Lue keskustelun säännöt.
Hiton ihastuminen!
25.12.2013 |
Mieheni kertoi pettäneensä minua kahden naisen kanssa, toinen oli eräänlainen ystäväni ja toista en edes tuntenut. Luulin, ettei asia vaivaisi minua, mutta tapani käsitellä asiaa taisikin olla erillainen; menin ihastumaan palavasti toiseen mieheen. Tässä toisessa miehessä on omat vikansa, mutta aina kun hän hymyilee, katsoo minua syvälle silmiin tai tarttuu käteeni sydämeni pysähtyy hetkeksi ja hengitykseni salpautuu.
Olemme puhuneet miten haluamme toisiamme, mutta emme ole tehneet mitään. Juuri ennen joulua sanoin tälle toiselle miehelle miten sydämeni särkyy kun en voi tehdä enempää, mutta en voisi tehdä sitä miehelleni ja tällä toisellakin miehellä on omat kuvionsa. Nyt emme ole nähneet joulun aikaan, emmekä näekään vähään aikaan. Pelkään vain hetkeä kun taas näemme. Entä jos haluamme toisiamme yhtä paljon kuin ennen? Tai entä jos koen karvaan pettymyksen, eikä hän haluakaan enää minua? Kokisiko itsetuntoni silloin kolauksen, jolloin mieheni teko vaikuttaisi vielä pahemmalta?
Miksi tunteiden on oltava niin vaikeita? Miksi me naiset ajattelemme näin monimutkaisesti, kun miehet tuntuvat järkeilevän kaiken paljon yksinkertaisemmin?
Kommentit (5)
Luulinkin ensin, että alkushokin jälkeen olisin raivostunut tai edes käynyt hyvin vakavan juttelun miehen kanssa. Mutta ei, en edes suuttunut silloin kun näin mieheni juttelevan toiselle näistä naisista "kyselemässä kuulumisia". Silti en tunne, että minulla olisi niinkään oikeus ihastua, olen vain miettinyt onko tämä seuraus itsetuntoni kolauksesta.
Kotiläksyt on tekemättä, joo.. En ole koskaan aiemmin joutunut tällaiseen tilanteeseen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 20:10"]
Luulinkin ensin, että alkushokin jälkeen olisin raivostunut tai edes käynyt hyvin vakavan juttelun miehen kanssa. Mutta ei, en edes suuttunut silloin kun näin mieheni juttelevan toiselle näistä naisista "kyselemässä kuulumisia". Silti en tunne, että minulla olisi niinkään oikeus ihastua, olen vain miettinyt onko tämä seuraus itsetuntoni kolauksesta.
Kotiläksyt on tekemättä, joo.. En ole koskaan aiemmin joutunut tällaiseen tilanteeseen.
ap
[/quote]
Ymmärrän, ettei ole (ei minullakaan) Tuo tummennettu kohta. Jotenkin työstäisin sitä. Ei varmastikaan ole rakkauden puutetta, ettet suuttunut, mutta mikä on, ettet suuttunut? Tai reagoinut? Eihän se suuttumus ole toki ainoa, mitä siinä voi tuntea, uskoisin.
Miksi en suuttunut? Hyvä kysymys! Olin ennen aina luottanut mieheen, joten haluaisin nytkin luottaa vaikka kerran se luottamus onkin petetty. Tai siis kaksi kertaa, eivät ne naiset sentään samaan aikaan miehen kanssa olleet. Kuulin kuitenkin molemmista samaan aikaan. En kuitenkaan voi kuvitellakaan tilannetta, että se luottamus petettäisiin uudestaan.
Surua tunnen välillä. Surua itseni puolesta kun jouduin kokemaan sellaista. Teinkö jotain väärin, miksi en jollain hetkellä ollutkaan miehelle se tärkein?
ap
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 20:26"]
Miksi en suuttunut? Hyvä kysymys! Olin ennen aina luottanut mieheen, joten haluaisin nytkin luottaa vaikka kerran se luottamus onkin petetty. Tai siis kaksi kertaa, eivät ne naiset sentään samaan aikaan miehen kanssa olleet. Kuulin kuitenkin molemmista samaan aikaan. En kuitenkaan voi kuvitellakaan tilannetta, että se luottamus petettäisiin uudestaan.
Surua tunnen välillä. Surua itseni puolesta kun jouduin kokemaan sellaista. Teinkö jotain väärin, miksi en jollain hetkellä ollutkaan miehelle se tärkein?
ap
[/quote]
Mitä se luottamus sulle on? Tai mitä se tarkoittaa? Ei siis välttämättä ole paha asia, jos se ei mene rikki yhdestä tai kahdesta hairahduksesta, en sano niin. Luottamus voi olla siis kunnossa, mutta onko jotain muuta, joka satutti siinä? Surusta puhuitkin. Mietit tietkö sinä jotain väärin? Haloo? Sinä? Minusta se oli kyllä miehesi, joka tuossa teki.
Toki on hyvä katsoa itseensäkin, mutta jos se on ainoa, ketä syytät, niin et varmaan voi hyvin. Mies on tehnyt nyt väärin myös. Se ei ollut niin, että sinä pakotit hänet vieraisiin, eihän. En todellakaan syyttele sinua, vaan haluan, että saat tukea jostain esim. suruusi. Onko sinulla ketään kelle vaikka puhua? Tai vanha kunnon perinteinen päiväkirja. Sinne vaan alat paukuttaa, miltä tuntuu. Vaikka ne ei aluksi tuntuisi edes liittyvän tähän miehesi tekoon, auttaisikohan se.
Kummallista, ettet kerro mitään siitä, miltä miehesi teko sinusta tuntui. Oletkohan edes ajatellut koko asiaa? Miltä se tuntui? Ihan ookoo-ko, nyt mä vasta voinkin ihastua toiseen, niinkö? Häh?
Ihan kuin sulla olisi jotkut tunteisiin liittyvät kotiläksyt tekemättä. Enkä sano tätä pahalla, vaan ajattelen, että pitäisikö jostain kohtaa aloittaa tunteiden purkaminen ja onko se tuo kohta? Eikä niinkään se, että entä jos ihastuksesi ei halua sinua?