Opiskelun jälkeinen elämä pelottaa!

nostan tätä aloittamaani ketjua, jos saisi vielä mielipiteitä aiheeseen liittyen. Kouluni valintatulokset juuri julkistettiin ja mieleen nousi muistoja siitä, miten innoissani olin kun itse tulin hyväksytyksi. Olin varma, että edessä olisi laadukas koulutus ja saisin itsevarmuutta ja osaamista työelämää varten. En tosiaan koe että tämä olisi toteutunut...

Ap

No minäpä opiskelen kasvatustiedettä. Vapaa sivuaine jeejee, en tajunnut edes lukea mitään järkevää kuten johtamista tai hallintotieteitä. En osaa mitään. Kohta gradu valmis ja voisin varmaan pyyhkiä perseeni koko paperilla. Toivoton olo. Pelottaa ihan helvetisti koko valmistuminen!!!

Mulla on kuitenki suunnitelma. Jos jään työttömäksi niin en jää perseelleni istumaan. Isäni on luvannut avustaa mua taloudellisesti jos haluan lukea jotain järkevää avoimessa yliopistossa valmistumisen jälkeen. Voin lukea tähän tutkintoon päälle vaikka just jotain johtamista tms. Näyttää paremmalta, että olen työttömänä sivistänyt itseäni ja opiskellut lisää kuin se, että olisin vaan maannut itkemässä kotona.

Huokaus ja lohdun pilkahdus. En tiedä, mutta toivon, että tämä edes hieman lohduttaa: Et ole ainoa, jota opiskelujen jälkeinen elämä pelottaa itsekin olen yksi sellainen; tosin opintoni ovat venähtäneet huomattavasti vuosissa mitatemmen pidemmiksi. 

Toinen, mikä saattaa lohduttaa on se, että ainakin saat tutkinnon, joka tunnetaan yleisesti, eli et ole haksahtanut -tai ainakaan sitä ei voi tutkinto-nimikkeestä päätellä-kaikkein viheliäisimpiä maapallon halaus aineita. On hienoa on ihmisiä, jotka uskaltavat niitäkin opiskella, mutta on usein tuskastuttuvan vaikeaa päästä edes lähelle oman alan töitä jos on opiskellut sellaisia kummalisuuksia kuin vaikkapa antropologiaa, nais-tutkimusta (nyk. sukupuolen-tutkimusta) tai vaikka teoreettista filosofiaa. Erinomaisesti ei mene myöskään monella kuolleita kieliä opiskelleilla ja kaikki taideaineita opiskelleet varmaan tietävätkin, että tulevaisuus töiden suhteen saattaa olla "hieman" epävarmalla pohjalla.

On käsittämätöntä, että ongelmaan kuin ongelmaan haetaan ratkaisua siitä,sanomalla, että pitäisi opiskella lisää ja enemmän. Mikäs siinä jos pää kestää, mutta valitettavasti ns. korkeakoulutus on jo vuosia sitten kärsinyt inflaation, jonka lienee ymmärtänyt kaikki muut paitsi Suomen valtiovalta, joka viisaudessaan vain haluaa lisätä korkeakoulu/ yliopisto-opiskelupaikkoja. Asiassa ei olisi mitään muuta harmillista, mutta useamman vuoden opiskelujen jälkeen haluaisi päästä töihin / toimimaan muissakin paikoissa, kuin niissä, joihin olisi voinut hakeutua -tai ainakin saada saman palkan, kuin ennen kuin edes ajatteli pyrkivänsä opiskelemaan.

 Aloittaja hei! Kyllä me selvitään, vaikka välillä täytyy hieman purra hammasta, mutta asioilla on tapana järjestyä.     

Pakko myöntää, että eipä se valmistumisen jälkeinen elämä kovin auvoista ole. Tai silloin on, kun töitä on, mutta työpätkien välissä käy aina mielessä, että jos seuraavaa pätkää ei löydy, niin mitä sitten tekee. Itsekään en opiskellut mitään sellaista alaa, jolla perinteisesti olisi isot työttömyysluvut. Eikä ole nytkään, mutta kasvussa ne numerot ovat. Pelkään, että jos talous vielä tästä kääntyisikin nousuun, niin siinä vaiheessa minun aikani on ohi ja vastavalmistuneet tulevat sitten ohi.

Pidin kyllä opiskelusta, ja jos olisi olemassa ammatti, jossa voi vaan oppia uutta, niin mielelläni sitä harjoittaisin. Mutta minulla ei ole varaa elää vuosikausia ja taas uusia vuosikausia opintotuella ilman mitään varmuutta, että jossain vaiheessa olisi parempaa tiedossa. Ja tuntuu hullulta, että töitä saisi jotenkin paremmin kun opiskelisi lisää, vaikka olen juuri opiskellut tutkinnon, joka vastaa lahjakkuuksiani ja jolta minulla on työkokemusta. Niin miten ihmeessä jokin toinen tutkinto toisi töitä paremmin, samalla kun tätä minun alkuperäistä tutkintoani taas tulee opiskelemaan iso joukko toisen tai kolmannen tutkinnon tekijöitä ajatellen, että se tuo heille töitä.

Olen sitä mieltä, että opiskelupaikkoja pitäisi vähentää suurimmassa osassa korkeakouluja. Osa vähennyksistä ohjata niille kolmelle alalle, joissa vielä jotain työvoimapulaa on ja osa opetusohjelmista ajaa vain alas. Onhan se professoreille kiva, että innokkaita opiskelijoita löytyy, mutta ikävämpi juttu uusia opiskelijoita kohtaan, että aineesta pystyy työllistymään vain muutama vuosikurssilainen.

Suotta pelkäät. Opiskelun jälkeinen elämä on aika samanlaista kuin silloin vanhempien helmoissa ollessa. Paitsi äidin ja isän antaman viikkorahan tilalla pitää vähän täytellä lappusia että sossu ja kela antaa kuukausirahaa.

Muuten päivät voi täyttää ihan millä huvittaa, välillä huoltajat eli työkkäri, kela ja sossu haluaa laittaa sinut kivalle leirille(=kurssille) jossa saat uusia kavereita.

Oma huone(=yksiö) pitää siivota kuten silloin lapsenakin ja nyt lopultakin pääsee kokeilemaan tehdä ihan itse niitä ruokia mitä äiti ja isä aina teki.

Sitten kun alkaa kyllästyttämään voi kokeilla lasten saamista.

Haaveilin minäkin joskus vuosia sitten työpaikasta...

Tiedän että monet muutkin ovat samassa tilanteessa, ja jotkut vieläkin huonommassa (oma alavalintani sentään kuuluu niin joita vielä ehkä joku arvostaa). Tuntuu vaan hirveältä ajatella että töihin ei koskaan pääsisi. Olen ollut pikaruokalan kassalla töissä ja useamman vuoden, ja sinnekö sitten pitäisi jäädä KTM-titteli taskussa. Opiskeluaika ei ole täysin auvoista, ja valmistuminen on kovan työn takana. On väärin, että on lupailtu aivan varmaa työllistymistä, mutta yhä useampi tippuu kelkasta kokonaan. Olen vielä ujo ja epävarma, enkä usko että pystyn myymään "ammattitaitoani" kenellekään.

Ap

Elä lannistu! Avopuoliso kamppailee täysin samanlaisissa "ongelmissa", mutta hän ratkaisi asian hakemalla pienen rahan harjoitteluun missä saa oman alan kokemusta. Suosittelen sinullekin harjoitteluita tai niitä harjoitteluohjelmia isoissa yrityksissä niissä oppii paljon (miehen kaverit olleet) joten nokka ylöspäin ja töitä hakemaan.

Ihan aiheesta huolestut. Toivotaan silti että asia sumpliintuu :)