Lue keskustelun säännöt.
Mistä tiedän onko minulla synnytyksen jälkeinen masennus?
21.06.2014 |
Elämä on jotenkin luisunut raiteiltaa, oikeastaan jo odotusaikana. En ole kyennyt luomaan normaalia kiintymyssuhdetta vauvaani ja pelkään kokoajan, että pilaan hänet. Olen varma, ettei hän selviä lapsuudestaan traumatisoitumatta ja että minun olisi parempi antaa hänet pois parempaan perheeseen. Suoritan vanhemmuttaa ja pyrin kaikesta huolimatta toimimaan ja tekemään kaiken oikein. Tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä etten osaa rakastaa ja kiintyä kunnolla lapseeni. Oloni on ahdistunut, enkä koe enää iloa asioista joista ennen koin. Parisuhde voi paljon huonommin tämän vuoksi, sillä mieheni on vaikea ymmärtää minua ja mitä käyn läpi.
Aloin jo raskausaikana pelätä, että tässä kävisi näin. Lapsi oli toivottu, mutten osannutkaan iloita tullessani raskaaksi. Tuntuu, että minusta ei ole tähän. Peruttaisin kaiken jos pystyisin. Itseinhoni on syvää, yritän, mutta petyn itseeni joka päivä. Tiettyinä päivinä onnistun tarmonpuuskassa suorittamaan asioita ja koen onnistuvani, mutta viimeistään vauvan nukkuessa päiväunia repeän itkemään ahdistustani. En ole erityisen väsynyt vaan vauva nukkuu hyvin. Nukahtamisvaikeuksia minulla on jonkin verran koska ahdistus ja ikävät ajatuksen pyörivät päässä. En tiedä mitä minun tulisi tehdä. Murrun tämän itseinhon, ahdistuksen, pelon ja kaiken alle.
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hei! :) itse olen vielä raskaana, en siis ole vielä synnyttänyt. mutta minulla on takana kolmen vuoden masennus ja hyvä jumala se oli raskasta aikaa. enää en ole masentunut, tuntuu päinvastoin että elän elämäni parasta aikaa nyt.
mutta koska täytyy olla etukäteisviisas, olen varautunut synnytyksen jälkeiseen ns. baby blues vaiheeseen. eli hetkellisesti saattaa tulla melankolinen vaihe. mutta en ikinä päästä enää itseäni masentumaan, koska se ei ole elämää.
neuvon sinua ottamaan yhteyttä neuvolaan. se ei ole häpeä, sinä et joudu lastensuojelun kanssa tekemisiin tms. saat keskusteluapua ammattitaitoiselta psykologilta. nimenomaan heti kannattaa mennä sinne neuvolaan ja pyytää apua, kuin päästää asiat pahenemaan. masennus vie ihmisestä salakavalan nopeasti elämäilon! älä tee sitä itsellesi/lapsellesi/miehellesi.
toivon sinulle kaikkea hyvää! ja älä panikoi. masennukseen liittyy erittäin vahvasti paniikinomaiset tunteet johtuen omien voimavarojen hupenemisesta. siksikin on apua otettava suht nopeasti, ettei ongelmat kasaannu.
Tulosta vaikka kirjoittamasi teksti ja näytä neuvolassa. Ota kaikki taejottu apu vastaan.
Yllättävän moni pelkää pilaavansa lapsensa joillain teoillaan. Onneksi kuitenkin kasvattaminen ei ole niin yksioikoista. Jokainen vanhempi tekee silloin tällöin huonoja ratkaisuja, mutta niitä voi korjata muuttamalla toimintaa myöhemmin aika pitkällekin. Eikä kenenkään tarvitsekaan olla täydellinen vamhempi. Tietyn epävarmuuden sietäminen onkin omasta mielestäni yksi vanhempana olemisen vaikeimpia puolia.
Sinä olet huolehtinut vauvastasi ihan taroeeksi hyvin. Voit olla ylpeä siitä! Ja nyt siua apua hakemaan. Tsemppiä!
Voi ei. Kyllä tuo kuulosti juurikin siltä. Voimia kovasti, kyllä sä selviät!!! Olen käynyt sen mankelin kerran läpi.. Helppoa se on näin sanoa, mutta yritä ottaa rennommin kaikessa. Teet juuri oikein niitä asioita mitä teet. Olet parasta vauvallesi. ..niin ja yritä nukkua,nukkua ja nukkua!! Edes 15min päikkärit helpottaa. Ja itselläni auttoi kun jätin kahvin pois että nukkumaan mennessä oli oikeasti väsynyt. Kodin siisteystaso laskee tosin.. Tee vauvasi kanssa asioista mistä itse nautit! Älä suorita. Jos tykkäät lauleskella ja lorutella kirjastossa on kiva Vauvan vaaka -niminen levy. Tsemppiä!! Muuten jos kovin paha ahdistus eikä uni tule öisin, kandee varmaan miettiä jos hetken aikaa jotain lääkkeitä käyttäisi niin saisit unet kunnollisiksi.
Hyvä, että olet tajunnut sen olevan masennusta. Nyt voit hakea apua. Itsellä meni vauva-aika ihan "hukkaan" kun en tajunnut olevani masentunut. Ei tajunnut kukaan muukaan. Nyt voin paremmin (lapsi 2 vuotias), mutta vieläkin on niitä huonoja päiviä. Kannattaa oikeesti hakea apua, sitä varten ne ihmiset on esim neuvolan psykologi tai kuka se nyt teidän kunnassa onkaan. Jo pelkkä juttelu auttaa. Älä jää asian kanssa yksin!!!! Ei ole häpeä hakea ja vaatia apua. Päinvastoin, se vaatii rohkeutta! Päätä, että soitat heti maanataina ja pyydät keksusteluaikaa. Voimia! Ja kun saat apua niin huomaat kuinka alat nauttia vauvan kanssa olemisesta ja se on ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
7 jatkaa vielä. Älä jää odottamaan, että tilanne paranisi itsestään. Jos se luisuukin vain huonompaan suuntaan niin sitten se on entistä vaikeampi hoitaa. Jos et itsellesi pysty/jaksa/halua hakea apua, niin ajttele se niin että haet apua lapsellesi! Pieni lapsesi tarvitsee sinua. En tarkoita, että olisit huono äiti nytkään, mutta vielä parempi kun saat suhteen kuntoon lapseesi ja tietenkin muutenkin voimavaroja elämääsi.
Eikö kukaan osaa sanoa mitään? Ap