Venäläisille ei pitäisi myöntää pysyvää oleskelulupaa Suomeen
Ukrainan kriisin myötä on ollut pakko tulla siihen tulokseen, että Suomeen ei pidä ottaa yhtään Venäjän kansalaista pysyvästi asumaan, jollei tämä samalla luovu Venäjän kansalaisuudestaan. Myös venäläisten omaa kieltä ja kulttuuria ylläpitäviä toimia ei pidä Suomessa enää lisätä, kuten nyt koko ajan tapahtuu. Iso ja Venäjään kiinteät siteet pitävät vähemmistö on selkeästi turvallisuusriski kaikille Venäjän naapurimaille. Venäjä käyttää tällaisia ihmisiä tekosyynä alueiden valtaukseen.
Kommentit (19)
Jep. Myös yhtään viisumia ei pitäisi enää niille antaa. Sillä, onko henkilöllä pysyvä oleskelupa tai Venäjän kansalaisuus vai ei, ei myöskään ole väliä, sillä Venäjän uusien lakien mukaan venäläisiksi lasketaan kaikki, jotka edes puhuvat venäjää entisissä Venäjän imperiumin maissa. Jotta kaikki ne ostetut mökkitontit lunastukseen ja viisumit seis. Helsingin telakka ja Hartwall-areena ovat venäläisten omistuksessa, joten valtion pitäisi keksiä jotain, että nämä saadaan pois venäläisiltä. Kiitti vaan Hjallis tostakin kaupasta.
Näin on. Kaksoiskansalaisuus nyt ainakin pitäisi venäläisiltä kieltää. Siitä ei olisi kenellekään mitään haittaa, mutta Putin ei voisi käyttää tätä porukkaa tekosyynä pelastusoperaatiolleen.
Jaa, että etnisyyteen perustuva syrjintä pitäisi sallia suomen turvallisuuten vedoten. Taitaa olla AP Venäläisvastainen fasisti.
Ukrainassa meinattiin kieltää Venäjän kieli ja asioiminen venäjäksi. Suomessakin fasistiset voimat yrittävät kieltää Ruotsinkielen ja asioimisen ruotsiksi. Vähemmistön oikeuksien polkeminen ei kuulu sivistysvaltioon.
Ei hyödytä vaikka olisi venäläiset juuret jo vaikka 100 vuoden takaa. Silti on syrjitty suomalaisessa yhteiskunnassa. "Venäläinen" ei voi suomalaiseksi muuttua, vaikka olisi supisuomenkieliset nimet ja ties mitä. Nämä 100 vuotta sitten venäläiset tuskin olivat nk ryssiäkään. Ryssä on jotain muuta, mutta mitä sitä ei kukaan osaa edes määritellä kunnolla. Siis todella epämääräistä.
Suomen venäläisiltä pitäisi kieltää kokoontumisoikeus ja mielenosoitukseen osallistumisesta maasta karkoitus.
Ei ulkomaalaisia maista, jossa laki oikeuttaa puolustamisen myös ulkomailla.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:27"]
Jaa, että etnisyyteen perustuva syrjintä pitäisi sallia suomen turvallisuuten vedoten. Taitaa olla AP Venäläisvastainen fasisti.
[/quote]
Putin ja Venäjä tässä fasisteja ovat. Vai oikein sallitaan hyökkäys toiseen maahan "puolustamaan" maanmiehiään.
Pysykää perkele kotimaassanne.
Venäläisiltä pitäisi evätä pääsy tänne ihan kokonaan. Piste.
Tavallinen kaduntallaaja ei ole sama asia kuin kv politiikka.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:35"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:27"]
Jaa, että etnisyyteen perustuva syrjintä pitäisi sallia suomen turvallisuuten vedoten. Taitaa olla AP Venäläisvastainen fasisti.
[/quote]
Putin ja Venäjä tässä fasisteja ovat. Vai oikein sallitaan hyökkäys toiseen maahan "puolustamaan" maanmiehiään.
Pysykää perkele kotimaassanne.
[/quote]
No krim nyt sattuu olevan historiallisesti ja kulttuurillisesti osa Venäjää ja väestö pääosin venäläisiä. Krim oli Neuvostoliiton lahja Ukrainalle vuonna 54. Ukraina hoiti sitä huonosti ja ihmiset alkoivat voida pahoin. Krim on kuin koiranpentu joka on annettu lapselle. Nyt se pitää ottaa pois siltä kun ei ole osannut huolehtia siitä.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:42"]

Höpö höpö. Se kuuluu Ukrainaan, siitä on tehty sopimus ja sellaista ei irtisanota yksipuolisesti.
Karjalan kannas otettiin väkisin pois. Milloin ryssälandia antaa sen takaisin?

Sinä taas taidat kuulua siihen "fasisminvastaiseen komiteaan", joka Johan Bäckmannin suulla käy haukkumassa suomalaisia Venäjällä? Venäjällä ja entisessä Neuvostoliitossa on aina osattu käyttää "fasismia" valttikorttina, kun on päätetty vallata naapurimaita. Nyt Ukraina ja ennen toinen maailmansotakin oli tästä todiste. Propaganda onnistui niin hyvin, että suomalaisia pidetään vieläkin Hitlerin ideologisina liittolaisina osassa anglosaksisia maita. Stalinin hirmuteot lakaistaan aina syrjään.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:45"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:42"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:35"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:27"]
Jaa, että etnisyyteen perustuva syrjintä pitäisi sallia suomen turvallisuuten vedoten. Taitaa olla AP Venäläisvastainen fasisti.
[/quote]
Putin ja Venäjä tässä fasisteja ovat. Vai oikein sallitaan hyökkäys toiseen maahan "puolustamaan" maanmiehiään.
Pysykää perkele kotimaassanne.
[/quote]
No krim nyt sattuu olevan historiallisesti ja kulttuurillisesti osa Venäjää ja väestö pääosin venäläisiä. Krim oli Neuvostoliiton lahja Ukrainalle vuonna 54. Ukraina hoiti sitä huonosti ja ihmiset alkoivat voida pahoin. Krim on kuin koiranpentu joka on annettu lapselle. Nyt se pitää ottaa pois siltä kun ei ole osannut huolehtia siitä.
[/quote]
Höpö höpö. Se kuuluu Ukrainaan, siitä on tehty sopimus ja sellaista ei irtisanota yksipuolisesti.
Karjalan kannas otettiin väkisin pois. Milloin ryssälandia antaa sen takaisin?
[/quote]
Jos karjalan suomalaisväestöllä menisi oikeen huonosti Venäjän vallan alla niin etkö sinäkin haluaisi, että se alue liitettäisiin TAKAISIN Suomeen?
Venäjän propaganda on nähtävästi uponnut täysillä osaan av-mammoista. Onko miehenne venäläinen?
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:49"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:45"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:42"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:35"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 12:27"]
Jaa, että etnisyyteen perustuva syrjintä pitäisi sallia suomen turvallisuuten vedoten. Taitaa olla AP Venäläisvastainen fasisti.
[/quote]
Putin ja Venäjä tässä fasisteja ovat. Vai oikein sallitaan hyökkäys toiseen maahan "puolustamaan" maanmiehiään.
Pysykää perkele kotimaassanne.
[/quote]
No krim nyt sattuu olevan historiallisesti ja kulttuurillisesti osa Venäjää ja väestö pääosin venäläisiä. Krim oli Neuvostoliiton lahja Ukrainalle vuonna 54. Ukraina hoiti sitä huonosti ja ihmiset alkoivat voida pahoin. Krim on kuin koiranpentu joka on annettu lapselle. Nyt se pitää ottaa pois siltä kun ei ole osannut huolehtia siitä.
[/quote]
Höpö höpö. Se kuuluu Ukrainaan, siitä on tehty sopimus ja sellaista ei irtisanota yksipuolisesti.
Karjalan kannas otettiin väkisin pois. Milloin ryssälandia antaa sen takaisin?
[/quote]
Jos karjalan suomalaisväestöllä menisi oikeen huonosti Venäjän vallan alla niin etkö sinäkin haluaisi, että se alue liitettäisiin TAKAISIN Suomeen?
[/quote]
Mikä ettei. Järjestäkääpä äänestys siitä Karjalassa ja vaikka Sahalinilla, Tsetseniassa ym.; Venäjällähän näitä riitaisia alueita riittää. Vai luuletko, että Karjalaa lähdetään asein palauttamaan Suomeen? Moukkamaissa ehkä, mutta ei sivistyneissä maissa.
Kaksoiskansalaisuus pois. Venäjäläisiä on monenlaisia. Liian suuri vähemmistö on riski. Ei saa tavallisille ihmisille kostaa asioista joista he eivät päätä.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 13:41"]
Kaksoiskansalaisuus pois. Venäjäläisiä on monenlaisia. Liian suuri vähemmistö on riski. Ei saa tavallisille ihmisille kostaa asioista joista he eivät päätä.
[/quote]
Vaarana vain on, että Venäjä tulkitsee edelleen kaikki etniset venäläiset omiksi kansalaisikseen. Niinhän se on tehnyt nytkin. Ei nykyisille Suomessa asuville tarvitse kostaa, mutta venäläisvähemmistön kasvattaminen uusilla Venäjältä tulevilla pitää jotenkin estää. Turistina saa käydä, muttei jäädä olemaan kuin avioliittotarkoituksessa jonkun suomalaisen kanssa. Puolivenäläiset eivät ole Putinille yhtä hyvä tekosyy.