Teinillä korkeat korot?
14-vuotias tyttäreni oli tänään lähtenyt kouluun +10cm talvikoroilla, kyseessä siis minun kenkäni. Miten itse suhtautuisitte asiaan? Mielestäni sen ikäisen ei tarvitsisi koskea moisiin,mutta haluaisin kuulla myös muita mielipiteitä.
Kommentit (7)
voi näitä kukkahattutätejä.. itsehän sain 80-luvulla nuoruuden kultavuosina käyttää 12 cm korkoja 13-vuotiaana ja niin käyttivät ystävänikin. maailma on muuttunut sitä paitsi niin paljon, että teinit ja korkkarit ei todellakaan ole kadulla mikään erikoinen näky. ihan normia siis.
Onko piikkarit vai sellanen tasanen pohja?
Eiväthän korkeat korot tee hyvää kellekään, eivät etenkään lapselle, jolla kropan kasvu on vielä kesken. Itse käytän korkeita korkoja vain erityistilaisuuksissa. Mielestäni teini-ikäisen voi antaa käyttää korkoja silloin tällöin, sitä nuoremmalle en sallisi ollenkaan.
No, ensinnäkään en pidä siitä, että tavaroita lainaillaan ilman lupaa. Ja ehkä peruskouluikäisellä voisi olla vielä koulu- ja herrasteluvaatteet selkeästi erikseen. Mutta 10cm korkoja en itsessään näkisi niin pahana. Tietysti riippuu vähän kengän tyylistäkin koko juttu.

Toivottavasti hän edes osaa kävellä niillä oikein. Mun mielestä ihan ok jos pukeutuu muuten hyvin eikä liian paljastavasti meinaa yleensä ton ikäsellä on mielessä vaan se, että laitanpas nyt nää korot ni saan huomioo ja näytän seksikkäältä.
Hyvä se on opetella nuorena.