Lue keskustelun säännöt.
Juurettomuuden ja irrallisuuden tunne
15.04.2014 |
Onko muita, jotka kärsivät juurettomuuden tunteesta ja jonkinlaisesta yksinäisyydestä? Olen tällä hetkellä kahden pienen lapsen kanssa kotona ja tunnen itseni jotenkin todella ulkopuoliseksi. Kaverit tekevät perheineen ja isovanhempien kanssa reissuja, naapurin lapsien mummot leikkivät lasten kanssa hiekkalaatikolla, kokoonnutaan suvun kanssa pääsiäisen viettoon, tuttavat tapaavat serkkujaan säännöllisesti "serkkumiiteissä", kaverillani on aina lauantaisin siskonsa ja lastensa kanssa treffit brunssin merkeissä jne.
Itse olen ainoa lapsi ja vaikka vanhempani ovat elossa, ei heitä kiinnosta perheeni millään tavalla. Emme tapaa juuri koskaan, koska he eivät halua olla kanssamme tekemisissä. Enkä nyt tarkoita hoitoapua vaan sellaista yhdessä tekemistä ja jakamista suvun / perheen kesken. Viimeksi kun olisin kutsunut syömään valmiiseen pöytään, ei voitu tulla kun halusi mennä kävelylle (!). Muutama kaveri minulla on, mutta hekin viettävät lomat ja juhlapyhät omien perheidensä ja läheistensä kanssa.
Miehen äiti on jo kuollut ja isä asuu puolet vuodesta ulkomailla. Tuntuu, että olemme jääneet jotenkin ajelehtimaan juurettomina. Kaipaan sitä, että perheen kanssa pidettäisiin yhtä etenkin juhlapyhinä jne., mutta minkäs teet. Onko muita samassa tilanteessa olevia?
Kommentit (9)
Aivan varmasti tuntisin itseni ulkopuoliseksi, jos keskeisin elämänsisältöni olisi hiekkalaatikon reunalla istuminen ja lasten kaitsenta. Kokisin varmasti hukanneeni koko minuuteni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan teillä rakenettuna oma perheenne. Sukulaisten kanssa on mielestäni hyvin hankala ruveta lämmittelemään välejä, jos ne ovat olleet aina viileät. Sinuna koettaisin hankkia uusia ystävyyssuhteita, jos yksinäisyys on päälimmäinen tunne.
Siis kuka halusi mennä lenkille kun kutsuit syömään?
Kutsuin siis vanhempani syömään, mutta eivät taaskaan halunneet tulla - milloin on syynä kävelylle meno, milloin saunavuoro. Pitäisi varmaan jo hyväksyä, ettei heitä yksinkertaisesti kiinnosta. Avunpyynnöillä en ole vaivannut, vaikka ajoittain onkin kahden pienen kanssa ollut rankkoja aikoja.
Ystäviä minulla on tosiaan muutama, mutta ehkä tarkoitin tällä juurettomuudella juuri sitä surua siitä, ettei sukuun ole mitään yhteyttä tai sidosta. Jotenkin emme limity osaksi mitään perinteiden ketjua ja jaa sukulaisten kanssa mitään. Tätä kadehdin monilla tutuilla. Sitä, että esimerkiksi heidän vanhempansa HALUAVAT olla heidän kanssaan tekemisissä ja oppia tuntemaan lapsenlapset. Saatuani lapset tämä juurettomuuden tunne on pahentunut.
Kutsuin siis vanhempani syömään, mutta eivät taaskaan halunneet tulla - milloin on syynä kävelylle meno, milloin saunavuoro. Pitäisi varmaan jo hyväksyä, ettei heitä yksinkertaisesti kiinnosta. Avunpyynnöillä en ole vaivannut, vaikka ajoittain onkin kahden pienen kanssa ollut rankkoja aikoja.
Ystäviä minulla on tosiaan muutama, mutta ehkä tarkoitin tällä juurettomuudella juuri sitä surua siitä, ettei sukuun ole mitään yhteyttä tai sidosta. Jotenkin emme limity osaksi mitään perinteiden ketjua ja jaa sukulaisten kanssa mitään. Tätä kadehdin monilla tutuilla. Sitä, että esimerkiksi heidän vanhempansa HALUAVAT olla heidän kanssaan tekemisissä ja oppia tuntemaan lapsenlapset. Saatuani lapset tämä juurettomuuden tunne on pahentunut.
[/quote]
Kuulostaa hankalalta tilanteelta. Oletko jutellut vanhempiesi kanssa siitä, miltä sinusta tuntuu ja miten kivaa olisi, jos he olisivat enemmän läsnä elämässäsi? Ehkäpä he eivät ole miettineet asiaa tarpeeksi. Kun lähipiiri pitää yhtä, se tuo lämpöä, turvallisuutta ja iloa elämään tavattomasti.
Ymmärrän kyllä, miksi viileät välit harmittavat.
Tilanne voi kuitenkin kääntyä toisinpäin kun vanhempasi vanhenevat, ja tarvitsevat Sinun apuasi: mitä jos puhuisit tästä vanhemmillesi? Se on jo iso syy lämmitellä välejä. Tunnetko hyvin sukua kummankaan vanhemman puolelta, onko heillä yleensäkään hyvät välit keskenään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin kuvitella että henkilön, jolla on lämmin suku, on tällaista erittäin vaikea ymmärtää, mutta vanhempieni kaltaisten kanssa on ihan turha yrittää mitään tingata tai jutella tai kysellä. Joskus on kokeiltu ja kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Eipä heitä kiinnostanut asiani lapsenakaan, joten miksi nytkään? Jotenkin vain oletin, että he heltyisivät lapsenlapsille, mutta luonnollisesti näin ei tapahtunut.
ap
Ymmärrän ap sinua oikein hyvin. Itsellä on samanlaiset vanhemmat, jotka lisäksi eristivät meidän muusta suvusta. Eli sukua olisi vaikka kuinka (esim. serkkuja monta kymmentä), mutta en ole juuri missään yhteyksissä. Ei myöskään realistista itse etsiä niitä yhteyksiä, koska lähimmätkin asuvat noin 400km päässä, suurin osa ihan eri puolella Suomea.
Ei tuollaisten kanssa tosiaan kannata yrittää keskustella. Jos joku ei "tajua" olla kiinnostunut lapsistaan ja lapsenlapsistaan, niin ei siihen sanominen auta mitään. Ei tunteita voi pakottaa. Ainoa mitä voi tehdä on hyväksyä tilanne ja tehdä parasta siitä mitä on. Minusta sinun on turha esim. kutsua vanhempia käymään. Ehkä huomaat jo että se on turhaa, ja kysymällä vain saat itsellesi pahan mielen. Eli luovuta, hyväksy, kasvata itse juuresi mihin haluat :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Up