Pelkään lapseni puolesta

Hei! Olen raskaana ja synnytykseenkään ei ole enää kauaa aikaa. Rakastan lastani ja haluan taata hänelle turvallisen ja hyvän kasvuympäristön. Erosin lapsen isästä jo raskauden ollessa juuri alkanut.

Olin harkinnut eroa jo jonkin aikaa, mutta ei minun tarvinnut häntä jättää, kun hän luki salaa yksityisviestejäni ja sai sieltä selville harkitsevaisuuteni. Ero harkinnan syyt: Mies oli käyttäytynyt itsetuhoisesti ja saanut itku kohtauksia silloin, tällöin ja tämä alkoi yleistymään. Niihin kohtauksiin liittyi aina minun mollaaminen. Pilkkasi minua ikävistä elämän varrella sattuneistta asioista, joista olin luottamuksella hänelle puhunut. Minä yritin parhaani mukaan rauhoitella tilanteita joissa mies sai kohtauksen, mutta mikään ei hänelle riittänyt. Hän yritti jatkuvasti vääntää jokaisen tekoni ja sanani minua vastaan ja keksimällä keksi aiheita joista suuttua.

Esimerkiksi, kun mies oli heitellyt huonekaluja, hakannut itseään kasvoihin ja seiniin, tarkastin onko lemmikilläni kaikki kunnossa, koska pelkäsin sen saaneen iskuja, nimittäin läheltä kävi usein. Se oli kuulemma loukkaus häntä kohtaan ja teki minusta empatia kyvyttömän narsistin, koska en ollut ensimmäisenä häntä hoivaamassa siinä lattialla mihin hän päätyi makaamaan. Minä en uskaltanut lähestyä häntä noissa tilanteissa, koska pelkäsin, että hän joko tekee minulle jotain tai läsnäoloni vaan pahentaisi tilannetta. Päätin tuolloin aina antaa hänelle tilaa jaetäisyyttä ja yrittää kauempaa rauhoitella puheella.

Hän tosiaan lähti suhteesta ja yhteisestä kodistamme. Sen jälkeen hän on vähän väliä ilmoittanut ettei halua olla lapselle isä, koska se on minun kanssani tehty. Välillä hän taas sanoo, ettei tule koskaan jättämään minua ja lasta rauhaan, koska hänellä on oikeus lasta tapailla.

Hän ei koskaan kysy, miten raskaus on edennyt. Hän ei edes tunnu tietävän koko hommasta yhtään mitään ,vaikka niin väittääkin, sillä jokainen asia tulee hänelle uutena, paitsi raskauspahoinvointi ja painon nousu. Hän ei ollut kiinnostunut edes lapsen ekoista potkuista. Kun kyselen miksi ei kiinnostu lapsestaan, hän selittää, että hänen ei kuulu olla kiinnostunut siitä, koska emme seurustele. Hänen vaan kuuluu tapailla sitä sitten, kun vauva ikä on ohi. Hän on ymös sanonut, että hän ei halua kiintyä lapseen, koska minä muka aijon tehdä abortin häntä satuttaakseni ja kiusata häntä lapseni avulla. En käsitä mistä nuo syytökset tulee.

Hän on uhkaillut vievänsä lapsen minulta pois ja jatkuvasti laittaa sanoja suuhuni, sekä väittää minun tekevän ja ajattelevan tiettyjä asioita, jotka eivät ole käynyt koskaan mielessänikään. Syytökset ovat täysin aiheettomia ja kohtuuttomia.

Sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa jo pelkästään kun ajattelen häntä, ja kun kuulen hänen äänensä puhelimesta, en saa happea ja lopulta saan paniikin ja joudun sulkemaan puhelimen ja koota itseäni. Hänen sanansa "kukaan ei tule koskaan välittämään sinusta oikeasti,tai olemaan kanssasi" soivat joka päivä päässäni.

Pelkään häntä ja pelkään hänen satuttavan lastani. eihän hän ole raskautenikaan aikana piitannut siitä, miten jatkuva ahdistelu vaikuttaa minuun ja sitä kautta lapseen masussa. Hän on myös sanonut selvällä suomenkielellä, että hänen ei tarvitse rajoittaa puheitaan ja tekojaan lapsen olla pieni, koska lapsi eii vielä osaa käsitellä näkemäänsä ja kuulemaansa.

vaikka ei olisi, niin turvallisuuden tunne lapselle on taattava. Ei se voi mennä niin, että hän varjostaa elämääni lopun ikääni ja pilaa lapseni elämän.

olen kuukausia yrittänyt saada meidän välejämme parantumaan ja olen pyrkinyt saamaan välillemme luottamusta. Joka kerta kun hän on puhunut hetken lempeämmin ja hillinnyt käytöstään, on hänen vanhemmiltaan kuitenkin ilmennyt, että lupauksestaan huolimatta oli mustamaalannut minua ympäriinsä ja samaan aikaan väittänyt minulle ettei tee niin ja väittänyt puolustavansa minua aina.

Aina se menee siihen, että se on mukava niin kauan kun myönnyttelen hänelle enkä puutu havaitsemiini epäkohtiin tai loukkaaviin tekoihin hänessä.

En jaksa ruveta elämään sitä teatteria, mitä siitä tulisi. Haluan että hän jättää meidät rauhaan. Minä hänelle raskauden aikana olen soitellut ja tekstannut koska olen yrittänyt saada välejämme kuntoon. Olen asiallisesti, ystävällisesti ja SELKEÄSTI tehnyt selväksi, että en yritä loukata tai haastaa riitaa, vaan selvittää, miksi meidän välillä on sitä ja tätä ja miten voimme parantaa asian. Olen kysynyt käytöksensä syitä esim. Olen myös tehnyt selväksi mitä toivon vanhemmuudeltamme. Hän ei ole osallistunut raskauden aikana mihinkään, paitsi ultraan ja yhteen neuvolakäyntiin ja niihinkin sain puoliväkisin raahata koska yritin saada häntä huomaamaan, kuinka ihanaa on saada lapsi ja kuinka ihanaa meillä voi olla jos selvitetään välit ja ollaan jatkossa asiallisesti. Mut ei se toiminut, vaikka kovasti kaikkeni yritin. Hän ei reagoinut lapsensa näkemiseen ultrassa mitenkään, ei edes hymyillyt. Minä kikattelin onnellisena siellä. Ultran jälkeen hän sanoi vaan, että mun pitää ymmärtää se et hän ei tule olemaan kamalan paljon lapsen ja minun kanssani sen ollessa vauva, koska hänen ei kuulu tehdä niin.

Hänen käytöksensä muistuttaa minua liian paljon siitä, millainen isäni oli ollessani lapsi. Jatkuvasti sain kuunnella riitoja, nähdä väkivaltaa ja valita kumman puolella pitäisi olla. Välillä isän kanssa haukuimme yhdessä äitiä ja toisin päin. Se oli hirveää ja aiheutti teini iässä minulle ongelmia. En halua koskaan omalle lapselle samaa! Mitä minä teen? Mitkä ovat oikeuteni? Minulla on todisteena vaan kokemukseni ja sanani.

Poistin numeron ja viestit, koska en jaksa häntä enää. Hän saa minut tuntemaan itseni täydeksi nollaksi.

Hänen läheiset pitävät minua pahana ihmisenä ja häntä hyvänä... en käsitä miten näin kävi. hän on tehnyt paljon pahaa ja silti häntä puolustetaan ja minua vastustetaan. Onneksi ystäväni sentään tuntevat minut ja tukevat tässä tilanteessa.

Apua...