Pienten vauvojen äidit

no varmaan 50% ajattelee noin, mut harva toteuttaa kuitenkaan, koska äidin pitää uhrautua... kun kukaan muu ei kummiskaan uhraudu, ei isi, ei isovanhemmat jne...

nää on näitä "äidin kiellettyjä tunteita", tuut saamaan tuhat miinuspeukkua, koska harva pystyy tunnustamaan edes itselleen omia kaikkia tunteitaan.

ja n:o 2:den lapsoset on jo "isoja" ja olin kotona sovinnaisen ajan (1-2v per lapsi) ja olin ihan loppu siihen, mutta halusin tietysti olla hyvä äiti

Sitä tylsyyttä kotona voi ajatella sijoituksena tulevaisuuteen. Yleensä palkkana on koko iän kestävä läheisempi suhde lapsiin.

olen lapseton, joten en tiedä mitään lapsista yms järjestelmästä... milloin voi aikaisintaan palata leivän ääreen?

Mulla oli samanlaiset fiilikset. Palkkasin lapselle hoitajan kotiin kun vauva oli 3,5kk. Menin itse ihan kokopäiväisesti ja voi mikä helpotus se olikaan!

[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 19:02"]

olen lapseton, joten en tiedä mitään lapsista yms järjestelmästä... milloin voi aikaisintaan palata leivän ääreen?

[/quote]

voi kai sinne palata vaikka synnäriltä, jos saa hoitajan lapselleen (palkattu hoitaja, lapsen isä tms.) päiväkodit eivät kuitenkaan ota kuin siinä lähempänä 1-v synttäreitä, eli kotiin on saatava joku muu sitten kuuntelemaan sitä vauvan parkua!

Kyllä se tylsyys useimmiten helpottaa, kun lapsi pikkuisen kasvaa. :) Keksisitkö joitain kodin ulkopuolisia harrastuksia vauvan kanssa? Perhekerhoja, vauvauintia, muskaria yms. jossa voit tavata samalla muita samassa elämäntilanteessa olevia aikuisia?

Voithan koittaa ajatella, että aika aikaansa kutakin. Vuosi on lyhyt aika aikuisen elämässä, mutta valtavan tärkeä vauvalle. Eikä siellä töissäkään varmaan ihan aina ole ihanaa? Koita nautiskella täysillä niistä asioista, joita et töissä käydessä ehkä voi tehdä. Kuten shoppailusta keskellä päivää, kodin laittamisesta, uusista harrastuksista (tietty vauvasta riippuu, voiko harrastaa vai ei), aamupäivän hömppätelkkarista... :D

Itse olen sulle hieman jopa kade, sillä vaikka tykkäänkin työstäni, olen töissä arvostettu ja saan hyvää palkkaa, niin kyllä kotona lasten kanssa on silti ihanaa, enkä yhtään odota äitiysvapaan loppua. Tylsääkään ei yleensä ole, sillä rakastan esim. sisustamista, lukemista ja käsitöitä ja saan nyt keskittyä noihin asioihin ihan eri tavalla kuin töissä käydessäni. :)

Mä huomasin hyvin nopeasti että kotiäitiys ei ole mun juttu. Tää oli niin kuin vankila. Olin niin kateellinen aina jos mies pääsi kauppaan ja vielä unohti jotain! Eli pääsi uudestaan kauppaan! Vauvan kanssa ei voinut liikkua yhtään missään mitenkään, kun se oli vielä ns. "suuritarpeinen". Se ei nukkunut päiväunia ennen kuin täytti 10 kk, se ei nukkunut ikinä, se ei ollut sekuntiakaan tyytyväisenä muualla kuin tissi suussa sylissä (sentään ei tarvinnut jatkuvasti kävellä, olen kuullu tällaisistakin! ja tää ratkes semisti kantoliinalla, jonka kanssa pystyi sitten kävelemään missä tahansa niin, että vauva sai olla tissi suussa vaikka 24/7 jos huvitti). Ja " ei tyytyväisenä" tarkoittaa tässä, että se pärähti huutamaan hysteeristä huutoa välittömästi kun sen laski maahan/sängylle/hoitopöydälle/sitteriin/vaunuihin/turvaistuimeen/mihin tahansa mihin vauvan nyt voi laskea. Ja se hysteerinen huuto ei loppunut ennen kuin sen otti takaisin syliin ja antoi tissin sille suuhun. Tätä oli ensimmäiset 8 kk.

Mä jatkoin opintojani kun vauva oli 9 kk. Todella vähäisissä määrin, mutta ne pari tuntia päivässä aikuisten ihmisten seurassa tekemässä aikuisten asioita. Kukaan ei edes puhunut vauvoista kun en kenellekään mennyt möläyttämään että mulla sellainen oli! Musta tuntuu et tää semiopiskelu pelasti mun mielenterveyden. Tottakai sitkun 10 kk:n iässä vauva lanseerasi päiväunet ja nukkui ensimmäistä kertaa 15 minuuttia päivällä putkeen niin huhhuh! Ehdin keittää kahvit. Ja pikkuhiljaa päiväunet piteni ja elämä helpottui ja nykyään sen kanssa voi jo liikkua ja tehdä vaikka mitä. 

Vauvavuosi oli kyllä aikamoinen mankeli. Sinuna aloittaisin työt semisti jos sellainen onnistuu tai vaikka iltaopiskelua? Järjestä itsellesi virikehoitoa nyt muutaman kerran viikossa niin kotona olemista alkaa ensin sietämään ja sitten arvostamaan. Ja kannattaa tehdä se tosissaan niin, että et kehitä itsellesi mitään syyllisyyttä siitä, että hylkäät vauvan liian aikaisin. Sille tulee vielä vaikka mitä kausia, sellaisia äitiinliimautumiskausia, niin on mahtavaa jos sillon kun tällainen on, niin voi antaa sitä läheisyyttä kun se tarvitsee. Ja sitten kun äitin olemassaolo ei paljon kiinnosta kun on ankkoja ja kuvakirjoja ja, niin sitten voi toteuttaa itseään :D

Mä en kaipaa työelämää. Aikaisia aamuja, ainaista kiirettä, kauhea työmäärä, valittavat asiakkaat, ei ehdi ikinä syömään, aina pitää kulkea ne työmatkat, aina sidottu siihen samaan kellonaikaan ja rytmiin.

Mieluummin olen kotona oman lapsen kanssa, saan katsoa kun hän kasvaa ja oppii uutta. Miinuksena sosiaaliset piirit on pienentyneet ja yöunet heikentyneet, mutta eipä ne välttämättä parane työelämään paluunkaan jälkeen, kun sitten töistä on vielä suurempi kiire kotiin/hakemaan lasta päiväkodista.

Kyllä sinne töihin voi palata jos haluaa. Mutta...töitä voi tehdä yleisesti ottaen niin kauan kuin voimia riittää, lapset on aika lyhyen aikaa niitä lapsia. Kohta ne on jo sen ikäisiä, ettei halua ainakaan äitin kanssa yhtään mihinkään. Muista kanssa se, että lapset tutkimusten mukaan arvostaa enemmän tavallista perhe-elämää ja läsnäoloa, siis että vanhemmat on niiden kanssa eikä aina töissä.