Ymmärrätkö sinä, mistä yh-kaverini valittaa?

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 16:53"]

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 13:45"]

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 13:10"]

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 12:57"]

Ja tuo kaveri kehtaa vielä valittaa, että kun välillä tuntuu niin raskaalta, kun joutuu kaikki päätökset tekemään yksin, joutuu kantamaan seuraukset niistä päätöksistä yksin, taloudellisesti on yksin. Kun huomauttaa, että hänhän saa mukavia tukia kaikenlaisten lahjojen ja ilmaislomien suhteen, niin tänä sanoo, että nuo eivät ole niitä asioita, jotka helpottaisivat sitä peruselämää. Tottakai helpottavat, kun ei tarviste miettiä, että onko varaa joululahjoihin, synttärilahjoihin, matkoihin yms.

 [/quote]

Tässä kohtaa yh-ystäväsi on oikeassa. Hän joutuu tekemään kaikki päätökset yksin ja kantamaan niistä vastuun. Ei ole sitä puolisoa apuna ja tukena, ilmeisesti lapsen isä ei osallistu lasta koskeviin päätöksiin. Raha toki helpottaa elämää, kun ei tarvitse miettiä mm riittääkö raha ruokaan, elämiseen jne, mutta mikään määrä rahaa ei poista hänen vastuuta elämästään ja lapsensa elämästä. 

[/quote]

Tuossakin tuli taas yksi asenne vastaan: joutuu tekemään päätökset ja kantamaan niistä vastuun. Itse koin niin että olen aina (myös avioliiton aikana) kantanut osuuteni vastuusta mutta yh:na sain tehdä päätökset ja valinnat itse.

Sehän oli parasta kaikessa!

2

[/quote]

Niin, sinä koet asian noin. Minä en. Minä en pidä siitä, että joudun tekemään kaikki päätökset yksin, lähinnä siis lasten elämää koskevia päätöksiä. Vastuu on raskas. Mutta myös se kääntöpuoli, kukaan ei ole jakamassa niitä (lasten elämän) ilon hetkiä kanssani. 

[/quote]

Ei isovanhempia, ystäviä?

Meillä oli laaja ystäväpiiri jo silloin ja tapasimme (esim muita yh äitiystäviä lapsineen) viikottain. Heistä sai vertaistukea siinä missä ilonkin jakajia. Asuin 3 vuotta talossa missä oli 10 asuntoa ja 9:ssä yh äiti lasten kanssa. Ihan mieletöntä kun ovet oli auki kaikkiin asuntoihin, lapset leikkivät yhdessä paikassa, söivät toisessa ja leipoivat kolmannessa kodissa. Kuin iso sisarusparvi:D Sieltä on säästynyt lapsillakin ystävyyssuhteita ihan näihin päiviin eli 20 vuotta!

Edelleenkin uskon että paljon riippuu siitä katsooko asioita positiivisesti vai negatiivisesti, löytääkö itse sen hauskan elämään vai ei.

Jos kerran olet noin kade, ap, niin ei muuta kuin yksinhuoltajaksi heittäytymään!! Olkoonkin, että kuvailemallasi mammalla menee hyvin taloudellisesti ja tukiverkkoa riittää, niin senkö pitäisi pelkästään tehdä onnelliseksi? Entäpä jaettu vanhemmuus? Arjen kumppanuus? Ystävyys, rakkaus, hellyys, seksi? Kaikkea tätä käsittääkseni hyvään parisuhteeseen kuuluu ja kaikkea tätä ystäväsi on vailla. Elämässä on paljon muutakin kuin raha-asiat.

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 21:04"]

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 16:53"]

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 13:45"]

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 13:10"]

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 12:57"]

Ja tuo kaveri kehtaa vielä valittaa, että kun välillä tuntuu niin raskaalta, kun joutuu kaikki päätökset tekemään yksin, joutuu kantamaan seuraukset niistä päätöksistä yksin, taloudellisesti on yksin. Kun huomauttaa, että hänhän saa mukavia tukia kaikenlaisten lahjojen ja ilmaislomien suhteen, niin tänä sanoo, että nuo eivät ole niitä asioita, jotka helpottaisivat sitä peruselämää. Tottakai helpottavat, kun ei tarviste miettiä, että onko varaa joululahjoihin, synttärilahjoihin, matkoihin yms.

 [/quote]

Tässä kohtaa yh-ystäväsi on oikeassa. Hän joutuu tekemään kaikki päätökset yksin ja kantamaan niistä vastuun. Ei ole sitä puolisoa apuna ja tukena, ilmeisesti lapsen isä ei osallistu lasta koskeviin päätöksiin. Raha toki helpottaa elämää, kun ei tarvitse miettiä mm riittääkö raha ruokaan, elämiseen jne, mutta mikään määrä rahaa ei poista hänen vastuuta elämästään ja lapsensa elämästä. 

[/quote]

Tuossakin tuli taas yksi asenne vastaan: joutuu tekemään päätökset ja kantamaan niistä vastuun. Itse koin niin että olen aina (myös avioliiton aikana) kantanut osuuteni vastuusta mutta yh:na sain tehdä päätökset ja valinnat itse.

Sehän oli parasta kaikessa!

2

[/quote]

Niin, sinä koet asian noin. Minä en. Minä en pidä siitä, että joudun tekemään kaikki päätökset yksin, lähinnä siis lasten elämää koskevia päätöksiä. Vastuu on raskas. Mutta myös se kääntöpuoli, kukaan ei ole jakamassa niitä (lasten elämän) ilon hetkiä kanssani. 

[/quote]

Ei isovanhempia, ystäviä?

Meillä oli laaja ystäväpiiri jo silloin ja tapasimme (esim muita yh äitiystäviä lapsineen) viikottain. Heistä sai vertaistukea siinä missä ilonkin jakajia. Asuin 3 vuotta talossa missä oli 10 asuntoa ja 9:ssä yh äiti lasten kanssa. Ihan mieletöntä kun ovet oli auki kaikkiin asuntoihin, lapset leikkivät yhdessä paikassa, söivät toisessa ja leipoivat kolmannessa kodissa. Kuin iso sisarusparvi:D Sieltä on säästynyt lapsillakin ystävyyssuhteita ihan näihin päiviin eli 20 vuotta!

Edelleenkin uskon että paljon riippuu siitä katsooko asioita positiivisesti vai negatiivisesti, löytääkö itse sen hauskan elämään vai ei.

[/quote]

Vai johtuisiko, että sinulla oli hyvä tuuri, että oli ne kaikki ihmiset.

Sitä jaksan aina ihmetellä miten omahyväisiä ihmiset ovat. Kaikki hyvä on aina omaa ansiota ja muiden murheet heidän vikojaan. Meillä ihmisillä ei ole samoja taustoja, samoja mahdollisuuksia ja ei samoja onnenkantamoisia. On fikua olla kiitoliinen siitä hyvästä mitä on, mutta typerää luulla, että itse olisi jotenkin sankarillisempi kuin huonommat puitteet saaneet jos omassa elämässä olisi samoin.

Ihan yhtä paljon kuin ikävien asioiden jakamista, olen kaivannut niiden ihanien hetkien jakamista kuin oma lapsi tekee jotain ihanaa, kun sydämessä läikähtää nukkuvaa lasta katsoessa eikä voi sanoa toiselle, joka tuntee samoin, on meillä ihana lapsi. Voihan sen sanoa kaverille mutta ei hän tunne samoin minun lastani kohtaan vaan omaansa, joka on hänelle se ihana lapsi.

Onpa mukava lukea omasta elämästään täällä. Ja vielä "ystävän" kirjoittamana ja retostamana. Kiitos ja anteeksi.

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 13:07"]Minä en kyllä ihan heti vaihtaisi parisuhdetta yksinhuoltajuuteen. Kaikki nuo ulkoiset asiat, mitä ap luetteli, eivät kuitenkaan poista sellaista yksinäisyyttä ja musertavaa vastuun tunnetta, mitä minä ainakin yksinhuoltajana tuntisin. En tiedä siis, tuntevatko yksinhuoltajat näin, mut minä tuntisin. Voihan siihen, ettei elämä mennyt kuten halusi ja tuli ero, liittyä vielä pitkään epäonnistumisen ja surun, menetyksen ja pettymyksen tunteita, jotka sitten purkautuvat valittamisena.

[/quote]

Komppaan tätä!

ja se, että taloudellinen vastuu on silti yksin tämän ystäväsi vastuulla. Asuminen maksaa paljon enemmän kun sen yksin maksaa. Ja mitä jos työt loppuu? Sairastuu?

Minä en vaihtaisi edes huonoa (tietty väkivallatonta YmS) suhdetta yksinhuoltajuuteen!

mun mies oli just kolme päivää työmatkalla. Mulla ei ollu minkään valtakunnan hätää tai ongelmaa selvitä siitä ajasta lasten kanssa, mutta kyllä vaan iltasin oli vähän ikävä, ja ihanaa oli kun mies tuli takaisin. Teillä, jotka ette ymmärrä, että yksinhuoltajana ei nyt välttämättä ole niin herkkua, ei taida olla kovin hyvä parisuhde itsellänne?

Rankinta tässä on lasten isän ikävä. Kun ei tässä iskäksi voi muuttua. Vaikka minä olenkin se, joka otan vastaan kaiken kivankin, niin otanpa vastaan myös kaiken kiukun (teinix) ja pettymyksen myös. Välillä se vaan musertaa eikä jaksais. Mikään taloudellinen hyvä ei sitä asiaa poista.

Terv. yh joka ei mainitse sukupuoltaan (mutta ehkä se jo selvis)

Oikein hyvin ymmärrään kaveriasi. Kuka tahansa, jolla on noin yksisilmäisiä ystäviä kuin sinä, kokee varmaan elämänsä välillä raskaaksi.

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 16:25"]

Ei yh-elämässä raskasta ole vain ne huonot hetket, vaan myös se kun hyviä hetkiä ei saa jakaa kenenkään kanssa. Olet esimerkiksi yksin kun lapsi sanoo ensimmäisen sanansa. Ei ole ketään ketä katsoa riemusta soikeana ja kysyä kuulitko!? 

[/quote]

ne jotka pitävät 1-vuotiastaan kodin ulkopuolella hoidossa, eivät tod.näk. kuule ensimmäistä sanaa muutenkaan, vaan kuulevat sen sanan, joka sattuu tulemaan kun ovat paikalla. No big deal.

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 16:34"]

Ap kirjoitti, että tämä yh kokee rankaksi senkin, että joutuu yksin kantamaan taloudellisen vastuun. Mainittu yh ei taida ymmärtää, että taloudellinen tilannehan hänellä on paljon parempi kuin monella "ydinperheellä".

Mutta onhan näitä turhista vinkujia aina ja joka paikassa.

[/quote]

Sä et taida tajuta, että muiden tilanteesta huolimatta jokainen voi kokea oman tilanteensa ihan sellaiseksi kuin sen itse näkee. Jos tuolle vertailun tielle lähdetään, niin eihän sullakaan esimerkiksi voisi olla kova nälkä lounasaikaan, kun Afrikan lapsilla kuitenkin isompi nälkä.

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 12:57"]

En oikein ymmärrä, että kenellä olisi asiat helpommin kuin kaverillani. Hänellä on yksi lapsi ekaluokalla ja vakituinen työ päiväkodissa lastentarhaopettajana. On yh ja lapsen isä näkee lasta ehkä  kerran kahdessa kuukaudessa, mutta:

Kaverini vanhemmat kuskaavat lapsen lähes kaikkiin tämän harrastuksiin, lapsella on ip-kerho, kaveri on valinnut kummeiksi lapsettomia, jotka kustantavat kummilapselleen mm. lehtitilauksia, risteilyjä Tallinnaan, elokuvakäyntejä ym. ja lisäksi nämä lapset saavat vielä näiltä kummeiltaa kunnon kalliit (aina vähintään jotain 100€) luokkaa lahjat niin synttäreille, nimppareille kuin joulunakin. Yksi äidin kavereista käy kuukausittain tämän luona siivoamassa, kun yh:lla on niin raskasta ja vaikeaa tuo siivoaminen :O

lapselle kaveri on valinnut kalliita harrastuksia: on tytöllä balettituntia, on pianotuntia, kuvataidekoulua yms. kaveri valittaa taloudellisesta taakasta, joka tuntuu suurelta. Lomat sujuvat ilmaiseksi vanhempien mökillä saaristossa ja pari viikkoa vuodesta on vanhemmilla ilmaiseksi saatavana talviloma-aikoihin osake Lapissa.

Lastenhoitoapua löytyy myös: on ne isovanhemmat, on lapsen isän entisiä tyttöystäviä, on äidin kavereita.

Ja tuo kaveri kehtaa vielä valittaa, että kun välillä tuntuu niin raskaalta, kun joutuu kaikki päätökset tekemään yksin, joutuu kantamaan seuraukset niistä päätöksistä yksin, taloudellisesti on yksin. Kun huomauttaa, että hänhän saa mukavia tukia kaikenlaisten lahjojen ja ilmaislomien suhteen, niin tänä sanoo, että nuo eivät ole niitä asioita, jotka helpottaisivat sitä peruselämää. Tottakai helpottavat, kun ei tarviste miettiä, että onko varaa joululahjoihin, synttärilahjoihin, matkoihin yms.

Itse joutuu parisuhteessa monen pienen lapsen vanhempana myös tekemään yksin päätöksiä. Mies on töissä ja kukaan ei auta (muuta kuin tuo yh joskus, mutta ei oikein uskalla sinne päästää lapsia, jos kerran on _niin_ uupunut jo noista omista päätöksistään.)

[/quote]

Jotkut vaan on sellaisia etteivät tyydy mihinkään eikä selviä mistään.

t entinen 3 lapsen yh jonka ex ei myöskään tavannut lapsia kuin satunnaisesti, ei koskaan hoitanut lomia tms. joka silti on sitä mieltä että se yh aika oli mahtavaa:D

Kyllä se niin on, että yksinhuoltajan yksinäisyyttä ei edes huonossa suhteessa voi arvata.

Älä kadehdi "ystävääsi". Hän kokee yksin huoltamisen rankaksi, kuten melko moni muukin tilanteessa. Se on hienoa että lapselle on järjestetty kaikkea mukavaa.

Joo, ei aina ymmärrä. Mullakin on yks yhden lapsen yh-kaveri, jolla on aina niin kauheen paljon raskaampaa ja vaikeampaa kuin meillä 'ydinperheläisillä'. Ikuista valitusta, ja me ei tiedetä miten vaikeeta ym. Hänellä mm. eläkkeellä oleva äitinsä joka on arkipäivisin ottamassa lapsen vastaan koulusta ja tekee samalla ruuan.

Minä en kyllä ihan heti vaihtaisi parisuhdetta yksinhuoltajuuteen. Kaikki nuo ulkoiset asiat, mitä ap luetteli, eivät kuitenkaan poista sellaista yksinäisyyttä ja musertavaa vastuun tunnetta, mitä minä ainakin yksinhuoltajana tuntisin. En tiedä siis, tuntevatko yksinhuoltajat näin, mut minä tuntisin. Voihan siihen, ettei elämä mennyt kuten halusi ja tuli ero, liittyä vielä pitkään epäonnistumisen ja surun, menetyksen ja pettymyksen tunteita, jotka sitten purkautuvat valittamisena.

Siis ajatteletko todella, että jos ulkoiset puitteet ovat kunnossa ei ihmisellä voisi koskaan olla huonoa päivää eikä saisi tuntua välillä rankalta? Minä pitäisin sellaista ihmistä kummallisena, joka ei joskus kokisi elämäänsä rankaksi, onnellisuus kun ei ole mikään pysyvä olotila.

Onhan se hyvä, jos talous on kunnossa, mutta eihän sillä ole mitään tekemistä esim. kasvatuksen kanssa. Jos joutuu yksin vastaamaan lapsen kysymyksiin ja tekemään kaikki kasvatuspäätökset niin eikö ole aika inhimillistä joskus kokea se haastavaksi?

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 12:57"]

Ja tuo kaveri kehtaa vielä valittaa, että kun välillä tuntuu niin raskaalta, kun joutuu kaikki päätökset tekemään yksin, joutuu kantamaan seuraukset niistä päätöksistä yksin, taloudellisesti on yksin. Kun huomauttaa, että hänhän saa mukavia tukia kaikenlaisten lahjojen ja ilmaislomien suhteen, niin tänä sanoo, että nuo eivät ole niitä asioita, jotka helpottaisivat sitä peruselämää. Tottakai helpottavat, kun ei tarviste miettiä, että onko varaa joululahjoihin, synttärilahjoihin, matkoihin yms.

 [/quote]

Tässä kohtaa yh-ystäväsi on oikeassa. Hän joutuu tekemään kaikki päätökset yksin ja kantamaan niistä vastuun. Ei ole sitä puolisoa apuna ja tukena, ilmeisesti lapsen isä ei osallistu lasta koskeviin päätöksiin. Raha toki helpottaa elämää, kun ei tarvitse miettiä mm riittääkö raha ruokaan, elämiseen jne, mutta mikään määrä rahaa ei poista hänen vastuuta elämästään ja lapsensa elämästä. 

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 13:07"]

Minä en kyllä ihan heti vaihtaisi parisuhdetta yksinhuoltajuuteen. Kaikki nuo ulkoiset asiat, mitä ap luetteli, eivät kuitenkaan poista sellaista yksinäisyyttä ja musertavaa vastuun tunnetta, mitä minä ainakin yksinhuoltajana tuntisin. En tiedä siis, tuntevatko yksinhuoltajat näin, mut minä tuntisin. 

[/quote]

Minä tunnen ainakin. Se on tässä pahinta/vaikeinta. 

Tulipa vaan mieleen, että ettei kaverisi olisi masentunut? Silloin helpotettukin peruselämä voi tuntua raskaalta ja päätöksenteot voivat olla tuskallisia, kun ei luota itseensä eikä siihen, että tekisi asiat oikein.

Kannattaa ainakin ottaa puheeksi kaverisi kanssa?

Asenteesta se on kiinni, monesti ihmiset eivät osaa katsoa omaa elämäänsä laatikon ulkopuolelta.

Elämästään voi tehdä juuri niin vaikeaa ja raskasta kuin itse haluaa.

Terveisin yh-iskä.