Pelkään lapseni puolesta
Hei! Olen raskaana ja synnytykseenkään ei ole enää kauaa aikaa. Rakastan lastani ja haluan taata hänelle turvallisen ja hyvän kasvuympäristön. Erosin lapsen isästä jo raskauden ollessa juuri alkanut.
Olin harkinnut eroa jo jonkin aikaa, mutta ei minun tarvinnut häntä jättää, kun hän luki salaa yksityisviestejäni ja sai sieltä selville harkitsevaisuuteni. Ero harkinnan syyt: Mies oli käyttäytynyt itsetuhoisesti ja saanut itku kohtauksia silloin, tällöin ja tämä alkoi yleistymään. Niihin kohtauksiin liittyi aina minun mollaaminen. Pilkkasi minua ikävistä elämän varrella sattuneistta asioista, joista olin luottamuksella hänelle puhunut. Minä yritin parhaani mukaan rauhoitella tilanteita joissa mies sai kohtauksen, mutta mikään ei hänelle riittänyt. Hän yritti jatkuvasti vääntää jokaisen tekoni ja sanani minua vastaan ja keksimällä keksi aiheita joista suuttua.
Esimerkiksi, kun mies oli heitellyt huonekaluja, hakannut itseään kasvoihin ja seiniin, tarkastin onko lemmikilläni kaikki kunnossa, koska pelkäsin sen saaneen iskuja, nimittäin läheltä kävi usein. Se oli kuulemma loukkaus häntä kohtaan ja teki minusta empatia kyvyttömän narsistin, koska en ollut ensimmäisenä häntä hoivaamassa siinä lattialla mihin hän päätyi makaamaan. Minä en uskaltanut lähestyä häntä noissa tilanteissa, koska pelkäsin, että hän joko tekee minulle jotain tai läsnäoloni vaan pahentaisi tilannetta. Päätin tuolloin aina antaa hänelle tilaa jaetäisyyttä ja yrittää kauempaa rauhoitella puheella.
Hän tosiaan lähti suhteesta ja yhteisestä kodistamme. Sen jälkeen hän on vähän väliä ilmoittanut ettei halua olla lapselle isä, koska se on minun kanssani tehty. Välillä hän taas sanoo, ettei tule koskaan jättämään minua ja lasta rauhaan, koska hänellä on oikeus lasta tapailla.
Hän ei koskaan kysy, miten raskaus on edennyt. Hän ei edes tunnu tietävän koko hommasta yhtään mitään ,vaikka niin väittääkin, sillä jokainen asia tulee hänelle uutena, paitsi raskauspahoinvointi ja painon nousu. Hän ei ollut kiinnostunut edes lapsen ekoista potkuista. Kun kyselen miksi ei kiinnostu lapsestaan, hän selittää, että hänen ei kuulu olla kiinnostunut siitä, koska emme seurustele. Hänen vaan kuuluu tapailla sitä sitten, kun vauva ikä on ohi. Hän on ymös sanonut, että hän ei halua kiintyä lapseen, koska minä muka aijon tehdä abortin häntä satuttaakseni ja kiusata häntä lapseni avulla. En käsitä mistä nuo syytökset tulee.
Hän on uhkaillut vievänsä lapsen minulta pois ja jatkuvasti laittaa sanoja suuhuni, sekä väittää minun tekevän ja ajattelevan tiettyjä asioita, jotka eivät ole käynyt koskaan mielessänikään. Syytökset ovat täysin aiheettomia ja kohtuuttomia.
Sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa jo pelkästään kun ajattelen häntä, ja kun kuulen hänen äänensä puhelimesta, en saa happea ja lopulta saan paniikin ja joudun sulkemaan puhelimen ja koota itseäni. Hänen sanansa "kukaan ei tule koskaan välittämään sinusta oikeasti,tai olemaan kanssasi" soivat joka päivä päässäni.
Pelkään häntä ja pelkään hänen satuttavan lastani. eihän hän ole raskautenikaan aikana piitannut siitä, miten jatkuva ahdistelu vaikuttaa minuun ja sitä kautta lapseen masussa. Hän on myös sanonut selvällä suomenkielellä, että hänen ei tarvitse rajoittaa puheitaan ja tekojaan lapsen olla pieni, koska lapsi eii vielä osaa käsitellä näkemäänsä ja kuulemaansa.
vaikka ei olisi, niin turvallisuuden tunne lapselle on taattava. Ei se voi mennä niin, että hän varjostaa elämääni lopun ikääni ja pilaa lapseni elämän.
olen kuukausia yrittänyt saada meidän välejämme parantumaan ja olen pyrkinyt saamaan välillemme luottamusta. Joka kerta kun hän on puhunut hetken lempeämmin ja hillinnyt käytöstään, on hänen vanhemmiltaan kuitenkin ilmennyt, että lupauksestaan huolimatta oli mustamaalannut minua ympäriinsä ja samaan aikaan väittänyt minulle ettei tee niin ja väittänyt puolustavansa minua aina.
Aina se menee siihen, että se on mukava niin kauan kun myönnyttelen hänelle enkä puutu havaitsemiini epäkohtiin tai loukkaaviin tekoihin hänessä.
En jaksa ruveta elämään sitä teatteria, mitä siitä tulisi. Haluan että hän jättää meidät rauhaan. Minä hänelle raskauden aikana olen soitellut ja tekstannut koska olen yrittänyt saada välejämme kuntoon. Olen asiallisesti, ystävällisesti ja SELKEÄSTI tehnyt selväksi, että en yritä loukata tai haastaa riitaa, vaan selvittää, miksi meidän välillä on sitä ja tätä ja miten voimme parantaa asian. Olen kysynyt käytöksensä syitä esim. Olen myös tehnyt selväksi mitä toivon vanhemmuudeltamme. Hän ei ole osallistunut raskauden aikana mihinkään, paitsi ultraan ja yhteen neuvolakäyntiin ja niihinkin sain puoliväkisin raahata koska yritin saada häntä huomaamaan, kuinka ihanaa on saada lapsi ja kuinka ihanaa meillä voi olla jos selvitetään välit ja ollaan jatkossa asiallisesti. Mut ei se toiminut, vaikka kovasti kaikkeni yritin. Hän ei reagoinut lapsensa näkemiseen ultrassa mitenkään, ei edes hymyillyt. Minä kikattelin onnellisena siellä. Ultran jälkeen hän sanoi vaan, että mun pitää ymmärtää se et hän ei tule olemaan kamalan paljon lapsen ja minun kanssani sen ollessa vauva, koska hänen ei kuulu tehdä niin.
Hänen käytöksensä muistuttaa minua liian paljon siitä, millainen isäni oli ollessani lapsi. Jatkuvasti sain kuunnella riitoja, nähdä väkivaltaa ja valita kumman puolella pitäisi olla. Välillä isän kanssa haukuimme yhdessä äitiä ja toisin päin. Se oli hirveää ja aiheutti teini iässä minulle ongelmia. En halua koskaan omalle lapselle samaa! Mitä minä teen? Mitkä ovat oikeuteni? Minulla on todisteena vaan kokemukseni ja sanani.
Poistin numeron ja viestit, koska en jaksa häntä enää. Hän saa minut tuntemaan itseni täydeksi nollaksi.
Hänen läheiset pitävät minua pahana ihmisenä ja häntä hyvänä... en käsitä miten näin kävi. hän on tehnyt paljon pahaa ja silti häntä puolustetaan ja minua vastustetaan. Onneksi ystäväni sentään tuntevat minut ja tukevat tässä tilanteessa.
Apua...
Kommentit (22)
Jos mies on vaaraksi jo eläimelle. Eikö se ole vaaraksi lapselle. Pysy kaukana. Ilmoita viranomaisille että et tiedä isää ja isälle että sait keskenmenon, ja muuta kauas ettei mies tiedä sun synnyttäneen. Ainut keino varmaan taata teille rauha ja turva ja ettei tarvii olla tekemisissä.
olisiko kaupungissasi kriisikeskus tai turvakoti tai joku muu paikka, jossa voisit jutella niiden ihmisten kanssa, jotka osaavat auttaa?
Olen puhunut tilanteesta neuvolassa, psykiatrian poliklinikalla ja hoitajalle, joka käy kotikäynneillä täällä tilanteeni takia. Isän nimi ja yhteystiedot ovat siis tiedossa jo kaikilla ja lisäksi hän on ilmoittanut olleensa tekemisissä jo sossujen ja lastenvalvojan kanssa lapsen asioita koskien.
Olen puhunut tilanteesta neuvolassa, psykiatrian poliklinikalla ja hoitajalle, joka käy kotikäynneillä täällä tilanteeni takia. Isän nimi ja yhteystiedot ovat siis tiedossa jo kaikilla ja lisäksi hän on ilmoittanut olleensa tekemisissä jo sossujen ja lastenvalvojan kanssa lapsen asioita koskien.
Kuulostaa eksältäni. Hän vahingoitti itseään ja uhkaili itsemurhalla. Luulisi, että sellainen ihminen osaisi olla empaattinen ja ymmärtäisi muiden ongelmia, mutta hän oli täysin välinpitämätön muiden ihmisten suhteen. Kaikki pyöri hänen oman napansa ympärillä. Hänellä oli myös päihdeongelma, ja viina ja pillerit olivatkin oikeastaan ainoita asioita joista hän oli kiinnostunut. Hän oli myös välinpitämätön lastaan kohtaan (lapsi oli hänen edellisestä suhteestaan).
Suosittelen, että hankkiudut mahdollisimman kauas lapsesi isästä.
turvakodista passittivat perheneuvolaan. Ovat sitä mieltä että "lapsella on oikeus isään"
mies ei ole terve, tuo käytös on pelkästään sairasta ja merkki mt-ongelmista. ihan sama kuinka yrität saada välejänne kuntoon, se ei onnistu koska miehen pää ei selkeästikään toimi normaalisti. Pysy kaukana miehestä, ja unohda, hän ei pysty olemaan isä, eikä mitään muutakaan.
Aika selkeesti narsistinen personallisuushäiriö kyseessä. Eli siis hullu. Älä ole missään tekemisissä sen kanssa. Tai jos mahdollista, niin yritä järjestää se tahdonvastaiseen laitoshoitoon.
Säästä tekstiviestit, jos niitä vielä tulee. Ne ovat sinun todisteesi, jos hän yrittää saada lapsen tapaamisoikeutta. Pidä hänet kaukana lapsestasi. Jos hän satuttaa eläintä ja sinua, hän satuttaa lastakin sataprosenttisen varmasti.
[quote author="Vierailija" time="10.01.2014 klo 06:11"]
Olen puhunut tilanteesta neuvolassa, psykiatrian poliklinikalla ja hoitajalle, joka käy kotikäynneillä täällä tilanteeni takia. Isän nimi ja yhteystiedot ovat siis tiedossa jo kaikilla ja lisäksi hän on ilmoittanut olleensa tekemisissä jo sossujen ja lastenvalvojan kanssa lapsen asioita koskien.
[/quote]
Ja sinä pöljä uskot?
Kumpi teistä onkaan pimeämpi? Sinulle on varmaan kerrottu, että sinun ei tarvitse edes kertoa, että kuka lapsesi isä on -> sillä miehellä ei ole lapsen suhteen mitään oikeuksia. Ei myöskään velvollisuuksia, mutta se on pieni harmi.
Älä ilmoita isän nimeä minnekkään!
Hankkiudu tyypistä eroon, mutta säästä kaikki viestit, sähköpostit, kirjeet ynnämuut mitä hän lähettelee. Kirjaa ylös jokainen puhelu vaikka erilliseen vihkoon päivämäärineen, kellon aikoineen ja sisältöineen. Kirjoita ylös kaikki uhkaava/loukkaava mitä hän on sanonut. Näin sulla on todisteita häntä vastaan jolloin hänen on turha uhkailla lastensuojelulla yms. Sun ei välttämättä koskaan tarvitse edes käyttää näitä aineistoja, mutta saat näin hieman mielenrauhaa. Juttele tästä ystävillesi, neuvolan henkilökunnalle, lastenvalvojalle, sosiaaliviranomaisille... Kaikille jotka vain kuuntelevat. Näin saat tukea, mutta myös neuvoja ja asia kirjataan ylös edes joihinkin papereihin. Jos miehestä on myöhemmin harmia viranomaisilla on tietoa jo etukäteen.
Etkö sä saa jo lähestymiskieltoa tolle. Ja sen jälkeen ei voikaan olla tekemisissä. Koskeehan se silloin sun lastakin, kielto meinaan.
Minä myös vain tekstailisin miehen kanssa ja säästäisin kaikki viestit. En kuitenkaan olisi jatkuvasti mieheen yhteydessä sillä eihän hän ole osa perhettä -vai?
Ihmettelen kyllä jos sinulla jo on kokemusta isästäsi niin miksi hankit lapsen Ongelman kanssa?
Älä ole hänen kanssaan missään tekemisissä, älä yhtään missään. Tuollaisessa tilanteessa varmaan en varmaan lastenvalvojalle edes paljastaisi isän nimeä.
Totta jos ilmoitat lapsen isän nimen saat ikuisen riipan tuosta miehestä. Jos mies muuttuu ja pidemmän aikaa on ok niin silloin voi ajatella lapsen oikeutta isään, mutta niin kauan kuin vaarallinen on tosiaan parempi, ettei isän nimeä edes ole missään papereissa.
Titenkin voi olla niin, että hän vaatii selvitystä. Jos hän saa sen läpi niin silloin pitäisi ajaa valvottuja tapaamisia. Voisit äänittää pari puhelua jossa selviää miehen luonne jotta on jotain näyttöä jos joudut taistelemaan myöhemmin. Kirjaa kaikki ylös tarkasti.Kun saat äänitettyä niin älä ole yhteydessä, voi rauhoittua paremmin tilanne.
Titeenkin tämä on vain arvailua joten kuuntele omaa vaistoasi.
en ehtinyt lukea koko ketjua, mutta vastaan vaikka nää olis jo tulleet. hanki todisteita.
pidä päiväkirjaa, tarkkaa sellaista. kirjoita kaikki tapahtumat ja ajat ylös.
säästä kaikki tekstiviestit, otat varmuuskopiot vaikka.
nauhoita teidän puhelut ja keskustelut. pienen nauhusin saat hyvin kohtuulliseen hintaan esim verkkokaupasta vaikka tänään. sulla on laillinen oikeus nauhoittaa omia keskustelujasi. puhelut saat nauhalle myös kun puhut kajariin.
yritä tavata miestäsi jonkun ystävän todistaessa outoa käytöstä.
jos mies tulee luoksesi riehumaan, soita poliisit. saat näyttöä.
hanki hyvä asianajaja.
Äh, miksi menit poistamaan tekstiviestit? :/ Säästä jatkossa kaikki viestit, mitä mies sinulle lähettää, mutta älä itse ota mieheen yhtään mitään yhteyttä.
Luin alkua. Huomasin samanlaisen kirjoitustavan kuin Ajattelen yhä exääni, APUA -ketjussa sekä erikoisen kappalejaottelun (paljon kappaleita ja muutamia lyhyitä 2-3 lauseen kappaleita), joka myös samanlainen tuon toisen ketjun kanssa. Taidat olla joku pöytälaatikkonovellisti, joka huvin vuoksi laittaa tekstejään näkyville.