Lue keskustelun säännöt.
Miten pysyä 11 v. esimurrosikäisen pojan kanssa järjissään?
28.03.2014 |
Elämä on yhtä tappelua. Poika on aina kehittynyt nopeasti, täyttää syksyllä 12. Ero luokkakavereihin suuri, koska aloitti koulun vuotta muita myöhemmin. Nyt on keksinyt tytöt, onneksi sentään saman ikäiset, joiden kanssa illat viestitellään, puhelimeen on ilmestynyt koodi, joten jotakin salattavaa on... Välillä vielä tulee illalla viereen, kun yöllä pelottaa. Tänä aamuna myöhästyi koulusta, koska ei suostunut nousemaan sängystä ja minä sain hirveät itkupotkuraivarit. Ymmärrän kyllä, että kaikki tämä johtuu lähestyvästä murrosiästä. Eniten harmittaa, että oma maltti menee ihan täysin ja taantuu samalle tasolle lapsen kanssa. Miten ihmeessä saisin pidettyä homman hanskassa?
Kommentit (19)
Kehittynyt aina nopeasti, mutta koulun aloitti kuitenkin myöhemmin? Siis fyysinen kehitys?
Eka sääntö sulle, ÄLÄ saa itkupotkuraivareita, eli älä menetä malttiasi, sinä olet se aikuinen, tai siis sun pitäisi olla.
Onko lapsellasi säännöllisiä kotitöitä tms vastuuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pojalla diagnosoitiin oppimisvaikeuksia jo eskarissa, joten kävi sen kahteen kertaan. Kehityksellä tarkoitan nimenomaan fyysistä sellaista, 11 v. on nyt 160 cm pitkä yms. Harrastaa isänsä kanssa moottoriurheilua, ajaa motocrossia ja rassaa autoja, mutta ei pelaa seurassa, koska on pienestä asti inhonnut joukkuepelejä.
Tiedän, että maltti pitäisi säilyttää, mutta mulla vaan leikkaa kiinni heti. Kotiintuloaika on seitsemältä arkisin, joten kotonakin aikaa vietetään...
Noi harrastukset on varmasti kivoja pojasta, mutta kyllä myös sellaisia jänniä isojen poikien / aikuisten miesten juttuja, että koulu ja muut velvollisuudet ym. tuntuu entistäkin tylsemmältä ja lapsellisemmalta moottoriurheilun rinnalla.
Miten isä tilanteen näkee? Arvostaako koulunkäyntiä ja hyviä tapoja? Vai vetääkö poikaa toiseen suuntaan?
Hirveää, tyttöjä! Eikä halua että sä luet sen viestejä puhelimesta, todella kummalista. Tosiaan, poika kuulostaa normaalilta, sun kannattaisi käydä puhumassa jonkun kanssa, jos sä olet se joka vetää itkupotkuraivareita. Voimia kuitenkin!
Ollut isänsä mukana kolmevuotiaasta asti ja osaa varmaan purkaa ja kasata minkä tahansa polttomoottorin. Samoilla linjoilla kasvatuksessa ollaan, mutta isänsä on paljon rauhallisempi ja toisaalta jyrkempi kuin minä. Minun kanssa voi neuvotella mutta iskän kanssa ei. Sen takia ne raivaritkin kai sitten osoitetaan mulle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, ei liikoja neuvotteluja monenkaan asian tiimoilta...
Aika normaalilta esimurrosikäiseltä tuo kuulostaa minusta. Vai onko vielä jotain muuta, mitä et tässä kertonut?
Siksikö kiristää niin paljon päästä, että tuo alkoi aiemmin kuin oletit? Vai onko joku muu syy, ettet meinaa jaksaa? Jatkoa varten olisi tosi tärkeää, että saisit pinnaasi vahvistettua.
Mikä on niin paha juttu niissä tytöissä? Ja muistele itseäsi 11-vuotiaana, varmasti oli paljon sellaista, mikä ei todellakaan kuulunut vanhemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en oikein tajunnut yhden vastaajan kommenttia moottoriurheilusta hailtallisena. Jos vielä isänsä kanssa harrastaa niin voisko enää paremmin asiat olla. En nyt tarkoita, että mottoriurheilu on parasta maailmassa vaan mikä hyvänsä järkevä yhteinen juttu isän kanssa kasvavalla pojalla. Ei kait tuohon muuta voi neuvoksi antaa kuin rajoja ja rakkautta vaan ja itselle kilometri lisää pinnaa. Pojalla voi olla siksikin hankalaa (iän lisäksi), että on sen vuoden verran luokkalaisiaan vanhempi ja ei ehkä ne jutut siellä koulussa kohtaa. Sitten siellä on tylsää, kun ei ole ketään, joka jakaisi oman maailman. Mutta sitä se on muillakin. Ei se kehitys tule aina yhtäaikaa enemmistön kanssa. Osa tuntuu olevan 7-luokalla vielä ihan pikkupoikia, kun toisilla riehuu jo aika kovat myrskyt ja sitten ysillä taas osa on ihan seestyneitä nuoria ja toiset vielä riehuu murkkuaan täysin rinnoin.
Jotkut isät omalla käytöksellään ja kommenteillaan kyllä luo tilannetta, että koulussa pärjääminen / hyvin käyttäytyminen on ämmien juttuja. Ja että todellinen elämä on toisaalla. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan vaikuta siltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteinen harrastus isän kanssa on varmasti hyvä juttu monella tavalla, mutta se ei välttämättä lisää motivaatiota hoitaa koulu ja tylsemmät velvollisuudet hyvin.
Jos siis harrastus on jotain jännää ns. isojen poikien juttua, jonka rinnalla koulu alkaa tuntua entistäkin tylsemmältä. t. 12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan mulla on vaikeaa tajuta, että pojalla on jo omia juttuja, jotka ei kuulu mulle... on aina ollut sosiaalinen ja avoin. Koulunkäynti on ollut oppimisvaikeuksien takia rankkaa sekä pojalle että äidille, ja hän on oppinut pätemään muuten kuin koulumenestyksellä. Nyt on vielä kaveripiiri vaihtunut, koska vanhoilla bestiksillä on niin erilaiset harrastukset, että yhteistä puuhaa ja puhumista ei enää löydy.
Oliskohan tässä kyse siitä että miten 11 vuotias tulisi toimeen muka aikuisen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.03.2014 klo 10:24"]
Pojalla diagnosoitiin oppimisvaikeuksia jo eskarissa, joten kävi sen kahteen kertaan. Kehityksellä tarkoitan nimenomaan fyysistä sellaista, 11 v. on nyt 160 cm pitkä yms. Harrastaa isänsä kanssa moottoriurheilua, ajaa motocrossia ja rassaa autoja, mutta ei pelaa seurassa, koska on pienestä asti inhonnut joukkuepelejä.
Tiedän, että maltti pitäisi säilyttää, mutta mulla vaan leikkaa kiinni heti. Kotiintuloaika on seitsemältä arkisin, joten kotonakin aikaa vietetään...
[/quote]
Onneksi en asu suomessa, mulla samanikäinen lapsi mutta kotiintuloaikoja ei edes tarvi kun ei tuon ikäiset ulkona pyöri. Tapaavat toki viikonloppuisin toisiaan mutta ajat sovitaan vanhempien kanssa.
[quote author="Vierailija" time="28.03.2014 klo 11:18"]
[quote author="Vierailija" time="28.03.2014 klo 10:24"]
Pojalla diagnosoitiin oppimisvaikeuksia jo eskarissa, joten kävi sen kahteen kertaan. Kehityksellä tarkoitan nimenomaan fyysistä sellaista, 11 v. on nyt 160 cm pitkä yms. Harrastaa isänsä kanssa moottoriurheilua, ajaa motocrossia ja rassaa autoja, mutta ei pelaa seurassa, koska on pienestä asti inhonnut joukkuepelejä.
Tiedän, että maltti pitäisi säilyttää, mutta mulla vaan leikkaa kiinni heti. Kotiintuloaika on seitsemältä arkisin, joten kotonakin aikaa vietetään...
[/quote]
Onneksi en asu suomessa, mulla samanikäinen lapsi mutta kotiintuloaikoja ei edes tarvi kun ei tuon ikäiset ulkona pyöri. Tapaavat toki viikonloppuisin toisiaan mutta ajat sovitaan vanhempien kanssa.
[/quote]
Kamalalta kuulostaa, ettei lapset saa ulkoilla arkisin...
Tärkeintä on säilyttää keskusteluyhteys vaikka tapahtuisi mitä tahansa.
Jos koulunkäynti on alusta saakka ollut vaikeaa, sittenhän on tosi hienoa tuo moottoriosaaminen. Se on ihan oikeasti hyödyllistä sille vielä joskus. Kun vaan selviää murrosiän vuoden ja peruskoulun kunnialla läpi, niin kundi varmasti löytää paikkansa elämässä.
Mun mielestä taas on surullista, jos 11-vuotiaalla ei ole omaa vapautta sen vertaa, että saa annettujen aikarajojen puitteissa ulkoilla kavereidensa kanssa lähialueella ilman, että vanhemmat säätää kaiken valmiiksi. On onni asua sellaisessa paikassa, että vapaus on lapsillekin mahdollista.
Meillä urheiluharrastukset pitävät homman kasassa. Valmentajat eivät turhanpäiväisiä vikinöitä kuuntele, jolloin pojat oppivat tottelemaan mukisematta, jos haluavat pysyä porukassa.