Mies ja harrastuksensa raivostuttaa!!
Meillä kummallakaan ei ole vakituista työpaikkaa, minulla pätkätöitä&työttömyyttä. Mies opiskelee juuri toista ammattia, josta valmistuu piakkoin.
Hänen alansa työpaikkoja on täälläpäin paljon, MUTTA on myös paljon ottajia ja yleensä määräaikaisia sopimuksia. Muualta löytyisi vakituisia työsuhteita tai parempia mahdollisuuksia niihin.
Miehellä on harrastus, jota harrastanut"aina" ja on hyvä siinä. Harjoitukset ovat 2krt/vko ja pelejä useita kauden aikana. Harrastus on siis rakas.
Itse olen kyllästynyt tähän harrastukseen. Se meni omani edelle, jolloin en jatkanut omassa harrastuksessani(lapsia ei saanut hoitoon). Se on mennyt myös lähiomaiseni hautajaisten edelle, jolloin mies meni pelaamaan ja minä kera lasten hautajaisiin. Myös lomareissut jäävät välistä harrastuksen vuoksi eli ei voi sijoittaa harrastusten tai pelien aikaan.
Nyt on tämä työpaikkajuttu. Ei voi muuttaa minnekään harrastuksensa takia! Ei voisi muuttaa, vaikka minullekin voisi olla muualla töitä. Ei myöskään aio hakea töitä, jotka estäisivät harrastusta.
Olen nyt työtön ja miehellä on yhdet harjoitukset iltapäivällä. Olen varoittanut häntä, että jos mikäli pääsen taas töihin, kuten olen pääsemässä parin kuukauden sisään, hän ei voi mennä harjoituksiin tällöin lasten takia, jos minulle sattuu pitempiä päiviä. Mies sanoi, että minun pitää ottaa pitemmät lasten päivähoitoajat. Sanoin, ettei ole mahdollista harrastusten takia, ei sääntöjen mukaan eikä oman moraalinkaan mukaan. Sanoi sitten, että MINUN PITÄÄ LÄHTEÄ TÖISTÄ aikaisemmin ja hakea lapset hoidosta. Huoh.
Nyt ihan oikeasti alkanut v*tuttamaan koko harrastus. Tuntuu, että lastenkin harrastukset tulevat kakkoseni eli ihan sama, onko heillä mitään. Ja ärsyttää, kun mies monkuu pelien jälkeen, kuinka paikat on kipeänä ja tarvitsee seuraavan päivän lepoa! Juu ja itse olen katsonut taas kerran lapsia, kun Herralla on ollut nämä elämäntärkeät pelinsä menossa.
V*ituttaa