Menikö elämä niinkuin suunnittelit?

Joo, aika tavalla. Odotin ehkä työelämässä vähän suurempaa suksee, mutta huomasin tuossa 15 vuotta sitten että kaikkea ei voi saavuttaa, kodin ja työn välillä on pakko tehdä valintoja. Mutta toisaalta, ikää on vasta vähän yli 40 ja lapset alkaa olla isoja, joten tässä ehtii vielä tehdä uraakin jos kiinnostaa. Tosin elämä alkaa olla niin mukavassa mallissa että rahan takia ei tarvi lähteä työelämään raivaamaan polkua kyynärpäiden kanssa.

Kaikki on mennyt kuten aina suunnittelinkin; koulutus, työ, perhe, talous. Mitään muuta tässä ei voi toivoa enää kuin että kaikki pysyisivät terveinä.

En pahemmin suunnitellut. Olen tyytyväinen. Eri alalle kylläkin päädyin kuin lukiossa ajattelin, mutta ne realiteetit tulivat vastaan. Positiivisesti suhtaudun elämään.

Pääasiassa on mennyt hyvin. Työelämä on kuitenkin ollut rankempaa kuin kuvittelin ja se on vienyt niin paljon huomiotani, että en ole ollut niin hyvä äiti kuin olisi pitänyt olla. Olen siis hyvä äiti, mutta tarvitsen päivittäin omaa aikaa enkä pysty aina lukemaan satuja ja askartelemaan kaikkea.

En ole oikeastaan koskaan suunnitellut mitään. Ei ole ollut mitään unelma-ammattia, ei varmuutta siitä haluanko perheen ja lapsia tms. Olen mennyt minne nokka on näyttänyt. Akateeminen koulutus tuli hankittua, alalle josta töitä olisi varmasti. Miestä ja lapsia ei tullut hankittua. Ihan tyytyväinen olen elämääni.

Noup. Ajattelin, että sitten vähän vanhempana mulle tulee olemaan kavereita ja muutan aikaisin asumaan yksin.

Mikäs tässä, 16-vuotiaana, muutama kaveri yhä jäljellä. Pari kuollut ja suurinosa on mut hylänny. Suljetun osaston kautta laitokseen kera parin diagnoosin ja lääkityksen. Mut hei, opiskelemaan pääsin ja poikaystävänkin löysin :) Ja nyt enskesänä ois muutto tiedossa omaan kämppäänkin.

Ei mennyt, en osannut kuvitella itselleni näin ihanaa elämää! 

Ei mennyt, kuten luulin. En saavuttanut samaa perheidylliä, kuten vanhempani. En saavuttanut samaa elintasoa, kuten vanhempani. Minäkin olen pettynyt 70-lukulainen. Luulin, että se olisi ollut mahdollista minulle.

No ei ihan mennyt. Olin suunnitellut että opiskelen ensin ammatin ja saan siltä alalta työpaikan. Löydän puolison, ostetaan talo ja mennään naimisiin ja tehdään lapset. No, opiskelin ammatin, en saanut siltä alalta töitä, tein pätkätöitä vuokrafirman kautta, löysin puolison ja puoliso osti oman asunnon, koska kun en saa töitä, niin en saa lainaa. Saatiin ensimmäinen lapsi. Opiskelin uuden ammatin, johon työllistyin viime kesäksi. Sitten työttömänä ja nyt kesällä syntyy toinen lapsi. Puolison kanssa ei olla menty kuitenkaan naimisiin. Ei siis ihan oo mennyt kuten ajattelin, silti oon tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen.

En nyt niin hirveästi suunnitellut, mutta kyllä se 90-luvun lama teki mulle tepposet, en päässy koskaan kunnolla työelämään. Lapsia tuli kuin tulikin kolme kuten olin ajatellut, ja juuri ja juuri alle 35v aikarajan puitteissa. Pääsin naimisiin, ensimmäinen mies nuoruudessa oli virhe, mutta onneksi löysin sitten miehen jonka kanssa halusin mennä naimisiin. Omakotitalokin on.

Työttömyys on pahin asia ollut mun elämässä, ja se että olen lihava.

Aika pitkälle meni. Sain kyllä melkein kaikkea mitä suunnittelin, mutta nyt tekisin ehkä toisin tai suunnittelisin eri tavalla.

8 jatkaa. Mutta elämä on valintoja. Opiskelin pitkään ja olin ulkomailla. En ollut perustamassa perhettä 20-vuotiaana. Perheen perustaminen ei onnistunut 30-vuotiaana, koska siihen ei ollut halukkaita miehiä (Ne ulkomaalaiset miehet, joiden kanssa seurustelin). 35-vuotiaana oli liian myöhäistä saada sitä perhettä. Jos olisin mennyt naimisiin ja töihin opiskelematta, olisi ehkä nyt se perhe ja oma talo. 

En suunnitellut sitä, että mieheni sairastuisi vakavaan sairauteen. En suunnitellut sitäkään, että mieheni pettää. En suunnitellut eroa. En suunnitellut sitäkään, että teen kahdelle eri miehelle lapseni. En suunnitellut sitäkään, että toinen miehenikin pettää.

Ei ole mennyt asiat siis niin kuin suunnittelin tai toivoin. Itsenäinen ja hyvinvoiva nainen olen silti.

Ei kai elämää voi suunnitella? Itse en muista nuorena suunnitelleeni mitään kuin askeleen kerrallaan, mutta muistan kyllä aina halunneeni tulla äidiksi. Ja sitä olenkin, tosin lasten hankkiminen ei ole mennyt ihan oppikirjan mukaan ja yh:na porskutan eteenpäin. Kaikki on kuitenkin elämässäni mennyt ihan uskomattoman hienosti, koska olen positiivinen ihminen enkä ole ikinä jäänyt tuleen makaamaan. Auta itseäsi, niin sinua autetaan! Ja kun tekee aina kovasti töitä ja auttaa muita, kun he apua tarvitsevat, pärjää vaikka missä.

Minulla kaikki meni paremmin kuin olin ajatellut. Kasvoin ongelmaperheessä ja minulla oli vahvana ajatus, etten ansaitse mitään hyvää. Sain kuitenkin onnellisen parisuhteen, ihania lapsia ja korkean elintason.

Eipä mennyt, paskaa niskaan ja turpiin tuli. Mutta niistä yli päästyäni elämä yllätti jollain vieläkin paremmalla kuin mitä osasin edes toivoa/suunnitella...

tsemppiä nro 13! En suunnitellut minäkään sairastuvani vaikeaan sairauteen. Ajattelin nuorena, että en tee lapsia ikinä, mutta onneksi sain 2 ihanaa poikaa tosin miehen kanssa, joka tuntui alusta asti väärälle, mutta jonka kanssa sinnittelin 11 vuotta. Ammatti ei tunnu oikealta eikä minulla ole vakituista työpaikkaa, mutta pätkätöitä on. Ja omistusasunto. Eikä paljon velkaa. En haaveile rakkaudesta enää.

En suunnitellut mitään, joten vituiksihan se meni.

Tarkkoja suunnitelmia ei ollut, mutta siinä lukioikäisenä ajattelin, että kouluttaudun hyvään ammattiin, olen "boheemimpi" kuin työväenluokkaiset vanhempani, saan muutaman lapsen melko nuorena ja menen naimisiin sen aikaisen kihlattuni kanssa.

Ei mennyt ihan niin. Menin kyllä naimisiin tämän miehen kanssa. Hän kuoli, en saanut opiskeltua ja muutenkin meni monta vuotta ennen kun pääsin jaloilleni. Lapsen saaminen ei ollutkaan ihan niin helppoa.

Mutta nyt olen onnellisesti uusissa naimisissa, hedelmöityshoitojen tuloksena olemme saaneet yhden ihanan lapsen ja aloitin 3-kymppisenä opinnot yliopistossa. Kyllä voi hymyillä.

Ei mennyt. Aika räpellystä on ollut. Kapasiteettia löytyy, mutta käytäntö ontuu pahasti -add. Lisäksi miehelle annettu sairautta enemmän kuin mielestäni olisi kohtuullista. Välillä on ollut aika ahdistavaa, mutta nyt näyttäisi aurinko taas pilkahtavan tähänkin risukasaan.

Köyhiä ollaan, mutta fiksuja. Myös kolme fiksua lasta joista ollaan kovin ylpeitä. Ollaan jo yli 40v, mutta uskon, että edelleen meilläkin on mahdollisuus onnistua työelämän osalta. Toivon ja aherruksen merkeissä sinnitellään eteenpäin, ja yritän muistaa nauttia siitä mitä minulla on eikä jummittua siihen mitä minulla ei ole.