Miten poistaa ripsiväri kunnolla?
Mulla on erittäin herkkä iho. En pysty käyttämään nestemäisiä silmämeikinpoistoaineita, kun ne kirvelevät ja saavat ihottuman aikaiseksi. Yleensä olen poistanut ripsivärin seuraavanlaisesti: menen suihkuun ja siellä kastelen naamaa. Ripsaria lähtee hyvin kun kevyesti painelee sormilla ripsien alta. Poistan siis tässä vaiheessa ripsaria samaan tapaan kuin esimerkiksi Kanebon 38 poistetaan.
Tämän jälkeen toistan samaa öljyn kanssa. Lopulta pesen kasvot kasvojenpesuaineella. Tällä tavoin saan ripsarit ihan hyvin ja hellävaraisesti irti, mutta aina jää ripsaria johonkin! Yleensä huomaan suihkusta tullessa, että ripsari on pesiytynyt tonne alaripsien tyveen. Sieltä on tosi vaikea saada ripsaria pois, saa hinkata todenteolla vanupuikolla. Joskus huomaan aamulla, että ripsaria on jäänyt alaluomelle..
Miten te poistatte ripsarit niin, että silmänympärysiho tai ripset eivät vahingoittuisi? Ostin jotain Cliniquen silmämeikinpoistoainetta (sellaista maitomaista emulsiota), mutta en saa sillä yhtään sen parempaa tulosta aikaiseksi kuin öljylläkään. Jos ennen suihkua alan poistamaan vanulapulla, tuntuu että saisi hinkata ja repiä ikuisuuden.
Kommentit (13)
Mää käytän kookosöljyä jonka jälkeen pesen naaman. Laitan öljyä vedellä kostutettuihin vanulappuihin ja pidän hetken ripsien päällä jotta ripsari alkaisi liukenemaan.
Sanoisin että jätä se öljy kokonaan pois. Uskoisin että se tekee iholle sellaisen kalvon jota heikkotehoinen saippua ei pese pois, ja jättää väriä luomelle. (Tiedän kun kuorin kasvoni joskus öljyyn kastetulla kankaalla ja iho jää öljyiseksi pesunkin jälkeen). Itse käytän kasvoille Shebamedia. Voitko käyttää sitä? Se on suht hellävarainen.
Miksi et sitten käytä sitä Kaneboa? Mä en enää muuhun vaihda.
Mä käytän Nivean silmämeikinpoistoainetta, ei nestettä vaan emulsiota. Hieron sitä sormilla ja huuhtelen vedellä. Hyvin lähtee vaikka olis paksukin kerros ripsaria. Ja on vielä edullista, alle 5e.
15 vuotta poistanu veden kestävän agualan L rasvalla. Kastelen kasvot, rasva puhtaisiin käsiin, putsaus ja virutus.
Mä poistan vain ihan ruokaöjyllä, ja sitten pesen öljyn pois saippualla. Jos pesun jälkeen alaluomella on vielä vähän rajausta, niin vetäisen sen pois kosteusvoiteeseen kostutetulla vessapaperin kulmalla. En tuosta stressaa mitenkään kyllä jos vähän jääkin, eipä ole mitään haittaa koskaan siitä ainakaan ollut.
Mä olen miettinyt, et jos sitä vähän jää, niin vanhentaako se ihoa. Yleensä mulla myös aamulla kutisee silmät, mutta vain silloin jos edellisenä päivänä on ollut silmämeikkiä...
AP
4: Olen nyt varmaan vähän tyhmä, mutta miten tuota käytetään :D? Otetaan vaan sormiin ja poistetaan silmämeikki? Eli saaman tapaan kuin öljyä. Mielenkiintoinen idea, tuota voisi harkita. Mistä tota saa ostettua, paitsi tuolta sivuilta?
[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 12:43"]
4: Olen nyt varmaan vähän tyhmä, mutta miten tuota käytetään :D? Otetaan vaan sormiin ja poistetaan silmämeikki? Eli saaman tapaan kuin öljyä. Mielenkiintoinen idea, tuota voisi harkita. Mistä tota saa ostettua, paitsi tuolta sivuilta?
[/quote]Eli sormin vaan ripsarin päälle varovasti hieroen, hetken vaikutusaika ja poispyyhkiminen. Itse ole omani hankkinut ulkomailta, mutta ainakin jossain Stockalla luulisi olevan.
7: Lähteekö tuolla balsamilla tosiaan kunnolla kaikki ripsarit? Onko tuote miten riittoisaa? Mistä verkkokaupasta olet tilannut?
-AP
Wuaah en mä vaa osaa mitää poistaa :D hinkkaan vaa nii kovin et lähtee ja tungen kaiken maailman poistoaineita...hups XD -Mahdoton teini