Kaverin keskenmenosta (tuulimuna) tulee pian vuosi täyteen, silti jaksaa sitä märehtiä

ap, itsekin km:n kokenut

Vai eikö hän ole tuon jälkeen tullut yrityksistä huolimatta raskaaksi? Sitten ymmärrän jos ei osaa kauheasti toisten vauvoista iloita.

Onneksi lähti äkkiä, muuten olisin voinut surra vaikka vuosia, ehkä.

ap

me olemme jokainen erilaisia ja reagoimme erilailla elämän eri ongelmiin. Jotkut tuntuvat pääsevän helposti yli, jotkut eivät tunnu pääsevät mitenkään yli. Joillekkin menneisyydessä koetut traumat voivat purkautua esiin, vaikkapa keskenmenon yhteydessä. Silloin lähiympäristöstä voi tuntua, että tämä kyseinen ihminen on aivan sekaisin, mutta eivät todellisuudessa tiedä välttämättä ollenkaan, miltä tästä kyseisestä ihmisestä tuntuu, koska hän puhuu vain keskenmenostaan. Kaikista parhainta on tuolloin ammatti-ihmisen apu. Jos kaverisi jostain syystä sanoo, ettei hän ole hullu, sano että se on etuoikeus päästä puhumaan asioistaan jonnekkin.



Kaikista parhainta on, kun antaa ajan kulua ja kuuntelet kaveriasi. Vaikka et jaksaisikaan. Tärkeintä on, että et unohda kaveriasi, vaan pysyt rinnalla.

Vierailija:

Joillekkin menneisyydessä koetut traumat voivat purkautua esiin, vaikkapa keskenmenon yhteydessä.

Mutta onko tuo tiedostettua vai tiedostamatonta surua?

ap

Kun toivoo lasta oikein kovasti, tuntuvat toisten vauvat ja raskaudet tosi ikäviltä eikä osaa iloita muiden puolesta. Se, että hänellä on jo yksi lapsi ei poista hänen toivettaan saada lisää lapsia.

Mikä sä olet määrittelemään jotakin " sallittua normia" kuinka kauan ihminen saa surra?! Ihmiset on erilaisia. Jokaisen suru ja tapa surra on erilainen.



Kyllä mä ite ainakin vastaavassa tilanteessa ollessani surisin niin kauan kunnes tulisin uudestaan onnistuneesti raskaaksi.

Ihmetyttää vaan kuinka kauan aikoo tuossa itsesäälissä rypeä. Se alkaa oikeesti jo kyllästyttää...

ap