Kun lapseni kysyvät

Mulla on niin fiksuja lapsia ettei niiden tarvi tuollaisia kysellä ;D

Oli sitten vammainen tai vammaton.

täytyy jo ainakin nuori olla jos osaa

Vierailija:

Fiksu lapsi kysyy

Oli sitten vammainen tai vammaton.

Miksi ihmeessä kysyisi?!? Ei lapsen tarvitse tuollaisia kysyä jos tuntee olonsa halutuksi ja turvalliseksi!

-2-

Varautukaa siihen että lapsenne todellakin jonain päivänä kysyy. Ja vastatkaa rehellisesti.

ja rakastettuja, ne ei varmasti tollasta kysy...

Jossain vaiheessa, kun lapset tajuavat nykypäivän meiningin, on ihan luonnollista, että alkavat miettiä asioita. Kappas, vammaiset voidaan tuhota jo ennen syntymää. Mitäs jos minä olisin ollut vammainen.... Nuori down ihminen alkaa jossain vaiheessa miettiä asiaa. Mitäs jos vanhemmat olisivat tienneet etukäteen vammastani....

He ovat terveitä ja rakastettuja. Vammaisinakin olisivat rakastettuja, mutta kuitenkin erilaisia. Siis he eivät olisi tämä terve lapsi joka kysyy.



Ja rehellisesti, en tiedä mitä olisin tehnyt, jos olisin saanut tietää odottavani vammaista lasta.

ehkä osaat siinä mielessä ajatella eri kantilta mut mä en vois kuvitella että lapseni tuollaista kysyisi.

Tuo on rehellinen vastaus. Toivottavasti myös varmasti vammaisen abortoivat vastaavat myös täysin rehellisesti aikanaan lapsilleen.

esikoiseni on 18v ja voin kyllä kuvitella, että muutaman vuoden päästä hän voi kysyä minulta tuon kysymyksen, jos hän joutuu itse asiaa oman lapsensa kohdalla pohtimaan. Vaikka tietääkin olevansa rakastettu tai ehkä juuri siksi, voi siis kysymyksen esittää.

Jos mun down-poikani joskus kysyy multa että olisinko tehnyt abortin jos olisin tiennyt vammasta ennen pojan syntymää, niin mun vastaus olisi että en tiedä. Mistäs minä sen voisin tietää?? Kun en siinä tilanteessa ole ollut, enkä niitä tunteita siis ole kokenut. Enkä myöskään tiennyt mitään vammaisen lapsen kanssa elämisestä. Mutta sen tiedän että vaikea se tilanne olisi varmasti ollut.



Jos terve poikani joskus kysyy että olisinko hänestä luopunut tai abortin tehnyt jos hänkin olisi ollut vammainen, niin siihenkin vastaus on että en tiedä. Ja samoin perustein, paitsi että nyt jo _vähän_ tiesin millaista vammaisen lapsen kanssa eläminen on.

Mutta sen tiedän että niin varma olin siitä että aborttia vakavasti olisin harkinnut, että siksi en mennyt seulontoihin.. että en siis etukäteen tietäisi enkä sellaisen valinnan eteen joutuisi.



Se mitä mieltä on nyt, on täysin eri asia kuin se että miltä tuntuu kun siinä tilanteessa ihan oikeasti joutuu olemaan.



Pikkune ja pojat 2v4kk ja 8kk

Hohhoijakkaa ja kruunusi taas kiiltelee kirkkaana?



En todellakaan IKINÄ aio sanoa rehellisesti lapselleni, että olisin abortoinut hänet, jos hän olisi ollut vammainen. Miksi minun pitäisi kertoa sellaista? Pitäisikö nyt tuntea syyllisyyttä siitä, että lapseni joutuu kasvamaan " hirvittävässä" valheessa, kun ei saa tätä koskaan tietää?



Ei omille lapsille kaikkea tarvitse kertoa vai kerrotko myös yksityiskohtaisesti seksielämästä, jos he vain sattuvat kysymään?! Muista sitten olla kanssa rehellinen!

onnea, jos jaksat hyvin lastesi kanssa, mutta täytyykö siitä vielä täällä hakea bonuspisteitä??



olen samaa mieltä,että ei lapset tuollaisia yleensä kysele. vanhin on 20-vuotias, eikö ole koskaan moista kysellyt...

Vierailija:

Toivottavasti myös varmasti vammaisen abortoivat vastaavat myös täysin rehellisesti aikanaan lapsilleen.

Esikoisen sain 16-vuotiaana. Ja riskiseulonnoissa en käynyt. Tosin olisin varmastikin keskeyttänyt, jos olisi jostain selvinnyt (rakenneultra) ettei lapsi elä syntymänsä jälkeen.

Äitini oli 38, kun odotti pikkuveljeäni. Silloin hän kävi jossain lapsivesitutkimuksissa tms. Ja hän on ihan suoraan sanonut, että abortin olisi tehnyt. Äitini on ammattinsa puolesta vammaisten kanssa tekemisissä, eikä olisi ollut valmis ottamaan vammaista lasta vastaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hän rakastaisi meitä olemassa olevia lapsia.



Ja aivan varmasti rakastaisi myös vammaisia lapsia.