Kaukomaasta adoptoimisen psykologia?
Miksi jotkut lapsettomaksi biologisista syistä jääneet suomalaiset ja muut adoptoivat lapsen esim.Afrikasta tai Kiinasta? Miksi sellaiset ihmiset, jotka eivät voineet saada itsensä näköistä lasta, haluavat lapsen, jota ei voi vahingossakaan luulla heidän omakseen?
Tuleeko isälle mahdollisesti 'aisurimainen' tunnelma, jos adoptiolapsen juuret on liian hyvin tunnettavissa tai selvitettävissä? Ehkä tympäisee ajatella että lapsi oli joidenkin 200km päässä asuneiden heikkolahjaisten renttu-Kaken ja narkki-Iinan pikaromanssin tuotos mutta mystisesti Sudanin kadulta löytynyt ja orpokotiin päätynyt (jos siellä on sellaisia) lapsi on eksoottinen ja erikoinen, ikään kuin jokin superlemmikki mutta samalla lapsi.
Kommentit (12)
Tarkoitatko kysyä, ap, miksi ihmiset eivät yleensä adoptoi täältä kotimaasta? Siinä tapauksessa minä kysyn miten ihmeessä joku voi olla tästä asiasta noin kujalla?
Voi olla että adoptiovanhemmiksi alkaville (pääseville) on tärkeämpää se lapsi ihmisenä kuin sen ulkonäkö.
Ap, siksi kun Suomesta annetaan adoptioon vain parikymmentä lasta vuosittain ja halukkaita adoptoijia on moninkertaisesti. Ulkomailta adoptoidaan pari sataa lasta vuosittain. On paljon todennäköisempää saada lapsi kansainvälisen kuin kotimaisen adoption kautta.
A) Omahan se lapsi on, ihonväristä huolimatta. Se, jos se sinun päässäsi ei siltä näytä, ei tee lapsesta vähemmän omaa. B) Kaikilla ei ole mahdollisuutta hakea kotimaista adoptiota.
Ei siinä taustalla ole mitään psykologiaa. Suomessa lapsia vapautuu adoptioon erittäin vähän, koska täällä ei voi menettää vanhempainoikeuttaan kuten esim. Venäjällä. Teet mitä tahansa lapsellesi, oikeuttasi olla hänen vanhempansa et menetä koskaan. lapsi vaan pysyy laitoksessa tai sijaisperheessä.
Lisäksi moni suomalainen adoptoisi mielellään Venäjältä oman näköisensä lapsen mutta se ei ole kaikille mahdollista koska täytyy olla tietty määrä omaisuutta ja tietty määrä suoritettua adoptiovalmennusta, muistaakseni minimissään 60h.
Mä en vaan voi unohtaa sitä kauheeta dokumenttia, joka tuli viime vuonna. En muista nimeä, oliks se hollantilainen tai tanskalainen? Se tyttö sit lopussa huostaanotettiin. Ja alussa vaan itki äidin perään. Sen dokkarin jälkeen, en koskaan voisi edes harkita adoptiota.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 15:00"]Mä en vaan voi unohtaa sitä kauheeta dokumenttia, joka tuli viime vuonna. En muista nimeä, oliks se hollantilainen tai tanskalainen? Se tyttö sit lopussa huostaanotettiin. Ja alussa vaan itki äidin perään. Sen dokkarin jälkeen, en koskaan voisi edes harkita adoptiota.
[/quote]
ei varmasti kannatakkaan harkita, jos teet muutkin tärkeät päätökset televisio-ohjelmien perusteella.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 15:00"]Mä en vaan voi unohtaa sitä kauheeta dokumenttia, joka tuli viime vuonna. En muista nimeä, oliks se hollantilainen tai tanskalainen? Se tyttö sit lopussa huostaanotettiin. Ja alussa vaan itki äidin perään. Sen dokkarin jälkeen, en koskaan voisi edes harkita adoptiota.
[/quote]
ei varmasti kannatakkaan harkita, jos teet muutkin tärkeät päätökset televisio-ohjelmien perusteella.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 15:00"]Mä en vaan voi unohtaa sitä kauheeta dokumenttia, joka tuli viime vuonna. En muista nimeä, oliks se hollantilainen tai tanskalainen? Se tyttö sit lopussa huostaanotettiin. Ja alussa vaan itki äidin perään. Sen dokkarin jälkeen, en koskaan voisi edes harkita adoptiota.
[/quote]
ei varmasti kannatakkaan harkita, jos teet muutkin tärkeät päätökset televisio-ohjelmien perusteella.
Olipa mielenkiintoista lukea ajatuksiasi, ap! Harvoin tapaa noin säkki päässä kasvanutta aikuista. Vai oletko edes aikuinen, kun kirjoitat niin lapsellisesti ja osin käsittämättömästi. Kerropa esim. millainen on aisurimainen tunnelma? En ole koskaan törmännyt moiseen adjektiiviin.
Mä repesin tolle superlemmikille.
Suomessa hyvin harva lapsi päätyy adoptoitavaksi. Eikä niitä lapsia saa valita mistä ne tulee.