Kauhein tilanne, jossa olet alkanut nauramaan?
Minulla ei ole minkäänmoista pokkaa, ja voin remahtaa nauruun jo pelkästä ajatuksesta, että tässä tilanteessa ei saisi nauraa. Onhan se ihan mukavaa vetistellä kyyneleet silmissä ja purra hammasta viimeiseen asti esimerkiksi kokouksessa... Helvetti :D Jaa siis omasi!
Kommentit (27)
Kun pidettiin hiljaista hetkeä tsunamissa kuolleen rinnakkaisluokkalaisen muistolle.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 13:25"]
Kun pidettiin hiljaista hetkeä tsunamissa kuolleen rinnakkaisluokkalaisen muistolle.
[/quote]
Auts!
Meillä pidettiin hiljainen hetki koulussa 9/11 iskujen vuoksi ja höhötin koko minuutin. Pikkasen hävetti mutta onneksi luokkakaveri tyrski kans ja siinä sitten yllytettiin toisiamme röhinällä.
Hautajaisissa. Olin lapsi ja näin vieraiden joukossa "juhlien päähenkilön" kaksoissiskon. Luulin näkeväni aaveen.
Isoäitini hautajaisissa. Jouduin poistumaan paikalta. Varmaan se koko tilanne oli niin kamala ja surullinen kun näki kaikki läheiset surkeina. Sitten alkoi miettimään kaikkea typerää kuten "Pentti-enon" hieman tiukkaa pyhäpaitaa ja "Kaisa-tädin" rypistynyttä nilkkasukkaa. Sitten alkoi se nauru... se vain jatkui ja jatkui ja kovana.
Repesin totaaliseen huutonauruun oman äitini hautajaisissa.
Kaikki katto pitkään, että mua hävetti.
Mä alan aina nauramaan jollain tavalla järkyttävissä tilanteissa. Se on mun tapa selviytyä; pahat asiat sysätään takaraivoon ja kasvoille vedetään hymy ja naurahdetaan. Siinä sitten selittää, että ei oikeasti naura tilanteelle, vaan se on vain se oma tapa suhtautua ikäviin tapahtumiin.
En onneksi kenenkään hautajaisissa, mutta omassa konfirmaatiossani juuri ennen kuin mun piti mennä alttarille jotakin tekstiä lukemaan. Siinä sitten yritin vieressä olleelle ystävälleni takellella, että auta mua, että saan tämän loppumaan. Kaveri sitten hätäpäissään kumautti mua virsikirjalla päähän niin, että koko kirkko kaikui... Ja sehän luonnollisesti vaan pahensi sitä naurukohtausta.
Ilmeisesti jännitys vähän purkautui huonolla hetkellä.
Terkkuja vaan L:lle jos tätä luet =)
Mummon hautajaisissa. Ihan hyseerisenä alettiin äitini, serkkuni ja tätini kanssa nauraa. SE OLI NOLOA!!! Mutta näin voi ilmeisesti tapahtua kun oikein tunteet myllertää.
Setäni hautajaisissa kun joku vanhus luki ääni täristen sitä kliseistä muistorunoa.. :-D
Koulussa hiljaisen hetken aikana taisi tulla myös naurettua mutta onnistuin peittämään sen.
Aloin nauraa, kun äitini tuli kertomaan hyvän kaverini isän kuolleen tapaturmaisesti.
Ajoimme porukalla fillareilla mäkeä alas. Kaveri törmäsi kiveen ja lensi kaaressa ohjaustangon yli. En meinannut kyetä naurultani kysymään, sattuiko häneen. Näin jälkikäteen ajateltuna kauhea tilanne, koska vastaavanlaisessa onnettomuudessa toinen tuttu kuoli. Onneksi nyt selvittiin säikähdyksellä.
Hysteriakohtaus hautajaisissa teininä. Ilmeisen yleistä, kun järkyttynyt/jännittynyt. Oli aika hirveää kun suru purkautu pakonomaisena hihityksenä...
Kesätyössäni sairaalassa laitoimme vanhemman hoitajan kanssa kotiin vainajaa ruumispaitaan. Kun homma oli valmis, huomasimme että olimme vahingossa laittaneet vainajalle siivoojan kertakäyttötakin. Purskahdimme nauruun molemmat. Sitten vaihdoimme takin ruumispaitaan. (Ei niissä ollut muuta eroa kuin hiansuut)
Olin kerran avustajana koulussa. Kun opettaja puhelin soi tämä itki ja sanoi että hänen äitinsä kuoli. Purskahtelin ja suupielet meni hymyyn. Nauru ei Ollut kaukana.
Mummoni hautajaisissa kun meidän perheen yhteiseen kukkalaitteen muistovärssyyn oli kirjoitettu avomieheni nimi väärin jolloin se vääntyi naisen nimeksi. Värssyä lukenut isäni ei kyyneltensä joukosta mokaa huomannut eikä ilmeisesti kukaan mukaan minua ja siskoani lukuun ottamatta. Nauroimme siskoni kanssa koko lopputoimituksen aivan hysteerisesti mutta onneksi suurin osa vieraista taisi sekoittaa sen kovaan itkuun :D se oli kyllä kamalaa kun ei siitä naurusta vaan tullut loppua vaikka tiesi tasan tarkkaan että nyt ei saisi nauraa.
Työhaastattelussa hysteerinen nauru joka ei loppunut. En saanut paikkaa, miksiköhän en
Aivot reagoivat naurulla usein traumaattisissa tilanteissa. Luonnollinen suojelureaktio. Itse esim. nauroin kun kuulin ukkini rajusta tapaturmaisesta kuolemasta. Olin kauhuissani, mutta nauroin. Nyt, kun ikää on tullut ja elämänkokemuksia myös, aivotkin ovat kehitelleet muita tapoja selviytyä kiperissä tilanteissa. Onneksi.
Isoäitini muistotilaisuudessa karkasin äkkiä seurakuntatalon pihalle nauramaan kun mamma-vainaan ystävä luki itku kurkussa jotain "ylistysruno" ja mun päässä pyöri miten paha sai palkkansa :D . Mamma oli ilkeä ja tunteeton eikä äitini koskaan kelvannut hänen poikansa puolisoksi emmekä me olleet ikinä tarpeeksi hyviä kuin serkkumme. Kun olisi vanha ystävätär tiennyt miten meitä kohdeltiin. :)
Minusta olisi tavallaan mukavaa, jos hautajaisissani naurettaisiin :) Tulisi niistäkin iloisemmat kekkerit. Mutta aion kyllä elää vielä ainakin 60 vuotta...
En nyt ihan nauranut, mutta: Olimme entisen koulukaverini kanssa kävelyllä ja juttelimme vanhoista tutuistamme. Kerroin kuulleeni, että entinen luokkalaisemme oli tehnyt itsemurhan, ja naamani alkoi vääntyä typerään hymyyn. Yritin siinä sitten järjestellä kasvojani vakavammaksi. Enkä tosiaankaan ollut mitenkään iloinen tapahtuneesta.
Kun äitini kertoi, että isäni on kuollut yöllä sairaalassa. Onneksi olimme puhelimessa, herrajumala sentään. Mun naama siis oikeesti vääntyi hymyyn, ei tainnut sentään äänestä kuulua että nauru on tulossa. Ja en siis ollut hyvilläni isän kuolemasta, eikä ollut mitään syitä naureskella.