana on vuorossa vaihe, jolloin lasten kanssa ei ole enää pakko ulkoilla joka päivä, vaan sisälläkin on ihan kivaa. Ja sitten tulee se vaihe, kun lapset ulkoilevat keskenään ja kavereidensa kanssa. Koeta jaksaa! 

No höh, kuullostaapa kurjalta :( Noin pienten kanssa on pakko olla koko ajan mukana joten on mahdoton lukea mitään kirjaakaan tms siellä lootan reunalla?

Ei tässä kai muuta voi sanoa kuin että tuokin vaihe menee ohi.

Meidän 2v ja 4v tykkää puistoilun lisäksi myös metsä- ja rantaretkistä. Retket on vähän vaihtelua äidillekkin. Käymme myös välillä lenkillä niin, että 4v ajaa pyörällään (apupyörät) ja 2v on rattaissa, tässä tosin 2v ei liikuntaa saa.

Välillä korvaan ulkoiluja sisätemppuradoilla eli otetaan patjaa lattialle (joss kierimistä, ryömimistä, kuperkeikkoja yms.) ja tehdään viltistä ja tuoleista tunneleita, pujottelurata potkumopolle muovikulhoista jne. vaatii toki yhtäpaljon vaivaa äidiltä, kuin ulkoilu, mutta pahimmilla vesisateilla on vaivan arvoista.

Mulla kolme isompaa lasta ja leikkipuistoissa käytiin todella harvoin, ei edes joka kuukausi. Tehtiin metsäretkiä, käytiin laavuilla paistamassa makkaraa, uimassa, pilkillä jne. Omalle pihalle toimintaa, jos ok-talo.Kuka on sanonut, että pitää käydä puistoissa?

Mä sanoisin kuitenkin, että puisto on helpoin vaihtoehto. Toki voi alkaa rakentelemaan majoja pihapuihin jne, mutta kyllä ne saa yksin rakentaa noin pienten kanssa, enkä mä ainakaan edes osaisi.

Ollaan mekin välillä käyty metsäretkillä, kesällä poimimassa marjoja, syksyllä sieniä jne, mutta eikai sitäkään joka päivä jaksaisi... Lapset on jo muutaman kerran jälkeen, ettei jaksa enää lähteä mukaan, mutta puistoon tulevan joka kerta innoissaan.

Tiiätkö, tuo on suorittamista. Rutiinit on hyviä, mutta ei niitä tarvi orjallisesti noudattaa. Ei aina ole pakko ulkoilla kahta tuntia tai ulkoilla ollenkaan. Jos tympii voi vetää yhden päivän väliin jolloin syöttää eineksiä, makaa sohvalla ja pistää videot pyörimään. Sen jälkeen jaksaa taas muutaman päivän vähän enemmän panostaa.

Ei teidän paikkakunnalla ole puistotätitoimintaa?

Ei puistoissa oo muita aikuisia, joista saisit juttuseuraa?

Muistan noi ajat ja siksi en tehnyt kolmatta lasta, pieni ikäero on hyvä niin pääsee tuosta ajasta joskus eroon.Nyt kuopus 10v. ja ei tarvitse enää ulkoilla.

Nyt joskus pyydään noita mun kanssa ulos, mutta ei ne lähde.

Tuon takia me asumme mielummin vähän ahtaammin, mutta kaupungissa. ihania leikkipuistoja ja puistotätitoimintaa! Kerhoja, kavereita ja aktiviteettejä. En minäkään olisi jaksanut yksin ja eristyksissä. Elämä on valintoja.

Jätättekö te 1-vuotiaitakin jollekkin puistotädeille?

Ei se lopultakaan ole niin pitkä aika, sinullakin enää pari vuotta, niin pääset töihin. Jos et sitten hanki lisää lapsia vaikka et siitä edes pidä. Mutta vältä perhepäivähoitajan ja lastenhoitajan ammatteja.

1,5v on meilläpäin puistotädin alaikäraja. Eihän sen ikäinen siitä itse vielä hyödy, mutta jos toinen vaihtoehto on päiväkotiin laittaminen, niin onhan puisto parempi. Siellä voi lasta pitää vaikka joka aamupäivä n. 1-2,5h lapsen jaksamisesta ja ilmasta riippuen ja siinä onkin melkein jo päivän ulkoilut hoidettu. Me käytettiin pari kertaa viikossa ja lähinnä isompien lasten (3-5v) kaverintarpeeseen/omiin asioihin, mutta oli siellä paljon parivuotiaita, jotka tulivat joka aamu, äidit eivät vissiin olleet ulkoilijatyyppiä.

Mutta jos ei tosiaan ole puistotätejä, ei mitään kerhoja, avoimia päiväkoteja, muita äitejä siellä puistossa, muuten lähisedulla? niin yksinäistähän se varmasti on. En mäkään viihtyisi ulkoilemassa aina yksin, onneksi asutaan niin, että useimmiten on seuraa ja on puistotätipuistot ja kerhot lapsille jne. Mutta onko pakko ulkoilla 2x päivässä, eikö toisinaan edes riittäisi 1, jos et siitä tykkää? Ja mites just kävelylenkit (vaikka molemmatkin vielä tuplarattaisiin), kauppa/kirjasto/tori/kirpparireissut toisinaan päivän ohjelmana? Meillä ainakin tärkeää päivän sujumisen kannalta on se, että ylipäätään poistutaan kotoa ja tehdään jotakin, ei se, että joka päivä mentäisiin puistoon.

Itse jaksoin kun lapsi on pieni, nyt inhoan jokaista puistoa :D Metsäretket ovat parempia. Ei noita ulkoiluja orjallisesti tarvitse noudattaa.

Joo ei me ainakaan kahta kertaa päivässä yleensä ulkoilla. Kesällä lapset viihtyy omassa pihassa tietty vaikka aamusta iltaan, mutta esim sadesäällä tai talvella... Kyllä kerta päivässä riittää. Tekee muuten lapsen kanssa niitä kodin askareita, ottaa mukaan kauppaan jne. Ja sitten kun lapsi kasvaa, niin tulee niitä omia harrastuksia jne. Eikä elämän tarvi lapsellakaan aina olla huvipuistoja ja ilotulituksia... Saa olla välillä tylsääkin!!

Suorittamista tuo on. Oma elämä tavallaan pitää ahtaa johonkin näkemykseen "tätä on äitiys".

Minulla on 5 lasta ja eilen käytiin puistossa, tänään oltu pihapiirissä. Välillä ollaan koko päivä ulkona ja välillä vaan piipahdetaan ehkä viiteenkin kertaan. Joskus ollaan sisällä koko päivä.

Minusta parasta on että osallistuu välillä lapsien leikkeihin. Ohjaa leikkejä ja seuraa ja kuulostelee taustalla. Ei se 1- vuotias naamasi edessä jatkuvaa haukankatsetta tarvitse puistossa: et tee sitä varmasti sisälläkään?

Mikä sitten auttaa? Lapsien ohjaaminen yhteisiin ja omiin leikkeihin (ei tarvitse kokoajan neuvoa vaan autat tarvittaessa) ja otat mukaan sinua kiinnostavia asioita: neuletyö jos pystyt kutomaan välillä katsomatta kutimiin.. Tai lehti jota voi vaan selailla. Kännykkä on huono koska siihen saatat syventyä enempi kuin lapsiisi ja se tuskin on tarpeenkaan? :(

Oma kuopus on taaperoikäinen ja vanhin koulussa ja tunnun olevan se vähemmistöön kuuluva joka näkee lapsien kasvavan nopeasti ja etukäteen jo ajattelen miten puistot on vajaassa 10 vuodessa taaksejäänyttä elämää..

Ei puistossa tarvitse olla kahta tuntia. Näin kesällä voi vaikka ohimennen käydä keinumassa hetki ja palata uudestaan tovin kuluttua jos aikataulut antaa periksi.

Puistossa käymiset voi liittää hetkeen kun käytte samalla kaupassa tai menette käymään kirjastossa tms. Ei sitä varten tarvitse erikseen lähteä kahdeksi tunniksi ulkoilua tekemään: varsinkaan jos tuntuu pakkopullalta. Voihan sitä välillä repästä mutta sitten taas tuohonkin ulkona olemiseen voisi lisätä vaikka välipalan syömisen tms.

Ymmärrän sen että tarhassa tehdään ulkoilut noin askeettisesti: ensin aamulla ruoka, sitten leikkiä, ulkoilu, ruoka, nukkumaan, ruoka ja ulos odottamaan vanhempien saapumista. Mutta ei meidän äitien ja isien kuulu elää samalla tavalla. Voihan ulkoilla vaikka koko päivän tai ihan vaan askarrella koko päivän sisällä. Tehän se olette elämänne sankareita ja toimitte elämässänne omien valintojen puitteissa. Miksi ihmeessä pitäisi mennä puistoon suorittamaan? Ainakin minusta on jännittävä seurata muita mammoja puistossa jotka sitten kertoo mitä teki eilen tai viime viikolla kun ei ole näkynyt puistossa eli pointti on siinä että joku keksii jotain muutakin tekemistä kuin se helpoin valinta: köpötellä roboottina sinne puistoon. 

Näin omakotitaloasujana voin ainakin tunnustaa miten upeaa on kasvattaa lapsien kanssa kukkia ja kasviksia. Niitä hoidetaan ja satoa kerätään. Jäädään maalaaman pihaan kiviä tai tehdään omat asfalttipiirustukset kadulle. Upeaa!

En minä ainakaan haikaile sitä tulevaa aikaa kun "lapsien kanssa ei enää tartte tehdä mitään ja ne menee leikkimään kavereittensa kanssa" oletteko te ihmiset masentuneita vai miksi lapsensa kanssa ei voisi vaan nauttia arjesta?

Itse meinaan näen teidän tulevaisuuden sellaisena että te olette niitä jotka sitten ei saa lapseensa hyvää suhdetta. Se menee mielummin leikkimään kaverinsa kanssa. Varmaan silloin tajuaa että olisi ollut ihan erilaista jos olisi nauttinut hetkistä lapsensa kanssa pienenä. Ei niitä hetkiä saa takaisin. Eikä mikään suorittaminen ole sitä että teillä olisi lapsen kanssa sitten jotkut välit. Kai nyt lapsikin sen vaistoaa jos äiti ei tykkää elämästään?

Sellainenkin voisi auttaa että hommaa itselleen harrastuksen, ulkoilee, nukkuu ja katsoo mitä syö niin ehkä ei olisi niin kovin kurjaa?

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 14:22"]

Suorittamista tuo on. Oma elämä tavallaan pitää ahtaa johonkin näkemykseen "tätä on äitiys".

Minulla on 5 lasta ja eilen käytiin puistossa, tänään oltu pihapiirissä. Välillä ollaan koko päivä ulkona ja välillä vaan piipahdetaan ehkä viiteenkin kertaan. Joskus ollaan sisällä koko päivä.

Minusta parasta on että osallistuu välillä lapsien leikkeihin. Ohjaa leikkejä ja seuraa ja kuulostelee taustalla. Ei se 1- vuotias naamasi edessä jatkuvaa haukankatsetta tarvitse puistossa: et tee sitä varmasti sisälläkään?

Mikä sitten auttaa? Lapsien ohjaaminen yhteisiin ja omiin leikkeihin (ei tarvitse kokoajan neuvoa vaan autat tarvittaessa) ja otat mukaan sinua kiinnostavia asioita: neuletyö jos pystyt kutomaan välillä katsomatta kutimiin.. Tai lehti jota voi vaan selailla. Kännykkä on huono koska siihen saatat syventyä enempi kuin lapsiisi ja se tuskin on tarpeenkaan? :(

Oma kuopus on taaperoikäinen ja vanhin koulussa ja tunnun olevan se vähemmistöön kuuluva joka näkee lapsien kasvavan nopeasti ja etukäteen jo ajattelen miten puistot on vajaassa 10 vuodessa taaksejäänyttä elämää..

Ei puistossa tarvitse olla kahta tuntia. Näin kesällä voi vaikka ohimennen käydä keinumassa hetki ja palata uudestaan tovin kuluttua jos aikataulut antaa periksi.

Puistossa käymiset voi liittää hetkeen kun käytte samalla kaupassa tai menette käymään kirjastossa tms. Ei sitä varten tarvitse erikseen lähteä kahdeksi tunniksi ulkoilua tekemään: varsinkaan jos tuntuu pakkopullalta. Voihan sitä välillä repästä mutta sitten taas tuohonkin ulkona olemiseen voisi lisätä vaikka välipalan syömisen tms.

Ymmärrän sen että tarhassa tehdään ulkoilut noin askeettisesti: ensin aamulla ruoka, sitten leikkiä, ulkoilu, ruoka, nukkumaan, ruoka ja ulos odottamaan vanhempien saapumista. Mutta ei meidän äitien ja isien kuulu elää samalla tavalla. Voihan ulkoilla vaikka koko päivän tai ihan vaan askarrella koko päivän sisällä. Tehän se olette elämänne sankareita ja toimitte elämässänne omien valintojen puitteissa. Miksi ihmeessä pitäisi mennä puistoon suorittamaan? Ainakin minusta on jännittävä seurata muita mammoja puistossa jotka sitten kertoo mitä teki eilen tai viime viikolla kun ei ole näkynyt puistossa eli pointti on siinä että joku keksii jotain muutakin tekemistä kuin se helpoin valinta: köpötellä roboottina sinne puistoon. 

Näin omakotitaloasujana voin ainakin tunnustaa miten upeaa on kasvattaa lapsien kanssa kukkia ja kasviksia. Niitä hoidetaan ja satoa kerätään. Jäädään maalaaman pihaan kiviä tai tehdään omat asfalttipiirustukset kadulle. Upeaa!

En minä ainakaan haikaile sitä tulevaa aikaa kun "lapsien kanssa ei enää tartte tehdä mitään ja ne menee leikkimään kavereittensa kanssa" oletteko te ihmiset masentuneita vai miksi lapsensa kanssa ei voisi vaan nauttia arjesta?

Itse meinaan näen teidän tulevaisuuden sellaisena että te olette niitä jotka sitten ei saa lapseensa hyvää suhdetta. Se menee mielummin leikkimään kaverinsa kanssa. Varmaan silloin tajuaa että olisi ollut ihan erilaista jos olisi nauttinut hetkistä lapsensa kanssa pienenä. Ei niitä hetkiä saa takaisin. Eikä mikään suorittaminen ole sitä että teillä olisi lapsen kanssa sitten jotkut välit. Kai nyt lapsikin sen vaistoaa jos äiti ei tykkää elämästään?

Sellainenkin voisi auttaa että hommaa itselleen harrastuksen, ulkoilee, nukkuu ja katsoo mitä syö niin ehkä ei olisi niin kovin kurjaa?

[/quote]

Muuten hyvä kirjoitus, mutta aika mustavalkoista ja omahyväistä ajatella että itse saa luotua hyvän suhteen lapseensa kun tekee kaiken oikein, ja ne jotka valittaa etteivät jaksa olla puistossa lastensa kanssa, niin heidän kanssa lapsetkaan eivät sitten halua olla vanhempana...