Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus vai lapsihelvetti
05.01.2014 |
Olen 35-vuotias nainen. Minulla on hyvä ja pitkä parisuhde 28-vuotiaan puolisoni kanssa. Meillä on omistusasunto eikä enää asuntolainaakaan. Molemmilla vakityöpaikat. Naimisissa olemme olleet 6 vuotta. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta muiden mielestä ei ole. Lapset. Jatkuvaa kyselyä, koska hankimme lapsia. Mieheni ei tiedä haluaako lapsia vai ei. Hän toki ymmärtää, että jos haluaa niitä kanssani, niin toimia pitäisi ja heti.
Minä olen aina kuvitellut hankkivani ja haluavani lapsia. Mutta koskaan ei ole ollut sellaista hetkeä, että olisin oikeasti halunnut lasta tehdä. Ei nytkään. Katson ystävien perheitä ja pieniä lapsia, niin minua suorastaan säälittää heidän elämänsä. Ei hetken rauhaa. Facebook tulvillaan viestejä, kuinka väsyneitä ollaan. Joka kerta, kun perheellisten ystävien kanssa lähtee ulos, koko ilta on pelkkää valittamista lapsiperheen arjesta. En halua matkustella ystävien kanssa jotka ottavat lapsensa mukaan. Haluan olla rauhassa uimarannalla, museoissa, ruokapaikoissa, ostoksilla. En jaksa kuunnella ja katsella ravintoloissa sitä huutoa ja sotkemista. Silti jokaisena päivänä mietin miltä tuntuisi olla raskaana. Miltä tuntuisi olla äiti. Onko muilla ollut samanlaisia olotiloja ennen perheen perustamista vai onko jokainen äiti tiennyt varmaksi, että haluaa perheeseensä lapsia?
Kommentit (37)
Mulla ihan sama fiilis. Haluaisin periaatteessa olla raskaana ja tulla äidiksi, mutta kun tarkemmin mietin asiaa niin en haluakaan sitä lapsiperheiden elämää.
Mies taas haluaa perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli. Lapsi nyt vuoden. Ei hetken rauhaa, väsyttää, ei omaa elämää. Mies poissa reissutöissä. Vetuttaa joka toinen päivä.
Haluanko toisen lapsen? Kyllä! Masokistin hommaahan tämä on mutta elämää tämäkin.
Mä en ajatellut oikesastaan haluavani lapsia. Kunnes sitten lääkäri sanoi vuosia sitten että sairauteni takia on ehkä edessä kohdunpoisto ja jos lapsia joskus haluan niitä kannattaisi yrittää heti.
Yritimme ja saimme lapsen. Ja se on ollut rankkuudesta huolimatta ihanaa. Lapsia on nyt useita ja yllättäen suurperhe onkin mun ja meidän juttu.
Varmaksi on varmaan mahdotonta etukäteen sanoa miten lasten kanssa menee. Isoja päätöksiä.
Minulla oli myös jossain vaiheessa epäilyksiä haluanko lapsen, mutta kun tulin raskaaksi (ihan oli suunniteltu asia) kaikki muuttui. Raskausaika oli ihanaa ja kun pieni nyytti oli kainalossa, tuntui että millään muulla ei ole väliä. Nyt lapsi kohta vuoden ikäinen ja en ole kaivannut mitään "entisestä" elämästä.
Jos mä olisin tiennyt mitä tämä on, olisin jättänyt tekemättä. Jos sua ärsyttää ulkopuolisena lapsen kitinä ravintolassa, arvaa miten paljon se ärsyttää, kun se samainen ipana pitänyt sua hereillä kolme yötä putkeen ja sä joudut olemaan se jota siellä raflassa katsotaan metelin takia kieroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikkien perheiden elämä ole lapsiperhehelvettiä. Voi käydä niin, että ei juurikaan sairastella tai ole muita ongelmia. ja kun ei puske kolmea lasta heti putkeen älyttömän pienillä ikäeroilla, niin jää vähän aikaa myös itselle ja jokaiselle lapselle aikanaan. Mun mielestä rankkaa on se, kun lapset on yhtä aikaa tosi pieniä. Jotenkin tuntuu, että ne perheet joilla on ihan ok kivaa, eivät saa tilaa mediassa tai he eivät halua laittaa positiivisia päivityksiä vaikka faceen koska ikäänkuin vallalla oleva käsitys on se että lapsiperheen elämä pitää olla kamalaa. Monella perheellä elämä on ihan tasaista ja kivaa, eikä tälläinen ajatus juurikaan näy missään.
Pitkälti myös oma asenna tietenkin ratkaisee. Eli jos asennoituu, että lapset ovat kamalia, niin ne myös usein ovat! jos taas ajattelee, että tämä on nyt käsillä oleva elämänvaihe ja tästä saa paljon iloa ja kuinka rakkaita lapseni ovatkaan minulle, niin varmasti on heti helpompaa!
Ei kaikkien perheiden elämä ole lapsiperhehelvettiä. Voi käydä niin, että ei juurikaan sairastella tai ole muita ongelmia. ja kun ei puske kolmea lasta heti putkeen älyttömän pienillä ikäeroilla, niin jää vähän aikaa myös itselle ja jokaiselle lapselle aikanaan. Mun mielestä rankkaa on se, kun lapset on yhtä aikaa tosi pieniä. Jotenkin tuntuu, että ne perheet joilla on ihan ok kivaa, eivät saa tilaa mediassa tai he eivät halua laittaa positiivisia päivityksiä vaikka faceen koska ikäänkuin vallalla oleva käsitys on se että lapsiperheen elämä pitää olla kamalaa. Monella perheellä elämä on ihan tasaista ja kivaa, eikä tälläinen ajatus juurikaan näy missään.
Pitkälti myös oma asenna tietenkin ratkaisee. Eli jos asennoituu, että lapset ovat kamalia, niin ne myös usein ovat! jos taas ajattelee, että tämä on nyt käsillä oleva elämänvaihe ja tästä saa paljon iloa ja kuinka rakkaita lapseni ovatkaan minulle, niin varmasti on heti helpompaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kuule. Juttusi ovat AP juuri niitä mitä minä ajattelin ja juttelin ennen lapsia. Et vaan voi tietää, ennenkuin koet sen. Mutta uskallatko kokea? Paluuta ei ole.
En mä hankkisi vain siksi, että "olis kiva tietää milt tuntuu olla raskaana". Sitten on turha enää pyristellä kun paskat on housussa. Eli olet ikuisuusjumissa vaativan lapsen kanssa. T: erityisen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 13:15"]
En mä hankkisi vain siksi, että "olis kiva tietää milt tuntuu olla raskaana". Sitten on turha enää pyristellä kun paskat on housussa. Eli olet ikuisuusjumissa vaativan lapsen kanssa. T: erityisen äiti
[/quote]
Harva vanhempi kokee elämäänsä ikuisuusjumiksi tai helvetiksi. Rohkeasti vaan! Kyllä se jää kantaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 13:15"]
En mä hankkisi vain siksi, että "olis kiva tietää milt tuntuu olla raskaana". Sitten on turha enää pyristellä kun paskat on housussa. Eli olet ikuisuusjumissa vaativan lapsen kanssa. T: erityisen äiti
[/quote]
Harva vanhempi kokee elämäänsä ikuisuusjumiksi tai helvetiksi. Rohkeasti vaan! Kyllä se jää kantaa!
[/quote]Lue tuo linkin ketju. Itseasiassa moni katuu lasten tekoa.
Vaikea kysymys. Itsellän tilanne se, että olen aina ajatellut, että jossain vaiheessa saan lapsia. Ensimmäinen avioliittoni päättyi kuitenkin 32-vuotiaana, kun vuosien epätyydyttävän liiton päätteeksi totesin, että tämän miehen kanssa en lapsia halua.
Tuossa iässä erotessa oli pakko hyväksyä se ajatus, ettei niitä lapsia ehkä sitten koskaan tule. Kipuilin sen kanssa kyllä, mutta en kuitenkaan kokenut, että lapsettomaksi jääminen olisi ollut suurempi paha kuin huonoon liittoon jääminen. Onneksi tapasin nykyisen mieheni parin vuoden sisällä erosta ja heti suhteen alkuvaiheessa oli ihan selvää, että lasta yritetään - ja aika pian. Kello kun kävi.
Meillä on lapsilla ollut vauvaiän allergioita ja refluksia, nukkumisvaikeuksia ym. "kevyemmän luokan" vaivaa (vrt. erityislapset), ja olen välillä kokenut lapsiperhe-elämän hyvinkin raskaana. Siitä huolimatta tämä on juuri sitä elämää, jota haluan elää. Mietin monesti, että jos nyt yli 40-vuotiaana olisin lapseton, tuskin osaisin nauttia vapaudestani. Pystyn kuitenkin pienten lasten äitinäkin tekemään työtäni, josta saan suurta tyydytystä, harrastamaan (toki vähemmän kuin ennen. Sinkkuna urheilin 7 päivänä viikossa) ja matkustamaan eli elämään ihan täyttä elämää, johon valtavan suuren lisän tuo lasten pyyteetön rakkaus ja ilo siitä, että saan seurata heidän kehitystään. Näin siitä huolimatta, että arkielämästä varmaan 80% on lasten huutoa, tappelua, mekastusta ja painia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä hanki lapsia, jos et tosissaan halua sitä "lapsiperheen elämää".
Minulla on neljä lasta. Elämäni ei ole mitenkään raskasta. Mutta lapsen saaminen on riski, ja normaalistikin vauvavuodet, siis ainakin pari ensimmäistä vuotta, ovat vaativia. Mutta ihminen elää aika kauan. Hetken jaksaa puristaa vähän kovemminkin. Minulla ei ole lapsihelvettiä. Jos olisin ollut lapseton, olisn adoptoinut.
Kannattaa lukea aiheesta muualta kuin netistä. Siis perehtyä oikeasti lapsen psyykkisiin tarpeisiin ja siihen, millaista hyvä hoiva on. Kiintymyssuhdeteoria ja temperamentit olisi ainakin hyvä tuntea. Normaalitapauksessa hyvin hoidettu lapsi antaa enemmän kuin ottaa, mutta ei vauvana.
No ei meillä ole tuollaisia ongelmia enää. Lapset on koululaisia ja nyt läksyt ja kokeet on tapetilla. Kannattaa muistaa et lapsuus on paljon muutakin kuin taaperoaikaa.
Noin kun kysyt, niin valitse ehdottomasti lapsettomuus!
^ Höpsis. Minusta vauva-aika on ollut aina ihanaa. Meillä on kaksi lasta, 8- ja 4-vuotiaat ja kolmas unelmissa ja yrityksissä. Pienillä ikäeroilla en suosittelisi kenellekään lasten hankintaa, lähes tulkoon kaikki ne lapsiperheet joissa arki koetaan hyvin rankasti ovat niitä, joissa lapsilla on tosi pienet ikäerot (alle 2v). Ymmärrän, että joskus taloudelliset yms. seikat puoltavat pieniä ikäeroja, mutta rankkaa se varmasti on ja kannattaa todella harkita onko siihen voimia.
Itse en ole noin muutoin erityisen lapsirakas tai nauti vieraiden lasten seurasta, mutta omat ovat eri asia. Minusta vauvan hoitaminen on ihanaa, toki yövalvomiset väsyttävät aika ajoin, mutta jälkeenpäin katsottuna se aika on mennyt valon nopeudella ohitse. Toki meidän lapset ovat poikkeuksellisen terveitä, joten kokemusta ei kovasta sairastelusta yms ole.
Paljon vaikuttaa se, että miten sitoutunut isä on lapsen hoitamiseen ja yleensäkin perhearkeen osallistumiseen. Itse olen päässyt tosi pian lapsen syntymän jälkeen harrastamaan, yksin ulkoilemaan, kaverin kanssa kahville jne. Siis ilman vauvaa. Pieniä hetkiä alussa jotka vähitellen kasvaneet pidemmiksi. Jos mies ei ole 100% sitoutunut perheeseen ja vauvaan, en sellaisen kanssa lasta hankkisi ikinä.
Kukaan ei voi etukäteen sanoa, että miten sen vauva-ajan tai pikkulapsiajan sitten koee. Itse nautin jokaisesta (tai ainakin lähes ;)) päivästä ja on hienoa seurata lasten kasvua ja kehitystä omiksi persoonikseen. Meidän lapset ovat jo aika isoja, mutta toivon mukaan vielä kerran saamme vauva-ajankin kokea iloineen ja välillä vaivoineenkin.
Minulla on vähän sama tilanne. Tosin itselläni on yksi lapsi, teini-ikäinen jo. Nyt olen myös 35-vuotias ja mietin, että vieläkö meille tulee nykyisen miesystäväni kanssa lapsi. Toki rakastan lastani enempi kuin mitään muuta, mutta elämän helppous nykyisellään tuntuu mahdottomalta ajatukselta vaihtaa pikkulapsiperheen elämäksi. Vaikka tiedänkin kuinka paljon siitä myös saa. Lisäksi mies toivoisi lasta, vaikka ei pidä lapsettomuuttakaan esteenä kanssani jatkamiselle, onneksi.