Miksi näen voittamisen etukäteen?
Minulla on ollut lapsesta asti aina vahva tunne joka kertoo että milloin voitan jotain ja joka kerta kun se tunne on tullut, niin aina on myös käynyt. Se toimii siten että tunne sanoo että osta juuri tuo arpa tai osallistu tuohon kilpailuun. Tunteen perusteella tulleiden varmojen voittojen summat ovat kasvaneet vuosien saatossa hirmuisesti ja nykyään ne ovat jo huomattavia.
Tunne kertoo myös minulle että jotain todella positiivista ja suurta tulee minulle tapahtumaan mutta sitä en tahdo kertoa mitä se tunne käskee sillä asialla toteuttavan.
Jos en itseäni tuntisi niin hullunkirjoihin pistäisin mutta kun ei niihin kirjoihin oikeen tahdo päästä :)
Tunnen myös muiden ihmisten voittamisen ja menestymiset, mutta mitään muita asioita en pysty etukäteen tuntemaan.
Lapsena olin asiasta hiiren hiljaa koska pidin itseäni epänormaalina. Nyt se tunne on pysytellyt poissa vajaat 8 vuotta kunnes alkuvuonna palasi entistä vahvempana.
Olen siis alle keski-ikäinen eronnut yh-mies ja opin ja näin empaattisuuden todelliset kasvot vasta kun pysäytin materialistisen elämäntapani. Nytten olen myös antanut tuon kokemani hyvän kiertää ja pistänyt käytännössä kaiken varman tunteen perusteella saamani voitot kiertämään niitä enemmän tarvitseville.