En olisi uskonut, että rakastuminen tuntuu myös näin pahalta!
Totta kai olen suunnattoman onnellinen rakkauteni kohteen kanssa ollessani, mutta ne hetket, kun olemme erossa ovat aivan hirveitä. Ikävöin ja ajattelen häntä taukoamatta, minusta tuntuu, etten meinaa pystyä millään elämään ja hengittämään ilman häntä vierelläni. Tämä on se normaalitila, jonka lisänä on vieläpä ajoittaiset pelot hänen menettämisestään. Entä jos hän ei rakastakaan minua, vaikka itse tekisin kaikkeni hänen vuokseen? Entä jos hän löytääkin jonkun toisen? jne.
Kuulostaa ihan teinin tekstiltä, mutta ihan aikuinen olen ja vieläpä aiempiakin vakavia suhteita kokenut sellainen. En vain ennen ole tällä tapaa rakastunut, vaikka ns. järkisuhteita en olekaan koskaan harrastanut. Kai aiemmin sitten olen ollut ainoastaan ihastunut.
Tuntuuko syvästi rakastuminen muistakin näin pahalta vai olenko minä poikkeava tässä asiassa?
Kommentit (2)
niin, se helpottaa jos saat samanlaisen vastarakkauden. Mutta jos kohde ei olekaan yhtä syvästi mukana, olet matkalla sydänsuruihin. Ja kyllä, ne voivat olla tosi voimakkaat ne sydänsurutkin, kun on ehtinyt oikeasti rakastua.
Se on just tuollaista! Olet täysin normaali ja umpirakastunut, onneksi olkoon. Tilanne tulee helpottamaan, nuo negatiiviset asiat vähenevät ja usko suhteeseen voimistuu.