Laittakaa ne lapsenne harrastamaan

Se vielä, että kritiikin vastaanottamiseen pitää nimenomaan kasvaa. On selvää, että 2-vuotiaalle kritiikki on äärimmäisen vähäistä, samoin vielä 5v, aika vähäistä vielä 7v jne. 10-vuotiaalle voi sanoa jo vähän tiukemmin ja taas tiukemmin, kun lapsi on 15v ja taas tiukemmin, kun on 18v. Ei se palaute todellakaan ole samaa luokkaa iästä riippumatta. Isoin ongelma tulee heille, jotka kohtaavat mitään kritiikkiä vasta esim. 7-vuotiaana koulussa tai 12-vuotiaana harrastuksessa, puhumattakaan heistä, jotka kuulevat kritiikkiä vasta aikuisena töissä tai parisuhteessa vaimolta...

Ja sitten on näitä Idols-osallistujia joille "sävelkuurot" äidit ovat aina hokeneet kuinka hyviä laulajia "nuotin vierestä laulavat" lapsensa ovat... ei sekään kovin kivaa ole kun mennään sinne Jone Nikulan haukuttavaksi, vai? Eli siis joku raja kannustamisellakin.

Siitä olen samaa mieltä että lasten pitää ehdottomasti saada harrastamaan jotain mutta jotain mistä itse tykkää. Raha voi tietysti olla este kuten minulle joka lapsena halusi harrastaa vähän kaikkea mihin vain aika riitti. Kalleimpaan harrastukseen, jossa myös kilpailin, hankin itselleni sponsorin ollessani (muistaakseni) 13 vuotias kun äiti ilmoitti että meillä ei ole enää siihen varaa (isäpuoleni jäi silloin työttömäksi).

Ei minun lapsistani ole balettitanssijoiksi tai taiteilijoiksi. En usko että edes laulajiksikaan, joten ei tarvitse sietää kohtuutonta kritiikkiä.

Muuten olet kyllä tekstissäsi ihan oikeassa.

Vielä se, että ei kaikkien todella tarvitsekaan tulla ammattilaisiksi, mutta jo se että edes vähän harrastaa jotain vaativampaa opettaa sen verran sitä kritiikin sietokykyä, mitä elämässä yleensä tarvitaan.

Ap

Kääntöpuoli tuossa on se, että jotkut voivat alkaa miettiä, ettei heistä ole johonkin. Eli ei sitten uskalleta enää unelmoida/tavoitella.

Mutta kun tosiasia on se, että ei niihin unelmiin ja tavoitteisiin pääse ilman sitä kovaa työntekoa ja kriittistä ohjausta. Monet luulevat, että on kyse lahjakkuudesta. Ei. Vaan erittäin kovasta työskentelystä. Lapsenkin pitäisi ymmärtää, että haaveet toteutuvat työtä tekemällä.

Harrastukset ovat myös erittäin kalliita. Jos siis haluaisi kunnon opetusta ja valmennusta... ei välttämättä olee kaikilla varaa tällaiseen.. :(

On valitettavasti totta, että kunnon opetus on usein melko kallista, mutta esim. musiikki- ja tanssiopistoista on mahdollista hakea myös vapaaoppilaspaikkoja. Tai sitten yrittää hankkia jonkun "sponsorin" harrastukselleen. Monesti ahkera harrastaja voi saada jostain avustuksia. Ja ehkäpä joku sukulainenkin voisi auttaa. Usein voisi kuvitella, että juuri jonkun kivan harrastuksen kustantaminen olisi ihan paras lahja, jonka voisi tutulle lapselle antaa, etenkin jos vanhemmat eivät varakkaita tai lapsia on paljon. Ja kyllä myös esim. kansalaisopiston tai seurakunnankin tunnit ovat parempi kuin mitään ja ne ovat edullisia.

parempi kuin ei mitään  piti kirjoittaa

Ei laiteta. Lapsemme saavat rauhassa olla harrastamatta mitään muuta kuin kotona niitä asioita joita itseään kiinnostaa. Eli lähinnä tietokoneita ja lukemista. Eiköhän niistä tietokonenörttejä tule kuten me vanhemmatkin ollaan, hyvä ura siitä ihmiselle tulee :)

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 13:32"]

Mutta kun tosiasia on se, että ei niihin unelmiin ja tavoitteisiin pääse ilman sitä kovaa työntekoa ja kriittistä ohjausta. Monet luulevat, että on kyse lahjakkuudesta. Ei. Vaan erittäin kovasta työskentelystä. Lapsenkin pitäisi ymmärtää, että haaveet toteutuvat työtä tekemällä.

[/quote]

Jospa haaveet ja unelmat ovat ihan toisenlaisia. Vaikka että saisi rauhassa lukea kirjoja niin paljon kuin ehtii.

Opettakaa lapsillenne eettisiä arvoja, käytöstapoja ja inhimillisyyttä, että kaiken mitta ei ole menestyminen, kilpailu ja ulkonäkö. Jää se nälviminen vähemmälle aikuisten maailmassa eikä tarvitse ruveta preppaamaan baletissa jo 2-vuotiaana.

Eettiset arvot ja tavat ovat hyvin tärkeitä. Mutta myös se pitkäjänteisyys ja palautteen sieto. Monilla työpaikoilla on oikeasti vaikeaa siksi, että ihmiset eivät osaa antaa palautetta eivätkö varsinkaan ottaa sitä vastaan. Ja myös koulussa näkyy se, että lapset ovat tottuneet elämään kuin pellossa.

Oletko sitä mieltä, että mainitsemasi erittäin kova arvostelu ei voi olla haitaksi lapselle? En moista ainakaan omalle lapselleni halua. Uskon myös, että arvostava kasvatus on pohja hyvälle itsetunnolle ja paineensietokyvylle. Itse sain aikoinaan harrastuskritiikistä syömishäiriön josta en ole toipunut vieläkään. 

Ja sitäkin on hyvä miettiä kenen unelmia kohti siinä pyritään kun lapset harrastavat tai heitä harrastutetaan.

On varmasti varsinkin ennen vanhaan ollut kohtuuttomia opettajia, jotka ovat nolanneet ja musertaneet lapsen itsetuntoa. Nykyään tälläinen ei ole sallittua eikä yleistä. Negatiivisen ja positiivisen palautteen tulee olla balanssissa ja ilmaistu rakentavalla ja kannustavalla tavalla lapsen persoona huomioon ottaen. Suosittelen ehdottomasti hyviä oppilaitoksia, joissa koulutetut ja vastuulliset opettajat. Ei tokikaan ole tarkoitus, että kritiikin sietoa opetettaisiin lyttäämällä.

Ja korostan vielä, että kyse ei koskaan saa olla siitä, että lapsen ammattilaisuus on vanhemman unelma. Se ei tule onnistumaan ainakaan niin, että lapsi voisi koskaan olla onnellinen. Mutta siinä, että tarjoaa lapselle mahdollisuuksia nuoresta pitäen ei ole mitään pahaa. Itseasiassa sanoisin, että hyvin harva ammattitaiteilija toivoo lapsestaan ammattitaiteilijaa, kun tietää, miten kova tie se on. Ongelma on niissä vanhemmissa, jotka olisivat halunneet harrastaa kyseistä asiaa, mutta eivät saaneet tai voineet.

Eiköhän kaikkien ihmisten unelma ole olla onnellinen. Kenelle se sitten merkitsee ammatillisia tai taloudellisia saavutuksia ja kelle jotain muuta. Aika usein kuitenkin käy niin että suoritetaan elämää lapsuudesta keski-ikään ja odotetaan koko elämä sitä onnellisuuden saavuttamista. Sitku olen valmistunut/naimisissa/perheellinen/omistusasuja/uralla menestynyt jne niin sitten olen onnellinen. Useimmiten nämä odotukset tulevat ulkopuolelta, ovat vanhempien tai ympäröivän yhteisön odotuksia eivätkä oikeasti omia unelmia. 

En aio painostaa lapsiani enempää suorituskeskeiseen elämään, koulussa on jo riittävästi. Luovina ja lahjakkaina ovat kehittyneet taidoissaan juurikin omasta innostuksestaan, ei tarvita aikuista arvostelemaan ja lyttäämään. Luovuus kehittyy kun sille antaa tilaa. Ei elämässä jossa päivät täyttyy suorittamisesta eikä oikeastaan ole edes aikaa miettiä kuka minä olen ja mitä minä haluan.

Taideharrastukset eivät kuitenkaan ole "suorittamista", vaan niissä on juuri tilaa sille luovuudelle, itsensä ilmaisemiselle ja sille, kuka minä olen. Oikea tekniikka vain luo sille kanavan. Taide on juuri väylä sille, että kestää tämän suorittamisyhteiskunnan. 

Samaa mieltä kun 17.