Mitkä asiat saivat sinulle aikaan vauvakuumeen?

No lapset herättivät halun olla itsekin äiti. :) Itse en niinkään ole vauvoista koskaan haaveillut, vaan lapsista ylipäänsä. Olin nuorena lapsenvahtina ja pidin siitä hommasta.

Omien lasten myötä vauvakuume on vaan kasvanut, koska nämä ovat niin ihania ja näistä tulee aina vaan ihanampia ajan myötä. Ennen lapsia kuvittelin, että lasten kanssa on ihana elää,  nyt tiedän että lasten kanssa on ihana elää. :) Meillä tosin on lapset tehtynä, koska nyt meillä on näille juuri sopivasti aikaa ja resursseja, mut haaveilla aina saa.

Läheisten ihmisten vauvauutiset saa minussa aina aikaan jonku MULLE KANS-vaihteen päälle. Joskus myös satunnaisten raskaana olevien naisten näkeminen. Toisinaan myös seksiä harrastaessa saan vauvakohtauksen ja alan toivoa että mieheni ampuisi niin kovilla ettei ehkäisystä väliä.. :D sitten kehitän itselleni pian valeraskauden ja kuvittelen oireita jotka on yhtä kertaa lukuunottamatta ollut aina PMS. Vastasyntyneet vauvat saa minut yleensä myös kuumeilemaan. Olen vähän herkkä vauvakuumeilemaan.

3; mulla on sama juttu. Olen lasten syntymien jälkeen ollut toistuvasti valeraskaana, ja varsinkin suolikaasujen liikkeet, jotka joskus muistuttavat vauvan potkuja, ovat ihania siinä tilassa. Voi hetken muistella miltä tuntui kun kohdussa potkiskeli vauva. Heti sen jälkeen muistaa, että onneksi tätä solikaasuvauvaa ei sentään tarvitse synnyttää, sitä hetkeä en kaipaa.

Vauvakuume on hyvä juttu, se auttaa kiintymään kavereiden vauvoihin heti ensi silmäyksellä. Kun on käynyt pienen vauvan luona ja saanut häntä muutaman hetken kanniskella, niin se vauvan lämpö ja pienen pään paino olkapäätä vasten viipyy omassa kehossa monta päivää, ja se on ihan parasta.

PS: oletteko muut alkaneet haistaa vauvat vauvakuumeen myötä? Kerran tulin kotiin ja meillä tuoksui pieni vauva. Ei siis puklu vaan pienen vauvan ihana tuoksu. Paljastui sitten, että miehen kaveri vauvoineen oli ollut meillä päivän ja siitä tämä suloisen makea tuoksu johtui. En ois ennen omia lapsia uskonut että näinkin voi käydä, mut varmaan joku vaisto sekin on.;)

Eivät mitkään asiat, paitsi tosiasioiden tunnustaminen. Olen pian liian vanha enkä ole onnistunut saamaan parempaa elämää kuin tämä nykyinen. Hankkiuduin raskaaksi, koska järkisyyt.

Ei kuumeilua. Tiedostin sen tosiasian, että en ehkä voi saada lasta (johtuen lapsena kokemastani leikkauksesta). Aloin sen vuoksi yrittää varmuuden vuoksi aikaisin.

Esikoisen jälkeen vauvakuume iski kun esikoinen oli 2-vuotias. Pystyin järkisyillä perustelemaan, miksi olisi oikea aika toiselle lapselle, mutta puhtaasti oli kyse siitä, että minä kaipasin vauvaa, toista lasta, tuntui siltä että syliin mahtuisi vielä toinenkin, ja katuisin koko elämäni jos en edes yrittäisi toista lasta saada. Mies ei vauvakuumeesta kärsinyt, mutta taipui mun esittämiin järkisyihin. Kolmannen kohdalla mulla taas ei ollut minkäänlaista halua lisälapsiin, mutta miehellä oli. Hänen perustelunsa olivat ihan älyvapaita ("mietipäs,kun toi eka on ihan sun näkönen ja toka taas mun näkönen, eikö olis kiva nähä miltä se kolmas sitte näyttäs" jne...), mutta jostain syystä taivuin jättämään ehkäisyn. Koska toisen lapsen alulle saaminen kesti vuoden verran, ajattelin ettei tämäkään heti tärppää,ja kun selvisi että tärppäsikin, mä olin aivan järkyttynyt. Eniten se järkytys liittyi mun ikään - esikoisen syntyessä olin 20, toisen syntyessä just täyttänyt 24 ja kolmas syntyi muutama viikko ennen mun 27-vuotispäivää, ja tuntui karmealta ajatukselta se, että on 26-vuotiaana kolmen lapsen äiti. Se tunne meni kyllä ohi, ja tilalle tuli täysi varmuus siitä, että nyt lapsiluku on täynnä. Tämä kolmas on nyt melkein 2v, ja edelleen lapsiluku tuntuu täydeltä. Vauvat on ihania, se jonkun mainitsema vauvantuoksu on mahtava, on ihanaa pidellä kavereiden vauvoja kun niitä nyt putkahtelee joka suunnalta, mutta itselleni ei enää tule mitään mulle kans -fiilistä. Päinvastoin jopa helpotus, että onneksi tämä aika on omilta lapsilta ja multa jo ohi.

Esikoisen kohdalla iski realismi: olin jo 32, en enää mikään nuori tyttönen. Parisuhde oli vakiintunut ja hyvä ja siinä oli nähty monta vaihetta vuosien mittaan, eli ne kasvukivut oli jo käyty läpi ja luottamus oli vahva, samoin selkeä halu elää loppuelämä yhdessä. Ei ollut tarvetta "katsella" toisin sanoen.

Esikoinen liimasi entistä pysyvämmin meidät yhteen, ja seuraava lapsikuume johtuI jo ihan kokemuksesta: ikävä vauvantuoksua, pesimistä, kaikkea sitä ihanaa. 

Esikoista halusin minä hieman enemmän kuin mies, seuraavaa mies todella voimakkaasti.

Kaunis pieni elämä -blogi. Lapsiperheen arki tuntuu niin idylliseltä.