Lapsella käytöshäiriöitä...
Pojallani on käytös- ja tunne-elämän häiriöitä ja välillä tuntuu aika hankalalta liikkua " ihmisten ilmoilla" ...
Tuntuu etteivät edes tutut tahdo ymmärtää ettei poika ole yhtä " kiltti" kuin monet muut lapset...
Jopa toiset mummi ja ukki ovat sitä mieltä että poika on aina tuhma =(
Puhumattakaan siitä millaista on puistossa, kotipihassa yms...
Poika on nyt 4-vuotta ja ihmisten asenteet eivät ole muuttuneet miksikään. Tuttaville olen toki kertonut mitä pojalla on diaknosoitu mutta silti suurin osa tuttava äideistä valittaa minulle sekä suoraan pojalleni että hän on tuhma ja kiusaa heidän lapsiaan yms...
Poikani osaa kyllä myös leikkiä " kiltistikin" muiden lasten kanssa kunhan leikki vain pääsee kunnolla käyntiin.
Mutta varsinkin kun joku aikuisista sanoo ensimmäisenä että " Tänään et kyllä kiusaa lastani" niin on ennemmin sääntö kuin poikkeus, että poika alkaa härkkiä ja härnätä toisia...
Onko muiden lapsilla tällaisia suht' tavallisia ongelmia?
Pojastahan ei siis ulospäin näy, että hän olisi mitenkään " erityislapsi" ...
On todella haastavaa liikkua pojan kanssa ulkosalla ja kun itselleni olisi todella tärkeää saada välillä aikuiskontaktia, koska kärsin masennuksesta ja ahdistuksesta.
Muiden ihmisten näkeminen toisi iloa päiviini, mutta kun tuntuu ettei kukaan tahdo meitä nähdä... =(
Kommentit (2)
Juu. Jopa seurakunnan kerhossa pappi (nainen) komensi aina lapsia pysymään hiljaa ja paikoillaan hartaushetken-ajan. Toki ymmärrän että kyseessä on tärkeä hetki ja pitäisi pysyä hiljaa mutta ei kyllä näytä onnistuvan kaikilta muiltakaan lapsilta...
Ja sielläkin kävin juuri siksi, että saisin vaihtaa ajatuksia muiden äitien kanssa mutta eipä kovin kauaa sielläkään jaksettu käydä...=(
Myös muissakin perhekerhoissa, avoimissa päiväkodeissa yms. oli aikka tiukkapipoista meininkiä... Sain todella murhaavia katseita aina muilta äideiltä kun kävin niissä poikani kanssa.
En tiedä olenko sitten itse liian ymmärtävä ja lapsirakas ihminen, mutta itse ainakin ymmärrän erilaisia lapsia ja jos muidenkin lapset näyttävät liian villeiltä tms. yritän vaikka vähän jututtaa heitä ja osoittaa kiinnostusta heitä kohtaan. Sitä ainakin poikani kaipaa=)
Heti huomaa kenen aikuisen kanssa hän tulee toimeen. Kun vaan aikuinen osaa heittäytyä hänen tasolleen ja ymmärtää häntä niin heti yhteis-peli sujuu.
Pojan kummi-tätikin (nuori, lapseton) joskus aina kyläillessään meillä toteaa suoraan pojalle, että eipä taida kummi-poika enää hänestä tykätä...
Justiinsa joo...jos kummi-täti on äksyllä päällä niin ei kannata tulla meille...
Minustakin tuntuu, että ihmiset ajattelevat etten osaa pitää kuria lapsilleni...
Eikä vain tunnu vaan ovat jotkut sanoneetkin ihan suoraan etten osaa...
Mutta kyllä tässä vuosien varrella on koetettu kaikkea! On koetettu toimia ihan maalaisjärjellä ja kaikkien kasvatus-neuvojen mukaan ja muitten äitejen neuvojakin on kokeiltu, mutta silti poika voi toimia joskus hyvin arvaamattomasti...
Siihen pyritään ettei poika satuta muita eikä itseään mutta joskus hän vaan pääsee ulkona tai kylässä luikahtamaan " karkuun" ja kiusantekoon ennen kuin ehdin edes huomata.
Sitten pyydetään anteeksi jos on kiusattu tai satutettu toista ja jutellaan pojan kanssa asiasta ja siitä miksi niin ei saa tehdä, mutta silti sama voi toistua useaan kertaan samoissa tilanteissa...
Eivätkä muut tunnu ymmärtävän...
Mutta moni ymmärtämätön ihminen on kyllä jo jäänyt pois ystävä-piiristämme eikä sellaisia takaisin kaivata.
Olisi kiva jos löytyisi vaan joskus ymmärtäviä tosi-ystäviäkin lapsineen...=)
Meillä 3v. tyttö, jonka kanssa on vaikeaa. Mitään diagnoosia emme ole saaneet vielä. Mutta tyttö on aina ollut aivan mahdoton. On todella vaikeaa käydä missään, kun lapsi ei ole hetkeäkään paikallaan.
On ylienerginen ja vahvatahtoinen. Ruokapöydässä ei meinaa millään pysyä paikallaan. Bussissa juoksisi edes takas, kiipeäisi penkeille jne. jollen väkisin pidä paikallaan.
Ja kaikkea olen yrittänyt. Palkita, rankaista (tuolille jäähylle), kiinnittää huomiota muualle.
Onko lapsesi päiväkodissa? Tyttöni on puolipäiväryhmässä. Siitä asti kun aloitti siellä, on ollut itsellä helpompaa. Ei pelkästään siksi, että saa vähän hengähtää, vaan myös siksi, että ovat siellä huomanneet ihan samat asiat. Eli tyttö on " vaikea lapsi" , todella villi ja vaikea noudattaa sääntöjä. Onneksi edes päiväkodissa meitä ymmärretään...monet ihmiset kun tuntuvat ajattelevan, että vika on minun. Varmaan ajattelevat että en pidä minkäänlaista kuria, ja lapsi saa tehdä mitä vaan. Ei tunnu mukavalta, kun itse olen mielestäni yrittänyt kaikkeni...meillä on toinen lapsi, joka taas on aivan vastakohta, joten tuskin olen vaan niin huono äiti:(
On vaan ikävää, kun esim. bussissa vieraat ihmiset luulee että olen ilkeä kun en päästä lasta istumaan. Kun lapsi haluaa juosta bussissa edes takas, ja istua siellä taaimmaisella penkillä, ties vaikka livahtaisi takaovesta ulos. Silloin on vaan pakko pitää kiljuva lapsi siinä rattaiden vieressä. Ei voi antaa periksi vaan siksi, että lapsi olisi hiljaa ja muut matkustajat tyytyväisiä.
Parhaani mukaan kyllä vältän bussimatkoja...
Tuo on kyllä kummallista, ja lapsellista, jos aikuiset ihmiset kommentoi niin kuin sanoit! Kai voit tutuille ainakin selittää asian.
Ja muista kehua lasta, kun onnistuu jossain, tai joku asia sujuu hyvin. Ettei vaan lapsi ala ajatella että on jotenkin " huono" . Kamalaa, jos tutut aikuiset sanoo lasta tuhmaksi!
Yritä unohtaa toisten kommentit, he eivät ymmärrä. Positiivista on ainakin se, että usein ns. vaikeasti hallittavat, itsepäiset lapset ovat fiksuja ja lahjakkaita.