Siis mitä ihmettä, bloggaajat kerjää ja röyhkeimmät pyytää tavaraa suoraan?
Tuosta Kalastajanvaimo-keskustelusta luin, että toiset bloggaajat vihjailee jostain tavaroista ja sitten saavat ne ja sitten joku mainitsi, että röyhkeimmät pyytävät ne suoraan. Eikös se blogisysteemi sitten just noin toimi vai ostaako jotkut sitten ne tavarat itse? Itse en lue mitään blogia, mutta sisareni piti muutaman vuoden blogia. Pääasiassa siinä oli juttuja kosmetiikasta, mutta myös jotain hotellijuttuja tai jostain kengistä. Sille tuli jatkuvasti laatikkokaupalla sitä tavaraa kotiin, ei se tosiaan mitään itse ostanut. Jos se oli menossa johonkin kaupunkiin, niin se soitti johonkin hotelliin, että voin kirjoittaa blogissani teidän hotellista, jos saan yöpyä ilmaseks.
Kommentit (46)
Olen töissä eräässä suuressa elektroniikkaliikkeessä, ja meille tulee kyllä jatkuvasti bloggaajilta yhteistyöpyyntöjä. Niissä on yleensä mainittu, mikä tuote kiinnostaa (telkkari, kamera, you name it), ja tietysti ilmaista tavaraa vastaan luvataan kehua liikkeen palvelua ja hintoja.
Joskus tuntuu, ettei nuo bloggaajat yhtään ymmärrä, että me osataan tarkastaa faktoja - eräs esimerkiksi väitti pitävänsä Suomen luetuinta blogia, mutta ei se kyllä millään mittarilla sellainen voi olla.
Kolmonen lisää vielä, että luen itsekin joidenkin näiden tavarankerjääjien blogeja. Ilmeisesti jotkin yritykset lähtevät mukaan, kun siellä paljon on näitä "tällainen kolahti postiluukusta" -postauksia. Niissä ei yllättäen ole mainittu, että tavara on pyydetty, se on aina "saatu".
Juuri noin. Ystäväni pyörittää pientä nettikauppaa ja kertoi bloggaajien pyytävän tavaraa bloginäkyvyyttä vastaan.
Mulla on kans ystävä, jonka firmaa (myy vaatteita ja sisustustavaraa) lähestytään vähän väliä. Pyydetään ties mitä ilmasta kamaa, vastineeksi tarjotaan näkyvyyttä blogissa.
En varsinaisesti ymmärrä, mitä pahaa tässä on. Samalla tavalla lehdetkin myyvät mainostilaa. Itse olin aikoinaan töissä eräässä järjestössä ja meilläkin oli paljon yritysyhteistyötä myös omasta aloitteestamme, eli laitoimme johonkin yritykseen postia että meillä on tällaista toimintaa ja ostatteko meiltä mainostilaa nettisivuilta ja me sitten mainostetaan teitä meidän jäsenistölle ja järjestetään muutama jäsenilta teillä.
Parempi minusta kysyä firmalta suoraan kuin vihjailla jossain blogipostauksessa, että tällainen ja tällainen vempele olisi tarpeen. Jos bloggaaja laittaa yritykselle sähköpostia ja kysyy, onko ko. firma kiinnostunut blogiyhteistyöstä, niin mikäs siinä?
Tosin kehujen automaattinen lupaaminen on kyllä turhan tyrkkyä, parempi vain puhua näkyvyydestä. Näin teen siis itse omassa blogissani. En myöskään koskaan teeskentele yllättynyttä ("oi katsokaapa, mitä postissa tulla tupsahti!") jos yhteistyö on lähtenyt minun aloitteestani.
- bloggaaja
Minä en kyllä pystyisi tähän. Kirjabloggaajana oli jo ihan tarpeeksi vaikeaa, kun tuntui siltä, että ilmaisesta arvostelukappaleesta on PAKKO kirjoittaa jotain, vaikka kirja olisi ollut niin huono, ettei sitä jaksanut lukea loppuun. Ja vaikken olisi ollut kyseistä kirjaa edes itse pyytänyt.
Nykyään en ota vastaan enää yhtään arvostelukappaletta. Paljon helpompaa niin.
(Toki ymmärrän, että jonkin kahvinkeittimen tai hotellihuoneen kehuminen on paljon helpompaa kuin lukea ja arvostella puuduttavan tylsä kirja. Olen ilmeisesti väärällä blogialalla ;))
Minunkin mielestäni on reilumpaa kysyä itse yhteistyötä sellaisilta firmoilta, joiden tuotteista on aidosti kiinnostunut. Paljon typerämpää on se, että firma X ottaa yhteyttä tuotteen Y tiimoilta, ja bloggaaja yrittää sitten väkisin vääntää maksua vastaan mainospostausta jostain paahtoleivästä tai peräpuikosta.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 18:12"]
Minä en kyllä pystyisi tähän. Kirjabloggaajana oli jo ihan tarpeeksi vaikeaa, kun tuntui siltä, että ilmaisesta arvostelukappaleesta on PAKKO kirjoittaa jotain, vaikka kirja olisi ollut niin huono, ettei sitä jaksanut lukea loppuun. Ja vaikken olisi ollut kyseistä kirjaa edes itse pyytänyt.
[/quote]
Jos et ole itse pyytänyt saamasi arvostelukappaletta, ei sinun tarvitse siitä mitään kirjoittaa. Pyytämättä tulleet tavarat vertautuvat mainoksiin, olivat ne sitten kirjoja, vaatteita tai vaikka hotellilahjakortteja.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 18:19"]

Juu, olet oikeassa. Mutta kun se huono omatunto...!
Helpompi vain kieltäytyä johdonmukaisesti kaikista ;)
Nämä blogistit ovat vain romanikerjäläisyyden hienostuneempi esiintymismuoto.
Mua aina naurattaa "sieltä otettiin yllättäen yhteyttä" :D kuinkahan monta kertaa bloggaaja itse on ensiksi ottanut yhteyttä
Bloggaaminen aivan yhtä arvostettua kuin mitä romanialaisten kerjääminen kadulla. Se samalla tavalla köyhien ja avuttomien muoti-ilmiö jolla yritetään epätoivoisesti tienata kuin mihinkään muuhun ei kyetä eikä ole halua.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 18:37"]
Bloggaaminen aivan yhtä arvostettua kuin mitä romanialaisten kerjääminen kadulla. Se samalla tavalla köyhien ja avuttomien muoti-ilmiö jolla yritetään epätoivoisesti tienata kuin mihinkään muuhun ei kyetä eikä ole halua.
[/quote]
Sillä erotuksella tietysti, että kerjäläinen kadulla yrittää epätoivoisesti turvata minimaalista toimeentuloa, ja bloggaaja yrittää rahoittaa kaukomatkoja ja rakkauslaukkuja.
Kerjäläinen, joka lähtee tänne pohjolaan kerääjäämään pyrkii saamaan jotain enemmän kuin minimitoimeen tulon. Hän jopa etukoikeutetussa asemassa niihin nähden jotka jäävät kotimaahan ja hänen odotetaan palaavan rikkaana. Ellei se pelkästään kerjäämällä onnistu, käytetään muita tapoja.
Mutta samaa onnetonta mitään tekemätöntä porukkaa he ovat bloggaagien kanssa joilla ei ole kykyä tehdä mitään oikeasti eikä halua siihen.
Tosiaan päivittäin tulee blogisteilta yhteydenottoja mut niihin jotka ekassa viestissä lähettävät listan mitä haluavat, niiden kanssa en ryhdy yhteistyöhön, siinä vinkkiä. Eli vähän voi kertoa itsestään ja että olisiko yhteistyö hyvä idea ja sitten vasta yhdessä mietitään mikä tuote olisi molemmille kiva juttu! Mutta ihan kiva että ottavat yhteyttä, usein kyllä sitten jutussa lukee että yritys olisi ottanut yhteyttä, no toisaalta joo - vastaamalla pyyntöön.
Kauppias
Huvitti kun eräs kertoi lastentarvikefirman EHDOTTANEEN yhteistyötä raskauden puolivälissä. Hän kertoi raskaudesta blogissa aivan lopussa :D kai sillä firmalla oli joku tarkkasilmäinen agentti.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 18:46"]
Kerjäläinen, joka lähtee tänne pohjolaan kerääjäämään pyrkii saamaan jotain enemmän kuin minimitoimeen tulon. Hän jopa etukoikeutetussa asemassa niihin nähden jotka jäävät kotimaahan ja hänen odotetaan palaavan rikkaana. Ellei se pelkästään kerjäämällä onnistu, käytetään muita tapoja.
Mutta samaa onnetonta mitään tekemätöntä porukkaa he ovat bloggaagien kanssa joilla ei ole kykyä tehdä mitään oikeasti eikä halua siihen.
[/quote]
Niin, no. Jos kaikilla olisi ihan oikeasti samat lähtökohdat, niin veikkaisin, että romanikerjäläisetkin paljon mieluummin postaisivat Instagrammiin bikinikuvia Thaimaasta ja shoppailisivat työkseen Vuittonin laukkuja kuin värjöttäisivät sateisella ilmalla kadunkulmassa tyhjä kuppi kädessä.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 17:13"]
Far-from-perfect jennihän on laittanut yhtiöille sähköpostia et hei saanko teiltä tavaran x niin kerron siitä kehuja mun blogissa. No-lo-a.
[/quote]
Mä en nyt oikein ymmärrä, siis sitä että tätä kauhistellaan ja ihmetellään nimenomaan naisvaltaisella palstalla??? Tuohonhan nuo muotibolgit nimenomaan perustuu!
Minä olen keski-ikäinen mies ja olen niin kaukana nuorten naisten muotiblogimaailmasta kun vaan olla ja voi ja silti minulle on ollut jo vuosia pässinselvää, että näinhän ne muotiblogit nimenomaan toimii. Eli siis, että kun muotiblogi saa riittävästi lukijoita, sen pitäjä alkaa saada vaatteet ja meikit ilmaiseksi ja kun ja jos palstasta tulee suosittu, niin bloggaaja saa materiaalin lisäksi myös rahaa tekemästään markkinointityöstä.
Tottakai silloin tullaan tilanteeseen, että uudet ja aloittelevat joutuvat "pyytämään" tuotteita, koska eivät ole vielä asemassa, jossa heille niitä tarjotaan. Se on ihan normaalia yritysten välistä neuvottelua, jossa bloggaaja myy mainostilaa yrittäjille. Bisnestähän se on, ei sen kummempaa.
Far-from-perfect jennihän on laittanut yhtiöille sähköpostia et hei saanko teiltä tavaran x niin kerron siitä kehuja mun blogissa. No-lo-a.