Kuvaile ne tunteet, joita sinulle tuli siitä että lapsilukusi täyttyi?

Tunsin onnea ja iloa :). Kaksi lasta. Enää ei tarvitse olla raskaana, olen nuori (29) ja koulutuskin olemassa. Elämä edessä ja ihanat pienet lapset joita helliä.

Ajatukseni sillä hetkellä kun konkreettisesti lapsiluku täyttyi, eli olin synnärillä ja ponnistin kuopusta ulos: "Muutama työntö ja vittu mun ei tarvitse tehdä tätä koskaan enää! Ei ikinä, ei ikinä!"

Jäänyt elävästi mieleen tuo ajatus:D

No, sain esikoisen 21 vuotiaana ja nyt on sellainen onnen tunne omasta vapaudesta ja mahdollisuuksista. Lapsi siis 3.5v, olen suorittamassa loput opinnot ja valmistumassa ja sitten etsin itselleni töitä. Tuntuu tosi kutkuttavalta, koska olen tässä tilanteessa ensimmäistä kertaa elämässäni! Olen siis hyvin onnellinen ja tyytyväinen näin. Myös helpottunut. Ihan uusia näköaloja on ilmestynyt: lähdemme esimerkiksi kahdeksi kuukaudeksi ulkomaille vuoden päästä (minä suorittamaan harjoittelua, mies lapsen kanssa lomailemaan), säästämme maailmanympärysmatkaan yms. Tiedän kuitenkin, että todennäköisesti toisen lapsen joskus haluamme, mutta aikaahan tässä on tehdä vaikka ja mitä pienperheenä. Ajattelen, että mahdollisesti joskus toisen (yksikössä, ei useampia) aika olisi sitten "normaalin ikäisenä", kolmenkympin pintaan. Sinne on kuitenkin vielä niin pitkä aika (eikä sekään ole mitenkään pakollinen), että nyt nautitaan näistä vuosista kompaktilla kokoonpanolla!

Harmitti, enkö todellakaan pysty saamaan enää pientä vauvaa. Haikeat fiilikset:(

En koskaan sellaista päätöstä tehnyt, se vaan sitten kypsyi ajatus siitä ettei enää enkä kaivannut vauvaa enää.

Onni, ilo, helpotus ja rauha.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:35"]

Onni, ilo, helpotus ja rauha.

[/quote]

Sama. Eka vekara, vika kakara.

Onni, ilo, rauha. 4 ihanaa ja tervettä lasta.

Jos tunne on tyhjyys ja ahdistuneisuus, ei lapsiluku ole välttämättä vielä täynnä. Yritimme mieheni kanssa pysähtyä 3 lapseen. Mutta sen päätöksen kanssa ei kumpikaan koskaan ollut täysin levollinen. Vasta neljännen lapsen jälkeen tuli oikeasti sellainen olo, että nyt on kaikkia haluamamme lapset saatu.

Rauhallinen, iloinen, vapautunut olo. Yksi lapsi ja yhteen jää. lapsi kasvaa kokoajan ja nitä kaikkea uutta kivaa tekemistä meidän pienelle perheelle keksitäänkään :)

Haikeus ja suru. Tämän miehen kanssa en enää lapsia tee. Ja jos lapsen teen vielä joskus se ei ole tämän miehen lapsi. No, ainakin tuo mies antoi kaksi maailman kauneinta tytärtä ja rakastan niitä enemmän kuin mitään muuta. Vastasyntyneiden parissa töissä mietin kyllä lähes aina että onneksi ei tarvi enää siihen vauvarumbaan lähteä, en jaksaisi kuitenkaan. Toisaalta pienet vauvat tuntuu niin helpoilta verrattuna uhmaikäisiin. Haluaisin vielä luovuttaa munasoluja sillä läheisillä on ollut kokemuksia lapsettomuudesta joten tiedän miten paljon sillä voisi auttaa toisia. Ehkä syntyvät lapset olisi yhtä kauniita kuin nämä lapseni jotka itse sain. Sitten haluaisin hevon kuuseen tuon kierukan ja lopullisen sterilisaation ettei enää tarvitse edes miettiä mitä jos tulee jostain syystä raskaaksi. Olisin kyllä hyvä emo joka imettää kellon ympäri ekan vuoden ja nukkuu vauvan kanssa ekan vuoden ja on lapsen kanssa aina lähellä oleva huolehtiva äiti, mutta ei taida enää omalle kohdalle sitä tilannetta tulla. 32 täytin keväällä. Alatiesynnytys ei lääketieteellisestä syystä enää onnistu, raskauskin voisi olla aika hankala..

Se oli silloin kun en päässyt yliopistoon. Pettymys päällimmäisenä. Täysepäonnistuminen.

Onnellinen. Olen nyt 34 v, lapset 10 v ja 8 v. Onneksi, onneksi tein lapset kymmenen vuotta sitten sen kummemmin asiaa miettimättä. Nyt ei tarvitse vatvoa hankkiako lapsia vai ei ja uskaltaako enää lähteä muuttamaan piintyneitä tapojaan jne. Lapseni ovat kaksi ihanaa persoonaa ja elämäni olisi todella paljon köyhempää ilman heitä. Vaippashow'hun ei minusta enää olisi.