Puuttua vai antaako olla, kas siinä pulma...

Tyttö on 4-luokkalainen. Pari vuotta jo "besuna" sama tyttö. 

Mutta.

Aina vaan useammin päättyy päivä itkuun ja parkuun ja kiukkuun.

Tämä kaveri suuttuu joka asiasta ja vähän asian vierestäkin. Jos ei klo 3 yöllä vastaa tekstariin. Jos puhuu koiranpennusta sanaakaan (meille tuli kesällä koiranpentu siis). Jos mainitsee saaneensa jotain uutta. Kateellinen ihan joka hiton asiasta. Mistään ei saa puhua, ettei tuu paha mieli. Tosin itse sitten pälpättää vaikkapa uudesta kännykästään päivätolkulla - ja suuttuu jos keskeytetään. Muiden kavereiden kanssa ei saa olla. Kaveri suuttuu. Jos on kipeänä, eikä pääsekään johonkin paikkaan x, kaveri tulkitsee asian loukkauksena ja suuttuu (kuinkas muuten). Jos ilmoittaa menevänsä leirille ja kertoo asiasta viikkoa aikaisemmin, kertoo asiasta liian myöhään ja jos kertoo leiristä kuukautta ennen, haluaa vaan lesoilla ja taas on riita pystyssä. Jos tyttö menee mummille pikkuveljensä kanssa syyslomalla, on hän ihan liian kiinni veljessään ja se jos mikä on noloa. (Olis voinut mennä milloin tahansa kavereiden kanssakin, mutta halusi olla mummilla välillä) Tai saattaa suuttua ja lyödä luurin korvaan, jos ei ollakaan kotona just silloin kun Hän soittaa. 

Myönnetään. Vakka on sinänsä kantensa valinnut, että ottaa toi omakin ipana hernettä nenään useammin kuin on tarpeen, mutta silti. Olen sanonut, ettei ihan oikeasti voi olla koko ajan varpaillaan, eikä tarvitse olla. Oikea ystävä ei lähde kävelemään siksi, ettet osaakaan olla mieliksi joka asiassa tai iloitset uudesta puserostasi. Oma itsensä saa ja pitää olla, eikä kenenkään kynnysmatoksi tarvitse jäädä. 

Kerran ollaan setvitty ihan äitienkin kesken yhtä isompaa riitaa, joka jatkui päiväkausia, vaikka useimmiten annamme tyttöjen selvitellä välinsä ihan itse. (Vaikka ainakin meillä puhutaan asioista tosi paljon, mutta tyttö on tehnyt itse omat ratkaisunsa jne.) Yleensä tuo kaveri mököttää oman aikansa, lyö luuria korvaan jos yrittää soittaa ja lopulta putkahtaa oven taakse kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja kaikki on taas pari päivää ihan ok. 

Kaveri on sinänsä ihan mukava tyttö, ollaan oltu monilla reissuilla kimpassa ja hommat sujuu. Eivät keksi kimpassakaan tyhmyyksiä tms.

Välillä koko ystävyys vaan tuntuu olevan enemmän taakka kuin iloinen asia. Tänään tympäännyin koko touhuun (taas) ihan totaalisesti ja kysyin, että oliskohan ihan oikeasti pieni aikalisä paikallaan ja kattelisivat itselleen molemmat välillä muuta seuraa. Mutta ei. Ei missään tapauksessa. 

Puuttuisitko rankemmalla kädellä? Mä en enää tiedä...