Lue keskustelun säännöt.
Jos hankitte lapsia, hankkikaa ne samaan aikaan kuin kaveritkin.
22.04.2014 |
Minä en niin tehnyt ja saan kärsiä siitä koko ajan.
Meillä on ollut lapsuudesta saakka tosi tiivis kaveriporukka. Käytiin eri kouluja, mutta kaveripiiri pysyi. Alunperin asuttiin kaikki uudella vastarakennetulla asuinalueella isossa kerrostaloyhtiössä ja 25 alle kouluikäisen tyttölapsen porukasta aikuiseksi asti pysyi porukassa 17 mukana.
Minä löysin puolisoni lukioikäisenä (mies vanhempi) ja perustimmekin perheen heti lukion jälkeen. Kolme lasta parikymppisenä, jonka jälkeen opiskelin ja menin töihin. Nyt olen 34v, lapset ovat 14v, 13v ja 10v. Tuosta kaveripiiristä kaikilla on nyt lapsia, mutta vanhin niistä on vasta 5-vuotias. Kaikki muut ovat siis pienempiä.
Olen jäänyt kaveripiiristä pois, koska mitään yhteistä ei enää ole. Ei ole yhteistä aikaa, ei yhteisiä menoja, mitkään menot eivät enää sovi. Muut ovat äitiyslomilla ja järjestävät ties mitä Me&I- ja Nosh-kutsuja, joissa minä en tee mitään. Nuorinkin lapsi on jo 145-senttinen, eipä tuollaiset vaatteet menisi pakotettunakaan päälle.
En voi päiväsaikaan lähteä vaunukävelylle, en kahviloihin. Ei kiinnosta lähteä Lapsimessuille, vaikka olisi illalla.
Elämänrytmi on erilainen. Meille voisi tulla illalla, mutta taaperot menevät jo 19-20 nukkumaan ja illat ovat kuulemma niin pelkkää kitinää, ettei niille kannata mennä, eikä meille voi sitten heidän mukaansa tulla.
Viikonloppuisin voidaan juuri ja juuri järjestää jotain Suomenlinnan-reissuja, mutta päiväunet katkovat elämän ihan totaalisesti. Eivätkä meidän lapset jaksa viettää koko päivää taaperoiden kanssa. Mieluummin olen oman perheen kanssa kuin jätän ne koko päiväksi kotiin, että pääsen taaperopiknikeille.
Kaikki "koko perheen tapahtumat" ovat oikeasti vain pikkulapsille. Poniajelut ja pomppulinnat ei oikeasti enää tuollaisia yli 10-vuotiaita kiinnosta.
Jos joskus ehditään tavata, puhutaan luonnollisesti lapsista. Minä olen siinä seurassa kuin joku entisajan vanha äiti, jolta kysytään, millaista silloin oli kun itse olin raskaana, millaista oli synnyttää silloin viime vuosituhannella ja kysellään oliko silloin kestovaippoja ja imetyskoruja. En muista, kuinka kauan imetin ketäkin ja kuinka pitkiä lapset olivat seitsenkuisina. En oikeasti muista, missä iässä nukkuivat kokonaisia öitä ja milloin oppi päiväkuivaksi. Tuntuu siltä, että vastailen kaikkeen vain 'en muista'.
Harmittaa.
Kommentit (19)
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 09:31"]
Ymmärrän pointtisi, mutta kaikki eivät välttämättä saa lapsia, jolloin tuska on vielä kauheampi kun kaikki ympärillä toitottaa vauvauutisia. Monesti lapsettomuustutkimukset ja -hoidot vievät aikaa sen verran, että teet lapsesi vuosia myöhemmin kuin ympärilläsi olevat ihmiset. Jos siis hoidot sattuvat tuottamaan tulosta..
[/quote]
Totta tämäkin. En tullut ajatelleeksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai kasvakaa elämäntilantenne mukana. Elinpiiriään voi myös laajentaa, eikä lapsuuden piirien tarvitse ainoita ihmissuhteita läpi elämän vaikka ne suhteet mukana kulkeekin.
Olen eri mieltä. Kaveripiirin ei kuulu olla staattinen läpi elämän. Kaverisuhteen ylipäänsä ei kuulu olla mikään parisuhteeseen verrattavissa oleva, sitoutumista vaativa ihmissuhde. Kaveripiiri elää ja muuttuu, kaikkien ystävyyssuhteiden ei kuulukaan kestää läpi elämän. Jos kaipaa kavereita, niitä voi hankkia aina uusia. Jos jostain ei tässä maailmassa ole nykyään pula, niin ihmisistä.:)
Ymmärrän surusi siitä että et koe olevasi enää samalla aaltopituudella kavereidesi kanssa, mutta ei sun kohdalla ole tapahtunut mitään sen suurempaa vääryyttä. Noin se vain menee että jokaisen on elettävä ihan sitä omaa elämäänsä. Sitäpaitsi, varmasti ymmärrät olevasi aika etuoikeutettu että olette voineet kaikki kaverit asua noin lähellä toisianne vuosikausia ja olette ylipäänsä voineet nähdä tiiviisti. Suurimmalla osalla on elämän aikana niin monta muuttoa kotimaan sisällä ja rajojen ulkopuolelle, että siinä on pakko hankkia koko ajan uusia kavereita jos ei halua olla ihan yksin uusilla paikkakunnilla. Jos he onnistuvat ystävystymään uudelleen ja uudelleen monen monta kertaa elämänsä aikana, niin kyllä sinäkin siihen pystyt. Sulla voi olla edessä paljon hyviä hetkiä ihmisten kanssa, joita juuri nyt et tunne, mut joiden kanssa voit löytää paljon yhteistä.
Meillä kävi näin vähän kuin vahingossa, ja se on ollut todella mukavaa, kun samat kaverit ovat olleet aina lähes samassa tilanteessa! Lapsetkin ovat erittäin hyviä kavereita keskenään.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 09:31"]
Ymmärrän pointtisi, mutta kaikki eivät välttämättä saa lapsia, jolloin tuska on vielä kauheampi kun kaikki ympärillä toitottaa vauvauutisia. Monesti lapsettomuustutkimukset ja -hoidot vievät aikaa sen verran, että teet lapsesi vuosia myöhemmin kuin ympärilläsi olevat ihmiset. Jos siis hoidot sattuvat tuottamaan tulosta..
[/quote]
Eihän tää millään tavalla liity AP:n aloitukseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 09:42"]
Olen eri mieltä. Kaveripiirin ei kuulu olla staattinen läpi elämän. Kaverisuhteen ylipäänsä ei kuulu olla mikään parisuhteeseen verrattavissa oleva, sitoutumista vaativa ihmissuhde. Kaveripiiri elää ja muuttuu, kaikkien ystävyyssuhteiden ei kuulukaan kestää läpi elämän. Jos kaipaa kavereita, niitä voi hankkia aina uusia. Jos jostain ei tässä maailmassa ole nykyään pula, niin ihmisistä.:)
Ymmärrän surusi siitä että et koe olevasi enää samalla aaltopituudella kavereidesi kanssa, mutta ei sun kohdalla ole tapahtunut mitään sen suurempaa vääryyttä. Noin se vain menee että jokaisen on elettävä ihan sitä omaa elämäänsä. Sitäpaitsi, varmasti ymmärrät olevasi aika etuoikeutettu että olette voineet kaikki kaverit asua noin lähellä toisianne vuosikausia ja olette ylipäänsä voineet nähdä tiiviisti. Suurimmalla osalla on elämän aikana niin monta muuttoa kotimaan sisällä ja rajojen ulkopuolelle, että siinä on pakko hankkia koko ajan uusia kavereita jos ei halua olla ihan yksin uusilla paikkakunnilla. Jos he onnistuvat ystävystymään uudelleen ja uudelleen monen monta kertaa elämänsä aikana, niin kyllä sinäkin siihen pystyt. Sulla voi olla edessä paljon hyviä hetkiä ihmisten kanssa, joita juuri nyt et tunne, mut joiden kanssa voit löytää paljon yhteistä.
[/quote]
Olen toki saanut uusia kavereita muista piireistä, harrastuksista, työpaikalta, naapurustosta. Silti, meidän tiiviillä kaveriporukallamme on historia, olemme tunteneet ihan lapsesta asti.
Ehkä eniten tuntuu siksi pahalta, että nykyiset muut kaverini ovat paljon pintapuolisemmin kavereita kuin nuo lapsuudenkaverit. Meillä ystävyys nojaa johonkin sellaiseen, joka helposti voi murentaa koko ystävyyden (työpaikan vaihto, muutto, harrastuksen vaihto..).
ap
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 09:44"]
Meillä kävi näin vähän kuin vahingossa, ja se on ollut todella mukavaa, kun samat kaverit ovat olleet aina lähes samassa tilanteessa! Lapsetkin ovat erittäin hyviä kavereita keskenään.
[/quote]
No näin kävi kaikille muille, mutta minä jäin siitä ulkopuoliseksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitääkö niitä lapsia tehdä ihan kenenkä kanssa vaan jos ei satu olemaan silloin miestä kun kaveri on tullut raskaaksi? Onko järkee alkaa yh-mammaksi sen takia että kaveri on raskaana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö sitten ole saanut uusia ystäviä lasten myötä? Ei kai kukaan ole ainoastaan lapsuuden ystävistä riippuvainen? Entä miehesi, onhan hänelläkin omanikäisiä ystäviä, joilla varmasti jo isompia lapsia? Kannattaa rohkeasti suunnitella menoja myös vähän tubtemattomimpien kanssa. Meillä on yhteisiä ystäviä, ystäviä erikseen, perhetuttuja, työkavereita, naapureita, harrastuskavereita ja lasten ystävien vanhempia kavereina. Tällöin elämäntilanteetkin hieman erilaisia kaikilla. Ja sinähän jo tiedät, ettei pikkulapsivaihe kestä ikuisesti, joten pian teidänkin ystäväporukka on sen jo ohittanut.
Ap, tuo vaihe menee ohi muutamassa vuodessa. Itselläni on hieman samanlainen tilanne: olin kaveripiiristä ensimmäinen, joka sai lapsia. Kun omani olivat jo koulussa, syntyi muille vielä vauvoja. Oli aika, kun kärsin tästä elämäntilanteiden erilaisuudesta, mutta nyt tilanne on jo muuttunut. Se tiivis pikkulapsiarki alkaa jo monella helpottaa ja katse on kääntynyt jo ulospäin sieltä omasta kotikolosta. Nyt ollaan taas palattu olemaan kavereita ihan ilman perheitäkin. Kukaan ei jaksa puhua vain lapsista ja perhe-elämästä, vaan kiinnostus on harrastuksissa, opiskeluissa ja työelämässä.
Jokaisella on jotakin, mikä erottaa muista. Vaikka ap:n kaveripiiri näyttää ulospäin tosi tiiviiltä, voi sen sisälläkin joku tuntea erilaisuutta. Ehkä jonkun parisuhde on ajamassa karille ja vuoden päästä yksi perhe onkin jo jakautunut kahtia. Ehkä siellä pikkulapsiarjessa podetaan jotakin, mistä kukaan muu ei tiedä. Ap:sta vaan näyttää niinkuin kaikki olisivat keskenään läheisempiä kuin ap:n kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olit siis ypöyksin koko sen ajan, kun sinulla oli pieniä lapsia, koska kaverisi teki silloin jotain muuta kuin leikki kaneja?
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 09:27"]
Minä en niin tehnyt ja saan kärsiä siitä koko ajan.
Meillä on ollut lapsuudesta saakka tosi tiivis kaveriporukka. Käytiin eri kouluja, mutta kaveripiiri pysyi. Alunperin asuttiin kaikki uudella vastarakennetulla asuinalueella isossa kerrostaloyhtiössä ja 25 alle kouluikäisen tyttölapsen porukasta aikuiseksi asti pysyi porukassa 17 mukana.
Minä löysin puolisoni lukioikäisenä (mies vanhempi) ja perustimmekin perheen heti lukion jälkeen. Kolme lasta parikymppisenä, jonka jälkeen opiskelin ja menin töihin. Nyt olen 34v, lapset ovat 14v, 13v ja 10v. Tuosta kaveripiiristä kaikilla on nyt lapsia, mutta vanhin niistä on vasta 5-vuotias. Kaikki muut ovat siis pienempiä.
Olen jäänyt kaveripiiristä pois, koska mitään yhteistä ei enää ole. Ei ole yhteistä aikaa, ei yhteisiä menoja, mitkään menot eivät enää sovi. Muut ovat äitiyslomilla ja järjestävät ties mitä Me&I- ja Nosh-kutsuja, joissa minä en tee mitään. Nuorinkin lapsi on jo 145-senttinen, eipä tuollaiset vaatteet menisi pakotettunakaan päälle.
En voi päiväsaikaan lähteä vaunukävelylle, en kahviloihin. Ei kiinnosta lähteä Lapsimessuille, vaikka olisi illalla.
Elämänrytmi on erilainen. Meille voisi tulla illalla, mutta taaperot menevät jo 19-20 nukkumaan ja illat ovat kuulemma niin pelkkää kitinää, ettei niille kannata mennä, eikä meille voi sitten heidän mukaansa tulla.
Viikonloppuisin voidaan juuri ja juuri järjestää jotain Suomenlinnan-reissuja, mutta päiväunet katkovat elämän ihan totaalisesti. Eivätkä meidän lapset jaksa viettää koko päivää taaperoiden kanssa. Mieluummin olen oman perheen kanssa kuin jätän ne koko päiväksi kotiin, että pääsen taaperopiknikeille.
Kaikki "koko perheen tapahtumat" ovat oikeasti vain pikkulapsille. Poniajelut ja pomppulinnat ei oikeasti enää tuollaisia yli 10-vuotiaita kiinnosta.
Jos joskus ehditään tavata, puhutaan luonnollisesti lapsista. Minä olen siinä seurassa kuin joku entisajan vanha äiti, jolta kysytään, millaista silloin oli kun itse olin raskaana, millaista oli synnyttää silloin viime vuosituhannella ja kysellään oliko silloin kestovaippoja ja imetyskoruja. En muista, kuinka kauan imetin ketäkin ja kuinka pitkiä lapset olivat seitsenkuisina. En oikeasti muista, missä iässä nukkuivat kokonaisia öitä ja milloin oppi päiväkuivaksi. Tuntuu siltä, että vastailen kaikkeen vain 'en muista'.
Harmittaa.
[/quote]no jospa he tunnistavat sinut viestistäsi ja saavat piston sydämeensä ja yrittävät ottaa sinut paremmin huomioon.
Ja mitä ajankohtaan tulee, ei sitä tuolla tavalla aleta laskelmoimaan lapsentekohetkiä. Ja lapsia saadaan ei hankita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten olisi edes mahdollista, että kaikki kaveripiirin jäsenet olisivat samaan aikaan valmiita vanhemmuuteen jne.? Entä jos yksi kaveri saa lapsen 19-vuotiaana, kaikki perässä vaan heti?
En voi ymmärtää miten tälläinen ehdotus voisi mitenkään olla hyvä idea. Se hyvä parisuhde voi löytyä 18-vuotiaana tai vasta 34-vuotiaana, jos ollenkaan. Puhumattakaan siitä ettei ole järin kannattavaa hankkia lapsia ihan vain sen takia, että kavereillakin on.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:03"]
Olit siis ypöyksin koko sen ajan, kun sinulla oli pieniä lapsia, koska kaverisi teki silloin jotain muuta kuin leikki kaneja?
[/quote]
En ollut yksin, koska kaverit pystyivät tulemaan meille milloin vaan. Pystyin myös lähtemään vaikka ulkomaanreissuille kavereiden kanssa, mies jäi lasten kanssa kotiin. Olin hyvin liikkuvainen. Nyt tuntuu siltä, että muiden elämä on täysin pysähtynyt kotiin, ei voi koskaan mennä mihinkään.
Yksi kavereistani asuu kilometrin päässä ja olen nähnyt sen kahdesti sen jälkeen, kun sai lapsen 2v sitten. Se ei jaksa mun työpäivän jälkeen lähteä enää mihinkään, niille ei koskaan voi mennä ja päivisin olen töissä. Viikonloppuisin on sitten näitä vauvanvaatekutsuja ja pomppulinnoja..
ap
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 09:48"]
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 09:42"]
Olen eri mieltä. Kaveripiirin ei kuulu olla staattinen läpi elämän. Kaverisuhteen ylipäänsä ei kuulu olla mikään parisuhteeseen verrattavissa oleva, sitoutumista vaativa ihmissuhde. Kaveripiiri elää ja muuttuu, kaikkien ystävyyssuhteiden ei kuulukaan kestää läpi elämän. Jos kaipaa kavereita, niitä voi hankkia aina uusia. Jos jostain ei tässä maailmassa ole nykyään pula, niin ihmisistä.:)
Ymmärrän surusi siitä että et koe olevasi enää samalla aaltopituudella kavereidesi kanssa, mutta ei sun kohdalla ole tapahtunut mitään sen suurempaa vääryyttä. Noin se vain menee että jokaisen on elettävä ihan sitä omaa elämäänsä. Sitäpaitsi, varmasti ymmärrät olevasi aika etuoikeutettu että olette voineet kaikki kaverit asua noin lähellä toisianne vuosikausia ja olette ylipäänsä voineet nähdä tiiviisti. Suurimmalla osalla on elämän aikana niin monta muuttoa kotimaan sisällä ja rajojen ulkopuolelle, että siinä on pakko hankkia koko ajan uusia kavereita jos ei halua olla ihan yksin uusilla paikkakunnilla. Jos he onnistuvat ystävystymään uudelleen ja uudelleen monen monta kertaa elämänsä aikana, niin kyllä sinäkin siihen pystyt. Sulla voi olla edessä paljon hyviä hetkiä ihmisten kanssa, joita juuri nyt et tunne, mut joiden kanssa voit löytää paljon yhteistä.
[/quote]
Olen toki saanut uusia kavereita muista piireistä, harrastuksista, työpaikalta, naapurustosta. Silti, meidän tiiviillä kaveriporukallamme on historia, olemme tunteneet ihan lapsesta asti.
Ehkä eniten tuntuu siksi pahalta, että nykyiset muut kaverini ovat paljon pintapuolisemmin kavereita kuin nuo lapsuudenkaverit. Meillä ystävyys nojaa johonkin sellaiseen, joka helposti voi murentaa koko ystävyyden (työpaikan vaihto, muutto, harrastuksen vaihto..).
ap
[/quote]Mihinkäs tämä ystävyys sitten näiden vanhojen kavereiden kanssa nojaa, jos se on perustavammanlaatuista niin ei sen pitäisi eri ikäisistä lapsista kaatua.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:10"]
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:03"]
Olit siis ypöyksin koko sen ajan, kun sinulla oli pieniä lapsia, koska kaverisi teki silloin jotain muuta kuin leikki kaneja?
[/quote]
En ollut yksin, koska kaverit pystyivät tulemaan meille milloin vaan. Pystyin myös lähtemään vaikka ulkomaanreissuille kavereiden kanssa, mies jäi lasten kanssa kotiin. Olin hyvin liikkuvainen. Nyt tuntuu siltä, että muiden elämä on täysin pysähtynyt kotiin, ei voi koskaan mennä mihinkään.
Yksi kavereistani asuu kilometrin päässä ja olen nähnyt sen kahdesti sen jälkeen, kun sai lapsen 2v sitten. Se ei jaksa mun työpäivän jälkeen lähteä enää mihinkään, niille ei koskaan voi mennä ja päivisin olen töissä. Viikonloppuisin on sitten näitä vauvanvaatekutsuja ja pomppulinnoja..
ap
[/quote]
Huomaatko: kyse ei ole iästä vaan erilaisesta vanhemmuudesta. Ne muut sai lapsensa vanhempina, aikuisempina, jolloin heillä on aikaa lapsille ja pysähtymiselle ja onnelle. Sinä sait lapsesi nuorena, jolloin vanhemmuutesi oli erilaista. Älä syytä heitä siitä, että he löysivät paikkansa.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:10"]
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:03"]
Olit siis ypöyksin koko sen ajan, kun sinulla oli pieniä lapsia, koska kaverisi teki silloin jotain muuta kuin leikki kaneja?
[/quote]
En ollut yksin, koska kaverit pystyivät tulemaan meille milloin vaan. Pystyin myös lähtemään vaikka ulkomaanreissuille kavereiden kanssa, mies jäi lasten kanssa kotiin. Olin hyvin liikkuvainen. Nyt tuntuu siltä, että muiden elämä on täysin pysähtynyt kotiin, ei voi koskaan mennä mihinkään.
Yksi kavereistani asuu kilometrin päässä ja olen nähnyt sen kahdesti sen jälkeen, kun sai lapsen 2v sitten. Se ei jaksa mun työpäivän jälkeen lähteä enää mihinkään, niille ei koskaan voi mennä ja päivisin olen töissä. Viikonloppuisin on sitten näitä vauvanvaatekutsuja ja pomppulinnoja..
ap
[/quote]joo niin niitä näitä jotka ovat kaiken saaneet, mistään ei osata luopua . Sitten tällainen pieni menetys tuntuu elämää suuremmalta asialta. Voi voi.
Ymmärrän pointtisi, mutta kaikki eivät välttämättä saa lapsia, jolloin tuska on vielä kauheampi kun kaikki ympärillä toitottaa vauvauutisia. Monesti lapsettomuustutkimukset ja -hoidot vievät aikaa sen verran, että teet lapsesi vuosia myöhemmin kuin ympärilläsi olevat ihmiset. Jos siis hoidot sattuvat tuottamaan tulosta..