Tiedättekö jatkuvasti kiukkuiset lapset?
Ei välttämättä enää uhmaiässä vaan jo isommat lapset, joille tulee pienestäkin asiasta "eeeeeeeeeeeeen minääääää halua" mylvintä päälle. Vaikka ovat paremmallakin tuulella, niin yleisilme on jotenkin hermostunut ja epäluuloinen. Mikä heitä vaivaa?
Kommentit (5)
Voi vaivata moni asia. Perheessä saattaa olla esim. kiireiset vanhemmat, jotka eivät ehdi kohdata lasta oikeasti. Voi myös olla, että lapsi on saanut aina tahtonsa perille kitisemällä. Voi olla, että perheessä on juuri meneillään jokin suuri kriisi ja lapsi näyttää pahan olonsa noin. Esimerkiksi. Toki voi olla ihan muitakin syitä.
Meillä oli tuollainen jatkuvasti ärtynyt lapsi. Pitkään kesti, että lapselle saatiin kunnon tutkimukset ja apua. Lopulta lapselta löytyi suolistosairaus, joka aiheutti pahoinvointia ja mahakipuja. Lääkityksen myötä lapsi muuttui aivan erilaiseksi. Oli itsekin tottunut huonovointisuuteensa ja oli ihmeissään kun kivut ja pahaolo loppuivat.
Tuo sairaus tai allergia varmaan usein aiheuttaa tuollaista käytöstä. Ehkä siitä tulee sitten "toinen luonto". ap
Ole läsnä, anna aikaa, hali ja kehu lasta tarvittaessa. Arvosta lasta.
Olin hermostunut, ahdistunut ja kiukkuinen lapsi. Syynä kotiolot, perheväkivalta.