Pettämisestä selvinneet
Kiinnostaisi kuulla sellaisista suhteista, jotka ovat selvinneet toisen (tai molempien) puolisoiden pettämisestä. Mikä oli setup, kumpi petti, jäikö kiinni vai tunnustiko itse, miten siitä eteenpäin. Mikä on ollut vaikeinta? Palautuuko luottamus koskaan täysin? Onko ollut kiusaus pettää uudestaan vai aiheuttaako pelkkä muistokin fyysistä tuskaa?
Kommentit (5)
Mä petin miestä ihan avioliiton alussa. En onneksi mennyt sänkyyn asti, mutta liian pitkälle kuitenkin, ja ruoskin itseäni siitä aivan uskomattoman paljon. Kerroin miehelle heti kun asia oli tapahtunut, ja hän antoi anteeksi. Tavallaan olen onnellinen, että se tapahtui avioliiton alussa, sillä se oli minulle todellakin sellainen "varoitus", en ole ikinä niin paljon henkisesti kärsinyt ja pelkkä asian ajatteleminen puistattaa. Nyt ollaan oltu seitsemän vuotta naimisissa ja olen todella onnellinen, enkä voi edelleenkään käsittää miten tuo edes pääsi koskaan tapahtumaan. Silti mietin joskus, luottaakohan mieheni minuun enää, vaikka onkin sanonut, ettei hän ajattele asiaa koskaan ja se on ikään kuin pyyhitty pois mielestä.
Vaimo se petti viitisen vuotta sitten.. Tavallaan työkaverinsa kanssa. kesti useamman kuukauden eikä edes ite tunnustanut vaikka oli jo jäänyt kiinni.. Naimisissa ollaan vieläkin mutta kyllä hyvin todennäköisesti ero tulee vielä. Ei pettäjään voi enää ikinä luottaa. On menny luottamus naisiin.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 11:29"]
mies on oma-aloitteisesti päättänyt ettei enää käy kosteissa illanvietoissa, koska viina hänen omien sanojensa mukaan vie häneltä kontrollin.
[/quote]
Niin, kännissähän ihminen tekee ja sanoo asioita, joita vain selvänä ajattelee.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 13:24"]
[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 11:29"]
mies on oma-aloitteisesti päättänyt ettei enää käy kosteissa illanvietoissa, koska viina hänen omien sanojensa mukaan vie häneltä kontrollin.
[/quote]
Niin, kännissähän ihminen tekee ja sanoo asioita, joita vain selvänä ajattelee.
[/quote]
No jaa, itse ainakin teen paljon asioita joita en selvänä edes ajattelisi ikinä... Minusta tulee ihan toinen ihminen juovuksissa, aggressiivinen, holtiottoman irstas ja kiimainen, leuhkiva ja ylimielinen. Siksi itse olenkin lopettanut täysin alkoholinkäytön jo opiskeluaikana, koska minulla se johti tappeluihin, putkaan, vieraiden ihmisten orgioihin (raskaus- ja tautipelko seurauksena) jne.
Minun mieheni petti kerran pikkujouluissa. Klassinen känninen kertapano. Ei tuo asia meille mitään sen suurempaa kriisiä aiheuttanut. Tai no, mies kyllä muutaman viikon märehti ja katui asiaa ylenmäärin, mutta itseäni ei niin kauheasti liikuttanut. Ei ole ollut mitään luottamusongelmia tuon jälkeen, varsinkin kun mies on oma-aloitteisesti päättänyt ettei enää käy kosteissa illanvietoissa, koska viina hänen omien sanojensa mukaan vie häneltä kontrollin.