Tunnen itseni luuseriksi

Opiskele vaikka terveydenhoitajaksi. Opiskelu olisi varmaan sopivan haastavaa. Siisti sisätyö, jossa eri vaihtoehtoja (neuvolatyö, kouluterveydenhuolto, opiskelijaterveydenhuolto ym.).  Työn sisältö monipuolista. Moni arvostaa ammattia, jos se sinulle kerran on tärkeää. Muutaman työvuoden jälkeen voit hakea yliopistoon ja opiskella pari vuotta lisää terveystieteiden maisteriksi ja sitten hakeutua esim. ammattikorkeakouluun alan opettajaksi. Siinä sulle urasuunnitelma. Noilla papereilla pääset varmaan helposti sisään.

No ainakin olet tosi nuori. Sulla on aikaa vaihtaa opintoja vaikka 5 kertaa, tai pitää useampi välivuosi, jos tarvitset niitä selvittääksesi kuka olet ja mikä sinua oikeasti kiinnostaa. Kotoa olet selvästi oppinut, että "kelpaat" vain tekojesi/opintojesi perusteella. Voisitko oppia määrittämään identiteettiäsi edes osittain jonkun muun (vaikka harrastuksen tai muiden taitojesi kautta)? Luuseri et tietenkään ole, eikä elämää voi "suorittaa".

Kakkonen jatkaa vielä, että saatat olla myös masentunut. Pääsisitkö lääkäriin selvittämään asiaa?

Hei! Älä ihmeessä häpeä ammatillista koulutusta - pysy koulussa jos vain suinkin koet alan kiinnostavaksi! Olen itse 35-v. VTM ja työskennellyt asiantuntijatehtävissä pian kymmenen vuotta. Hakeuduin yliopistoon ja valtiotieteelliseen suoraan lukiosta paljoa pohdiskelematta mitä todella haluaisin tehdä työkseni. Opiskelut olivat mukavaa aikaa ja pääsin suoraan työharjoittelijasta täysiaikaiseksi vakkariksi hyvääntyöpaikkaan. Vasta nyt olen alkanut miettimään mitä muuta kuin paperinpyörittelyä ja puisevaa asiantuntijatekstien lukemista ja tuottamista (vaikka nautinkin kirjoittamisesta) voisin työkseni tehdä. Haluaisin tehdä jotakin ruumiillisempaa työtä mahdollisesti myös ulkona ja haluaisin päästä käyttämään käsiäni ja näppäryyttäni arjessani. Puutarha-alan tai kirvesmiehen koulutuksia olen salaa haaveilllut joskus vielä hakevani opiskelemaan. Saa nähdä milloin uskallan toteuttaa näitä unelmiani sillä olen selkeästi urautunut ja teen ihan tottumuksestakin näitä töitä. Mutta alkaisi vaan tämä isuminen jo riittää.

Rohkeutta ap - sinun on tarvis miellyttää valinnoillasi vain itseäsi! 

Epäilenpä kans että kyseessä on masennus.

Miltä esimerkiksi psykologille hakeutuminen kuulostaisi? Minun mielestä sinun ahdistuksesi on jo niin suurta, että tarvit siihen kunnolla pitkäaikaista apua. Hetkellisistä neuvoista täällä ei ole mitään hyötyä, jos et ala kunnolla selvittämään ahdistuksesi perimmäisiä syitä, ja tekemään töitä sen eteen, että voisit määritellä itsesi muullakin tavoin kuin koulun kautta. Veikkaan, että vanhempiesi aiheuttamat suorituspaineet ovat hyvin isossa roolissa tilanteessasi. Mitä mieltä he ovat nykyisistä opinnoistasi, ja aiemmista välivuosistasi? Ovatko he vielä noina aikoina lisänneet ahdistustasi koulunkäynnin suhteen?

Puhuit siitä että kaverisi ovat jo lukioajoista lähtien valinneet aineet tulevaisuutta varten. Haluaisin sanoa sinulle, että lukioaikaisillasi valinnoilla ei ole mitään merkitystä tulevaisuutesi nähden. Ainoa mikä voi rajoittaa jonkin verran, on se että olet käynyt lyhyen matematiikan. Jos olet käynyt pitkän, niin vain taivas on rajanasi, jos taas lyhyen, niin ehkä esim lääkis tai matematiikka pääaineena kannattaa sulkea pois.

Koetko tällä hetkellä koulusi mielekkääksi, siis kiinnostaako ammatti sinua? Jos siis jätät arvioisi ulkopuolelle muiden mielipiteet (tai pelkosi niistä). Ammattikoulustakin voi jatkaa ammattikorkeaan saman alan tiimoilta, jos haluat olla kunnianhimoisempi, ja ammatin suorittamisen jälkeen kerkeää aivan hyvin vielä yliopistoonkin.

Kiitos viesteistä! :)
En koe olevani masentunut, koska suurimman osan ajasta olen kuitenkin ihan iloinen. Herään joka aamu kouluun, käyn töissä ja tapaan ystäviä. Aina kun vaan tulee tulevaisuus mieleen, usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa, niin alkaa ahdistus... Ei tuo psykologille meneminen varmaan tekisi huonoa. Kynnys lähteä on vaan ehkä liian korkea. Tuntuu, ettei tässä kuitenkaan mitään "riittävän suurta" ongelmaa ole.

Ala, jota ammattikoulussa opiskelen periaatteessa kiinnostaisikin. Koulu vain ei tunnu hyödylliseltä, muut oppilaat käyvät tunneilla miten sattuu ja opiskelu on turhauttavan hidastempoista ja haasteetonta. Mielessä pyörii kokoajan, että ei tällä koulutuksella mitään opiskelupaikkaa tai työtä saa.

t.ap

Olet vain ahdistunut tulevaisuudesta. Se on varmasti aika yleistä, varsinkin näinä aikoina, kun kaikki on taloudessa vähän epävarmaa. Itse olen yliopistossa 9:ttä vuotta ja valmistuminen ahdistaa, koska olen myös hieman epävarma kyvyistäni ja riittääkö ne työelämässä ja saanko ylipäätään töitä, mutta ei auta kuin ottaa härkää sarvista ja tulta päin. Itse kirjoitin muuten aikoinaan kaikki aineet alle E:n.

Tuntuu, että olet paisuttanut ongelmiasi pääsi sisällä suuremmiksi, kuin ne ovatkaan. Voin vannoa, että pärjäät kyllä yliopistossa, ei se mitään yli-ihmistä vaadi, motivaatio omaa alaa kohtaan toki helpottaa paljon, niinkuin tietysti kaikessa tekemisessä. Sinun täytyy vain miettiä mikä ala voisi kiinnostaa ja hakea sinne rohkeasti, ethän sinä siinä mitään häviä. Kaikille se on hyppy tuntemattomaan, opiskelujen aloitus, kun taas tähän asti kaikki on ollut sinulle enemmän selvää. Peruskoulut ja lukio on edennyt vähän kuin omalla painollaan. Nyt olet aikuinen ja on aika tehdä päätöksiä tulevaisuudesta. Et ole ainut, joka siitä stressaa. Jos saat opiskelupaikan, niin sittenhän näet, miltä se tuntuu. Jos ei tunnu hyvältä, ei edelleenkään ole myöhäistä vaihtaa. Eikä yliopistoa kannata pitää minään mörkönä, sinun täytyy vain lopettaa se täydellisyyden tavoittelu, johon vanhempasi ovat sinut valitettavasti opettaneet. Älä ota stressiä siitä oletko paras, todennäköisesti et ole, eikä tarvitsekaan olla. Sinun täytyy vain opetella käsittelemään epävarmuutta, sen sijaan että vetäydyt kuoreen. Siitä aiheesta on kirjoitettu kirjojakin, olen joskus jotain sellaista selaillutkin, käy kirjastosta katsomassa. Tsemppiä ja pää pystyyn!