Lue keskustelun säännöt.
Kaikki jotka koette itsenne rumiksi? miten jaksatte ulkonäköpaineita?
23.06.2014 |
En tiedä johtuuko huonosta itsetunnosta mutta oikeasti koen olevani aika karmean näköinen. En nyt viitsi tässä mennä tarkkaan yksityiskohtiin sillä kukaan ei jaksa sellasita kuvailua. Siis tiedän että pitäisi osata arvostaa itseään ja sitä että on terve (ei minulla siis ole mitään ruumiin vammaa joka minua rumentaisi), mutta en vaan voi sille mitään että koen itseni rumaksi ja välillä jopa luontaantyöntäväksi.
se käy ilmi jo siinä että en saa ehdotteluita miehiltä eikä kukaan koskaan lähesty minua. olen kuitenkin sosiaalinen ja minulla on paljon ystäviä mutta ainoat kehut joita saan ei koskaan koske ulkonäköäni vaan pelkästään iloista luonnetta. ehkä juuri tämän vuoksi miehet hengailee kanssani kavereina mutta eivät esimerkiksi vaikutu ulkonäöstäni tai viitis pyytää treffeille koska kuka tämännäköistä kehtaisikaan tyttöystäväkseen kutsua.
siis ulkonäöstä sen verran että koen sivuprofiilini aivan karmeaksi. minulla on sellainen onneton kalkkunaheltta eikä lainkaan kaunista leuan kaarta. jotenkin naamani on littana ja pitkänomainen joten hiuksilla on hirveä haaste saada näitä kasvojen piirteitä piiloon.
lisäksi aina sanotaan että nainen on kaunein herätessään. noh se voi pitääkin ehkä paikkansa muiden ihmisten kohdalla mutta minun pitää oikeasti aamulla laittautua ennenkuin voin ees sanoa itseäni normaalin heränneen näköiseksi. hiukset nousee aina pystyyn kallon mallin takia niin hirveän näköiseksi että näytän muumilaakson nuuskamuikkuselta.
ja silmänaluset on niin syvät eikä katoa vaikka nukkuisin kuinka. näillä kasseilla kantaisi viikon ostokset.
puhumattakaan vartalosta. en ole ylipainoinen mutta vartalo sellainen että maha pömpöttää pikkulapsimaisesti AINA.
aargh olen vain niin masentunut ja ihan kyllästynyt tähän ruumuuteen että vie niin paljon aikaa aamuisin että saan itseni näyttämään edes siedettävältä ku oon asiakaspalvelualalla.
kohtalotovereita?
Kommentit (32)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 18:59"]
Ap lisäilee vielä ja upittaa. :P
En harmittele rumaa ulkoanäköäni siksi että en saisi miestä vaan se nyt esimerkiksi vaikuttaa asiaan ja ilmenee tällä tavalla.Totta kai käytös ja itsetunto vaikuttavat asiaan kun suhtautuu itseensä rumana kaikki muutkin näkee sinut rumana. mutta harmittaa vaan se että kun peiliin katsoo ei löydä mitään positiivista.
Ja toinen asia. KAMMOAN kameroita. näytän aivan hirveältä kuvissa. siis kamalat ja rumat piirteeni paistavat kaikki aina kuvissa ja inhoan sitä että ihmiset ottavat kuvia ilman lupaani. sitten niitä viljellään joka mediassa ja saan hävetä
[/quote]
Kyllä se niin että ruma sielu rumistaa ihmistä kaikista eniten. Se kun tulee toisessa ilmi niin pthyi!
Ruma ulkomuoto on vain ulkokuorta. Ulkokuoren perässä olevat juoskoot ulkokuoren perässä. Kaunista sielua etsivät löytäköön sellaisen.
En välitä käydä missään. Pidin itseäni nuorempana ihan kivannäköisenä. En kauniina, mutta normaalina, nättinä tyttönä. Nykyään olen ylipainoinen, epäsiisti, hampaiden epätasaisuus korostuu ja ihokin on jotenkin reikäjuustoa. Yritän hymyillä ihmisille ja jutella mukavasti. Tulen naisten kanssa hyvin toimeen, mutta miehille en juuri jaksa puhua. Olen ilmaa, vaikka olisin vain kaverina puhumassa enkä tosiaan mitenkään flirttailemassa. Olen hauska ja älykäs, mutta sillä ei ole merkitystä, koska olen epämiellyttävä ulkoisesti. En tarkoita todellakaan, että pitäisi minusta kiinnostua, mutta kun olen ilmaa ihmisenä...
Mnäkin olen aina ollut niin huono itsetuntoinen ja epävarma. Inhoan katsoa peiliin, joskus pidän tseäni ihan kauniina (yleensä) silloin kun olen meikannut aamulla. Sen hetken kun katson peiliin tunnen itseni ihan nätiksi ja päivä on ain 'valoisa' sen jälkeen. Sitten koulussa näkyy että meikki on pyyhiytynyt on ripsaria pudonnut ala-luomella ja ylös on tullut tälläinen kiva musta kaari... Sitten heti alkaa tuntumaan jos joku katsoo minua päin edes että onko naamassa roska, hiukset pystyssä tai ripsarit poskilla... Todella häiritsevää aina. Ulkonäkö vaikuttaa mun elämään ainakin noi 75 prosenttia... :( kehuttu on joskus kauniksi mutta ei usein.
Itse olin tyytyväinen ulkonäkööni erityisesti lukioiästä reilut kymmenen vuotta eteenpäin. Sitten sain kaksi lasta ja toisen jälkeen olen yhä enenevässä määrin alkanut kokea itseni rumaksi ja hävetä ulkonäköäni. Olen pikemmin ali- kuin ylipainoinen, joten sillä saralla voi kai olla tyytyväinen. Mutta millään ei vain ehdi enää laittaa itseään niin paljon kuin haluaisin eikä tuota rahaakaan oikein liikenisi tähän puoleen. Mieheni ei myöskään kiinnitä enää mitään huomiota ulkonäkööni, mahtaako nähdäkään minua suurinta osaa ajasta, ja sekin masentaa. Välillä olen tsempannut ja yrittänyt erityisesti laittautua jonkin reaktion toivossa, mutta turhaan. No, niin minäkin yritän keskittyä elämässä olennaisempiin asioihin, mutta jotenkin surullinen olo on oman olemuksen takia ja itsetuntoa se syö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin tyytyväinen ulkonäkööni erityisesti lukioiästä reilut kymmenen vuotta eteenpäin. Sitten sain kaksi lasta ja toisen jälkeen olen yhä enenevässä määrin alkanut kokea itseni rumaksi ja hävetä ulkonäköäni. Olen pikemmin ali- kuin ylipainoinen, joten sillä saralla voi kai olla tyytyväinen. Mutta millään ei vain ehdi enää laittaa itseään niin paljon kuin haluaisin eikä tuota rahaakaan oikein liikenisi tähän puoleen. Mieheni ei myöskään kiinnitä enää mitään huomiota ulkonäkööni, mahtaako nähdäkään minua suurinta osaa ajasta, ja sekin masentaa. Välillä olen tsempannut ja yrittänyt erityisesti laittautua jonkin reaktion toivossa, mutta turhaan. No, niin minäkin yritän keskittyä elämässä olennaisempiin asioihin, mutta jotenkin surullinen olo on oman olemuksen takia ja itsetuntoa se syö.
Ap lisäilee vielä ja upittaa. :P
En harmittele rumaa ulkoanäköäni siksi että en saisi miestä vaan se nyt esimerkiksi vaikuttaa asiaan ja ilmenee tällä tavalla.Totta kai käytös ja itsetunto vaikuttavat asiaan kun suhtautuu itseensä rumana kaikki muutkin näkee sinut rumana. mutta harmittaa vaan se että kun peiliin katsoo ei löydä mitään positiivista.
Ja toinen asia. KAMMOAN kameroita. näytän aivan hirveältä kuvissa. siis kamalat ja rumat piirteeni paistavat kaikki aina kuvissa ja inhoan sitä että ihmiset ottavat kuvia ilman lupaani. sitten niitä viljellään joka mediassa ja saan hävetä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ruma, miehet ei vilkaisekaan. Itsetunto on aika nollilla. Mulla on pieni synnynnäinen vamma ja minua on myös kiusattu aikoinaan koulussa. Haluaisin löytää miehen, mutten usko sen olevan mahdollista. En pysty edes kunnolla kommunikoimaan miesten kanssa, alkaa ahdistaa. Muilta osin elämässä menee ihan hyvin(koulutus on ja hyvä työ), mutta kärsin yksinäisyydestä. Vanhemmiten olen alkanut eristäytyä omiin oloihini vapaa-ajalla. En jaksa panostaa sosiaaliseen elämään. Yritän tässä elellä elämääni niin kauan kunnes se joskus päättyy.
Miettikää Girls-sarjan Hannahia. Onko kaunis? On, koska on sinut itsensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 19:18"]
Miettikää Girls-sarjan Hannahia. Onko kaunis? On, koska on sinut itsensä kanssa.
[/quote]
Tv-sarja ja tosielämä eivät vain valitettavan usein kohtaa. Elämä ei ole elokuvaa, sen olen kokenut hlökohtaisesti.
Mitenhän itsensä kanssa sitten pääsisi sinuiksi?
Viimeistään nelikymppisinä kaikki naiset tuntevat olevansa rumia, sillä kukaan mies ei ole enää heistä kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis kun on hyväksynyt että on ruma niin ulkonäköpaineet häviää. Ei tartte sterssata asiaan mille ei mitään voi.
Olen ruma, mutta mulla ei oo ulkonäköpaineita, koska en välitä tippakaan ulkonäöstä. Ainoastaan sen katson että en oo likainen tai haise ja vaatteet on siistit. Vanheneminen tulee onneksi olemaan helppoa tällä asenteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini tapasi sanoa, että onneksi en ollut nuorena kaunis, niin ei tarvitse vanhetessaan surra menetettyä ulkonäköä.
Mielenkiintoista. Laittakaapa rumiksi itsenne tietävät kuvia. Miehenä olisi mielenkiintoista tutustella naisena olon yhteen todellisuuteen. Jos haluaa vinkkejä tai arvoiota niin siitä kannattaa mainita spostissa. herrapj@gmail.com
En mä oikein jaksakkaan. Välttelen ulkona käymistä, koska en halua ihmisten näkevän mua. Iso osa mun rumuutta on se, että olen lihonut. Sairastin syömishäiriötä monta vuotta ja nyt voin paremmin, painoa tuli lisää 20 kiloa. En vaan ole tottunut siihen, että naamassa on pyöreyttä ja vaatteet saattavat kiristää. Ehkä siihen tottuu ajan kanssa.
Olen oppinut hyväksymään että kun on tarpeeksi pakkelia ja vaivannäköä, niin olemus on ihan okei. Se vaiva on kuitenkin suuri, en ole lihava mutta mittasuhteet ovat niin oudot ettei ole toista samanlaista tullut vielä vastaan. Naama samoin, piirteet ovat parhaimmillaan "persoonalliset" :P
Mut minkäs tässä asialle tekee kun rahaa ei ole asioiden korjaamiseen. Hyväksyn tai itken asiaa lopun ikäni?
Kadehdin eritoten sopusuhtaisia ihmisiä, ihan sama ovatko he ns. kauniita.
Kauniilla on ulkonäköpaineita, ei meillä rumilla. Minulla on onneksi kaunis vartalo, joten olen keskittynyt pitämään sen kunnossa ja vaatettamaan itseni kauniisti. Kasvoilleni ei oikein paljon mitään tehtävissä rusikoimatta luita ja tekemättä ihonsiirtoa, joten esim. kalliit ihovoiteet ovat täysin turhia. Antaa kauniiden hermoilla rypyistä.
Kauniilla on ulkonäköpaineita, ei meillä rumilla. Minulla on onneksi kaunis vartalo, joten olen keskittynyt pitämään sen kunnossa ja vaatettamaan itseni kauniisti. Kasvoilleni ei oikein paljon mitään tehtävissä rusikoimatta luita ja tekemättä ihonsiirtoa, joten esim. kalliit ihovoiteet ovat täysin turhia. Antaa kauniiden hermoilla rypyistä.
Rumia mammoja