22-vuotias tyttäreni pilaa elämänsä.
Hän ei käy koskaan juhlimassa tai käytä alkoholia, suhtautuu opiskeluun kunnianhimoisesti ja viihtyy parhaiten muutaman hyvän ystävän seurassa. Vapaa-aikana lukee todella paljon ja viihtyy kotona. Vähän aikaa sitten tyttö muutti yhteen 30-vuotiaan miesystävänsä kanssa.
Miten voisin vain katsoa sivusta, kun lapseni nuoruus valuu hukkaan?
Kommentit (5)
Ikis on ollut jotenkin superaktiivinen nyt viimepäivät. Monta aloitusta per päivä. Veikö ukko lapset särkkikseen sen uuden nuoren naisensa kanssa?
Jos ulkona pyöriminen ei ole vain hänen juttunsa? Ja jos muutti yhteen miehensä kanssa niin ei hän mikään sulkeutunut hissukkakaan ole kun mieskin löytyy :) välillä mietin itsekin onko nuoruuteni valunut hukkaan, olen 23, pienen tytön äiti ja avoliitossa. Käyn loppusuoralla amk:ia enkä ole kertaakaan osallistunut esim haalaribileisiin tai vappukaatoihin. Tykkään kyl juhlia mutta rehellisesti sanottuna olen mieluummin kotona mieheni ja lapsukaisen kanssa kun tuhlaamassa rahoja baariin. Välillä kyllä kateellisena kuuntelen kavereiden juhlareissuja ja koulubileitä ja mietin millaista elämä olisi sinkkuna ja vapaa-aika yhtä tyttöjen illanistujaisia ja halpoja opiskelijabaareja, ei huono sekään mutta kyllä mä tykkään olla tälläne kotihiiri!!:)
Voi ap, toi on varmasti kamalaa! Kaikki lapsiaan rakastavat vanhemmat tietysti toivovat että lapsi hankkii itselleen kunnollisen päihdeongelman, ja vahinkolapsen jollekin tuntemattomalle tyypille joka kadulta on tarttunut matkaan. Varmasti kaikki tuttavasikin ihmettelevät kuinka olet antanut lapsesi noin vaan opiskella itsensä ties mikskä. Mutta mikäli lapsesi ei ole vielä valmistunut, on toivoa että hän ehkä jättäisi kuitenkin opintonsa kesken.
Viimeistään 40-vuotiaana tyttäresi ymmärtää että olisi kannattanut nuorena pissata siidekänneissänsä pöksyyn ja oksentaa katuojaan, ja hankkia muutamat abortit ja sukupuolitaudit. Vanhana niitä ei vaan tule sitten hankittua, ja kyllä sitten kaduttaa.
Eix nii???
Itse olin juuri tuollainen tuon ikäisenä, poikaystävä vaan saman ikäinen kuin minäkin. Elin juuri sellaista elämää, kuin halusinkin. Varsinkin äidiltäni tuli kuitenkin jatkuvasti kommenttia, että mulla ei muka ole tarpeeksi ystäviä, en "uskalla" elää, teen liikaa töitä jne jne - en ole oikeanlainen eli samanlainen kuin hän itse oli nuorena. Jatkuva painostaminen biletykseen ja verkostoitumiseen pullon äärellä tuntui todella stressaavalta ja jossain määrin jopa uskoin itsekin, että minun pitäisi yrittää enemmän. Vääntäydyinkin silloin tällöin väkisin bileisiin (joissa kaverini muuten eivät käyneet, koska olivat samanlaisia kultturista kiinnostuneita lukutoukkia kuin minäkin) ja valehtelin äidilleni olevani lomalla, kun oikeasti olin töissä.
En mä kyllä usko siihenkään, että elämän voisi pilata juhlimalla paljon vielä parikymppisenä. Monet tekee sitäkin ja opiskelee sitten aikanaan.
Katsoin aloituksen ja toivoin vertaistukea. Minun ongelmani on, että lapseni käy jatkuvasti juhlimassa ja käyttää paljon alkoholia, ei panosta opiskeluun lainkaan ja viihtyy kylillä. Kaverit tuntuvat vaihtuvan vähintään kuukausittain, jos ei viikoittain. Vapaa-ajalla ei lue ja viihtyy kotona vain harvoin. Kiva vakituinen poikaystävä oli, mutta sitä tyttö ei osannut arvostaa ja suhde kariutuin.
Katso onnellisena sivusta, ei tuossa nuoruus hukkaan valu.