Lue keskustelun säännöt.
Uskallanko erota 5 vuoden suhteesta? Löydänkö enää uutta?
21.06.2014 |
Olen 23 vuotias ja seurustellut saman miehen kanssa kohta 5 vuotta. Mieheni saa pientä palkkaa ja onkin sannonut sen olevan syy miksi ei kosi minua tai halua naimisiin. Tuntuu pahalta katsoa vierestä kun monet ystäväni ovat jo kihlautuneet ja osa odottaa jo lastakin. Tuo perhe-elämä on kohdallani vain haave sillä mieheni ei perhettä halua.
Miten jos eroamme läydänkö enää uutta miestä? Mieheni ei lyö minua eikä ole alkoholisti. Tämä yhtälö tuntuu olevan harva nykypäivänä. Eli mies on muutoin ok. Pitäisikö minun nyt vain tyytyä keskinkertaiseen pakettiin vai onko toivoa vielä?
En myöskään tunne intohimoa miestäni kohtaan. Enemmänkin hänessä on paljon piirteitä jotka ärsyttävät itseäni. Eniten pelkään ettei kukaan muu minua huoli.
Olen kyllä kaunis ja pidän huolta itsestäni. Minulla on kaksi tutkintoa ja hyvä palkkainen työ. Itseasiassa paljon miestänikin parempi palkka. Eikö yleensä suhteessa miehellä pitäisi olla isompi tili? Olen muutoinkin todella epävarma itsestäni johtuen aikasemmista elämäni kolhuista.
Minkä ikäisinä te muut olette löytäneet sen oikean? Ja mitä antaisitte neuvoksi? Onko yksinolo kamalaa pitkän suhteen jälkeen?
Kommentit (30)
Erosin 20v nuoruuden suhteesta, löysin sen oikean 5 v myöhemmin. Välissä poikamiestyttövuodet ja oikea nuoruus. Samalla kasvatin ihan täyspäisen lapsen.
Mitä se muille kuuluu, eroatko? En arvostaisi korkealle ns ystäviä, jotka moralisoivat toista ja katsovat omien miestensä sikailuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
23-vuotta? Elämä vielä edessä. Eihän tuon ikäiset miehet vielä edes osaa sitoutua.
Sulla ei kuule ole hätäpäivää tuon ikäisenä, tulet ehkä kohtaamaan muutamankin väärän ennen sitä oikeaa! Lapsiasia on joko-tai, eikä diihen voi toista pakottaa, joten jo senkin takiakin oma neuvoni on: Kohti uusia haasteita! :)
Kyllä se on kuule parasta ennen -päivämäärä jo umpeutunut, et löydä enää ketään.
tai no, mietipä hetki, ihan itse.
Sitäpaitsi, 23 vuotiaana et ole millään tavalla myöhässä perheen perustamisen kanssa. Sulla on ainakin 10 vuotta aikaa.x
Mikset sinä maksa niitä häitä, tai tyydy halvempiin häihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se!!! Minkään ikäisenä ei kuulu tyytyä keskinkertaiseen elämään. Ja varsinkaan noin nuorena keskinkertaiseen mieheen. Lähipiirissäni ei ole yhtäkään alkoholistia tai väkivaltaista miestä, joten uskoisin, että hyviä miehiä on muuallakin.
Ja miehellä ei mielestäni kuulu olla parempi palkka, ei se ole itseisarvo. Mutta tulevaisuuden toiveiden ja haaveiden soisi kohtaavan. Ja kyllä intohimo ja seksi kuuluvat olennaisesti parisuhteeseen.
Itse löysin sen oikean nuorena, 18-vuotiaana, joten en osaa sanoa miltä sinkkuelämä tuntuisi. Luultavasti sinun tilanteessasi oikeinkin mukavalta! :)
Jätä se!!! Minkään ikäisenä ei kuulu tyytyä keskinkertaiseen elämään. Ja varsinkaan noin nuorena keskinkertaiseen mieheen. Lähipiirissäni ei ole yhtäkään alkoholistia tai väkivaltaista miestä, joten uskoisin, että hyviä miehiä on muuallakin.
Ja miehellä ei mielestäni kuulu olla parempi palkka, ei se ole itseisarvo. Mutta tulevaisuuden toiveiden ja haaveiden soisi kohtaavan. Ja kyllä intohimo ja seksi kuuluvat olennaisesti parisuhteeseen.
Itse löysin sen oikean nuorena, 18-vuotiaana, joten en osaa sanoa miltä sinkkuelämä tuntuisi. Luultavasti sinun tilanteessasi oikeinkin mukavalta! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna eroaisin. Olet vielä nuori ja todennäköisesti elämää edessä vielä kymmeniä vuosia. Miksi tyytyä tuohon "keskinkertaisuuteen", sinulla on vain yksi elämä?
Viiden vuoden jälkeen aluksi varmasti yksinäiseltä, mutta siihen tottuu. Opit ehkä myös itsestäsi jotain uutta ja tiedät paremmin, mitä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 23:24"]
onko tämä trolli
[/quote]
Tämä ei ole trolli... Kaikki piirit jossa pyörin on täynnä pariskuntia. Muutamalle naisystävälle sitten kerroin tuntemuksistani ja sain kamalaa kauhistelua. "Ettehän te nyt voi erota" yms. Lisäksi ystäväni katsovat läpi sormien kaikenmaailman pettämiset miestensä kohdalla. Siksi olen alkanut epäilemään uskaltaako tässä enää erota kun vuosia kuitenkin jo kertynyt.
Naisena en todellakaan ala kustantamaan häitä ihmisen kanssa joka ei itse laita euroakaan asian suhteen. Ei edes kosintaa.
Todella hyvä että tulin tänne palstalle kysymään myös teiltä apua. Nyt alkoi varmistumaan omat suunnitelmat myös. Kiitos todella asiallisista ja hyvistä vastauksista!
T: AP.
Erosin 21 vuotiaana 6 vuoden suhteesta, oltiin kihloissakin. Vuoden elin yksin ja nautin elämästä sinkkuna. Sitten löysin nykyisen aviomieheni, se oli menoa samantien, en edes aiemmin tiennyt että niin paljon voi rakastaa toista ihmistä ja sama tunne on edelleen edelleen 5 vuoden jälkeen.
Jos nykyinen suhde tuntuu väärältä niin lähde siitä, löydät varmasti vielä sen oikean! Vaikka se kuulostaa kliseeltä, niin sen vaan kyllä sitten tuntee, kun se osuu kohdalle. Tsemppiä! Ja ps. Ystäviesi sanomisista voit nakata paskat, jokainen tekee niinkuin itsestä hyvältä tuntuu, kukaan ulkopuolinen ei voi tietää / ymmärtää toisten parisuhteen pohjimmaista olemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko porukka sitten sitä mieltä, että jos ei ole koskaan tuntenut sellaista varmuutta "tässä se nyt on, sen vaan tietää!" niin ei ole kohdannut "sitä oikeaa"? Itse olen ainakin niin pessimisti, etten pysty ajattelemaan noin. Varmaa on se, ettei mikään ole varmaa. Ei mulla ainakaan ole tullut mitään jalat alta -fiilistä. Toisen kanssa on hyvä ja helppo olla, voisin kuvitella olevani naimisissa ja tekeväni hälle lapset. Tuntuu, että eikö tämä riitä, pitäisi olla niin helvetin varma kaikesta ja tää on mun sielunkumppani ja se oikea.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 23:24"]onko tämä trolli
[/quote]
mietin samaa. Ihminen on epätytdyttävässä suhteessa kosja jossain suhteessa on oltava. Pelko ettei löydä uutta. Voi apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 09:10"]Onko porukka sitten sitä mieltä, että jos ei ole koskaan tuntenut sellaista varmuutta "tässä se nyt on, sen vaan tietää!" niin ei ole kohdannut "sitä oikeaa"? Itse olen ainakin niin pessimisti, etten pysty ajattelemaan noin. Varmaa on se, ettei mikään ole varmaa. Ei mulla ainakaan ole tullut mitään jalat alta -fiilistä. Toisen kanssa on hyvä ja helppo olla, voisin kuvitella olevani naimisissa ja tekeväni hälle lapset. Tuntuu, että eikö tämä riitä, pitäisi olla niin helvetin varma kaikesta ja tää on mun sielunkumppani ja se oikea.
[/quote]
Kyllähän sinulla sitten on "tässä se oikea on"-fiilis, jos olet löytänyt miehen kenen kanssa tunnet haluavasi olla hamaan loppuun saakka. Eivät kaikki ole niin fiiliksessä eläjiä, että rakastuvat palavasti saatikaan usko mihinkään sielunkumppanuuteen. Mutta jos taas olet sen luontoinen että vaikka on kuinka hyvä olla ja rakastat miestäni, mutta hoet jatkuvasti "ei voi olla varma etteikö se petä/kuole/lähde huomenna. Ei voi tietää ollaanko yhdessä enään viikon päästä" niim suosittelen asennemuutosta.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 09:23"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 09:10"]Onko porukka sitten sitä mieltä, että jos ei ole koskaan tuntenut sellaista varmuutta "tässä se nyt on, sen vaan tietää!" niin ei ole kohdannut "sitä oikeaa"? Itse olen ainakin niin pessimisti, etten pysty ajattelemaan noin. Varmaa on se, ettei mikään ole varmaa. Ei mulla ainakaan ole tullut mitään jalat alta -fiilistä. Toisen kanssa on hyvä ja helppo olla, voisin kuvitella olevani naimisissa ja tekeväni hälle lapset. Tuntuu, että eikö tämä riitä, pitäisi olla niin helvetin varma kaikesta ja tää on mun sielunkumppani ja se oikea.
[/quote]
Kyllähän sinulla sitten on "tässä se oikea on"-fiilis, jos olet löytänyt miehen kenen kanssa tunnet haluavasi olla hamaan loppuun saakka. Eivät kaikki ole niin fiiliksessä eläjiä, että rakastuvat palavasti saatikaan usko mihinkään sielunkumppanuuteen. Mutta jos taas olet sen luontoinen että vaikka on kuinka hyvä olla ja rakastat miestäni, mutta hoet jatkuvasti "ei voi olla varma etteikö se petä/kuole/lähde huomenna. Ei voi tietää ollaanko yhdessä enään viikon päästä" niim suosittelen asennemuutosta.
[/quote]
Olen juuri tällainen :D Voisiko se menettämisen pelkokin tulla siitä, kun toinen on niin tärkeä? Onhan se toki tyhmää ja kuluttavaa murehtia asioita etukäteen. Sehän voi jopa alkaa toteuttamaan omaa ennustustaan. Eli esim. nää kaikki asiat näkyisivät mun käytöksessä niin, ettei mies enää kestä vaan lähtee. Täytyisi keskittyä siihen, että mies on tähän jäänyt ja haluaa tässä minun kanssani olla.
Itsekin pohdin samaa 23-vuotiaana, erosin sitten, ja löysin sen oikean 26-vuotiaana enkä voisi olla onnellisempi!!! Vaikka ensimmäinen avomieheni oli aivan mahtava tyyppi, fiksu ja mukava, niin mikään ei vedä vertoja sille, kun rakastuu täysillä sellaiseen ihmiseen, joka on selkeästi itselle se oikea.
Jos nykyinen miehesi on hyvä siltä osin ettei lyö eikä ole riippuvainen alkoholisti, niin aika heikosti menee. Joitakin muita ylistysasioita olisin ajatellut sinun sanovan miehestäsi, jos osa sinusta haluaa jäädä hänen kanssaan loppuelämäksi. Mahtavia miehiä on kyllä olemassa, sellaisia, joista saa sanottua vaikka mitä hyviä puolia! Lisäksi tarvitset sen täysillä rakastumisen ja intohimon.
Löydät takuulla sen oikean vielä.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 09:12"][quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 23:24"]onko tämä trolli
[/quote]
mietin samaa. Ihminen on epätytdyttävässä suhteessa kosja jossain suhteessa on oltava. Pelko ettei löydä uutta. Voi apua.
[/quote] No mietippä hetki. Tuo tyttöhän on elänyt koko nuoruutensa sen saman miehen kanssa. Kyllä se yksin jääminen (ja yksinäisyys) silloin pelottaa. Tiedän tämän kokemuksesta.
Mä niin ymmärrän miltä susta tuntuu! Itsellä tosin 27 vuotta ikää ja 8v. suhde alla ja nyt mietin että mahdankohan olla edes onnellinen. Se että joudun miettimään tätä kertoo tietysti etten ole, mutta en osaa oikein sanoakaan että mikä minut tekisi onnelliseksi. Fyysisesti mulla on kaikki - on omakotitalo, on piha, on rakastava mies ja nyt pitäisi varata kirkko, mut henkisesti tuntuu ettei mulla ole mitään. Sitä tahtoisi vaan pakata kamat, perua häät ja paeta pitkittynyttä remonttia, pihatöitä sekä ainaista keskustelua rahan hallinnasta. Olen nämä vuodet elänyt muiden ehdoilla, enkä oikein tiedä kuka enää olen ja mitä haluan. Olen yrittänyt nauttia kaikesta ja olla onnellinen ja syksyllä kun tämä tunne iski pistin sen syysmasennuksen piikkiin, mutta joitain yksittäisiä päiviä lukuunottamatta tunnetila on edelleen sama.
On vaan niin kiittämätön olo ja tuntuisi typerältä tuhota kaikki mitä on tähän asti rakentanut. Ja kaiken maailman Tinderit ja muut kuulostaa jopa pelottavalta ajatukselta, kun deittailu oli hieman erilaista 8vuotta sitten. Olisiko hyviä näkökantoja/ideoita tilanteeseen?
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 17:12"]
Mä niin ymmärrän miltä susta tuntuu! Itsellä tosin 27 vuotta ikää ja 8v. suhde alla ja nyt mietin että mahdankohan olla edes onnellinen. Se että joudun miettimään tätä kertoo tietysti etten ole, mutta en osaa oikein sanoakaan että mikä minut tekisi onnelliseksi. Fyysisesti mulla on kaikki - on omakotitalo, on piha, on rakastava mies ja nyt pitäisi varata kirkko, mut henkisesti tuntuu ettei mulla ole mitään. Sitä tahtoisi vaan pakata kamat, perua häät ja paeta pitkittynyttä remonttia, pihatöitä sekä ainaista keskustelua rahan hallinnasta. Olen nämä vuodet elänyt muiden ehdoilla, enkä oikein tiedä kuka enää olen ja mitä haluan. Olen yrittänyt nauttia kaikesta ja olla onnellinen ja syksyllä kun tämä tunne iski pistin sen syysmasennuksen piikkiin, mutta joitain yksittäisiä päiviä lukuunottamatta tunnetila on edelleen sama.
On vaan niin kiittämätön olo ja tuntuisi typerältä tuhota kaikki mitä on tähän asti rakentanut. Ja kaiken maailman Tinderit ja muut kuulostaa jopa pelottavalta ajatukselta, kun deittailu oli hieman erilaista 8vuotta sitten. Olisiko hyviä näkökantoja/ideoita tilanteeseen?
[/quote]
Sama juttu. Jos mietin edes seksin harrastamista jonkun toisen kanssa niin sekin tuntuu liian kaukaiselta ajatukselta. Vartalossani ei ole mitään vikaa sillä treenaan paljon, mutta silti. Olisi niin omituinen tilanne.
Olen myöskin hyvin epävarma ja treffeilläkään en osaa. Tinderiä katsoin alustavasti mutta en osaa käyttää sitä...
Meidän varmaan pitäisi muuttaa sun kanssa kämppiksiksi.. Kuulostaa niin tutulta sun tilanteesi ja ymmärrän täysin!
Mäkin oon muuten syyttänyt koko ajan eri vuodenaikoja omaan mielentilaani. Ensin syksy, sitten talvi ja oli kevät. Nyt mulla on muka kesä masennus kun aurinko ei paista :-D
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 00:14"]
Itsekin pohdin samaa 23-vuotiaana, erosin sitten, ja löysin sen oikean 26-vuotiaana enkä voisi olla onnellisempi!!! Vaikka ensimmäinen avomieheni oli aivan mahtava tyyppi, fiksu ja mukava, niin mikään ei vedä vertoja sille, kun rakastuu täysillä sellaiseen ihmiseen, joka on selkeästi itselle se oikea.
Jos nykyinen miehesi on hyvä siltä osin ettei lyö eikä ole riippuvainen alkoholisti, niin aika heikosti menee. Joitakin muita ylistysasioita olisin ajatellut sinun sanovan miehestäsi, jos osa sinusta haluaa jäädä hänen kanssaan loppuelämäksi. Mahtavia miehiä on kyllä olemassa, sellaisia, joista saa sanottua vaikka mitä hyviä puolia! Lisäksi tarvitset sen täysillä rakastumisen ja intohimon.
Löydät takuulla sen oikean vielä.
[/quote]
Ihanasti sanottu <3