"Köyhyys on aivoja syövä loinen", mitä ajatuksia kirjoitus herättää?

Paikkakunnallani tehdään (tietoisesti?) aiheesta sosiaalista koetta. Sosiaalitoimi tarjoaa köyhien perheiden lapsille saman elintason (mopoineen, vatteineen ja tietokoneineen) kuin keskituloisilla perheillä.

Tähän asti tulokset eivät ole olleet mullistavia: Lapset vähenksyvät työntekoa ja opiskelua ja uhoavat usein "kyllä sossu maksaa". Koulussa on paljon impulsiivisesta ja epäsosiaalisesta käytöksestä johtuvia ongelmia. Kesätyö- ja työharjoittelupaikoista on saattanut tulla potkut käytösongelmien takia.

Kyllä Kaaron kirjoituksessa oli mielestäni paljon järkeä.

Köyhyys periytyy juuri tällaisten ongelmakimppujen kautta, ei suoraviivaisesti. Vanhempien impulsiivinen, harkitsematon elämäntapa köyhyyden kurjistamassa elämässä on kyllä useimmiten seurausta köyhyydestä, eikä myötäsyntyistä. Impulsiivinen ja välinpitämätön käytösmalli, jos mikä, periytyy vahvasti.

Nyky-yhteiskunnan ongelma tuntuu ennen kaikkea olevan se, että tällä tavoin käyttäytyville ihmisille ei riitä työpaikkoja: eli esimerkiksi sekatyömiehiä, rakennusapumiehiä, teollisuuden palveluksessa olevia "ulkotyömiehiä", maatalouden aputyöntekijöitä ym ym. ei enää juuri palkata.

Tällaiset työt, jotka ovat usein sesonkiluontoisia, vähän tai ei ollenkaan ammattitaitoa ja koulutusta vaativia, impulsiiviselle elämäntavalle sopivia, on vähän.

Impulsiivisen käytösmallin (ei panostusta kouluttautumiseen tai ammattitaidon hankkimiseen, vaan mielihyvän etsimiseen tässä-ja-nyt) omaksuminen on viettävä rinne. Tärkeänä tuuppaavana tekijänä on köyhyys ja köyhtyminen, työttömyys ja ennen kaikkea päihteet. Impulsiivisen elämäntavan omaksuminen lienee hyvin tuhoisaa lapselle ja nuorelle: se yhdistyneenä köyhyyteen lienee avain syviin ongelmiin.

Hyvä kirjoitus. Varmasti pitää hyvin paikkaansa. Omassakin elämässä on kokemuksia siitä, että kun rahat on tiukilla, sitä on henkisestikin alamaissa ja ärsyyntymisherkkä.

Ja viimeinen lause pitää myös varmasti paikkaansa. On joidenkin intressi, että Suomessakin on näin paljon työttömiä kun nyt on. Ei se ole mikään sattuma.

Jos rahaa ei ole edes peruselämiseen niin ulkonäkökin alkaa kyllä kärsiä siinä sivussa kun ei välttämättä ole fyrkkaa ostaa vuodessa itselleen edes uusia kenkiä tai paitaa. Voi joutua pitämään rumia ja epäsopivia vaatteita. Mulla oli tämä ongelma opiskelijana lukiossa kun asuin omillani. Jos pukeutuu rumasti tai epäsopivasti niin sekin jo vaikuttaa kaikkiin sosiaalisiin suhteisiin ja työpaikan saantiin tms.

Isäni aina valitti miten pidin kaikkien asujeni kanssa vaatteisiini sopimattomia lenkkareita, mutta eipä ollut rahaa uusiakaan kenkiä ostaa. Onneksi nykyään saa kenkiä kaupasta alennuksella jo 10-15 eur.

Köyhyys on myös tietynlaista toivottomuutta. Harva varmaan uskoo pääsevänsä köyhyydestä eroon jos se on pitkittynyttä.

Mä oon ollut köyhä melkein aina. Kyllä rasittaa ja stressaa. Kun rahaa on tilillä helpottaa hiukan. Mutta kyllä tiedän että jos ostan jotain tarpeellistakin isompaa, pitää taas kärvistellä pitkään. On rasittavaa, kun pitää elää niin, että koittaa olla kuluttamatta mitään. Ei miettiä, ostanko halvat vai hyvät talvikengät, vaan miten pärjään ilman, jos vanhat ei kestäkään koko talvea. Esim. äitiysvaatteilla oli turha koreilla, kun ei niitä ollut aikomustakaan hankkia. En esim. käy kampaajalla, tilaa lehtiä, matkusta  tms. Autoa en omista enkä varmaan koskaan hanki. Nykyään kuljen lähes aina pyörällä, koska on tärkeää säästää bussilipunkin hinta. Haaveilen kunnon ulkovarusteista, koska pyöräilen töihin myös sateella ja talvella. Kirpputorilta pitäis löytyä.

Töissä käyn kyllä, mutta palkka on liian pieni, vaikka en tuhlaa (alle 1000 e nettona). Loma-ajat pyörin kotinurkissa, kuinkas muuten! En edes haaveile etelänmatkoista, mutta voispa matkustaa edes jonnekin, vaikka naapurikaupunkiin. No pyörällä pääsee. (Vanha ja huono on sekin, ei ole varaa parempaan.)

Mitä joskus jää "ylimääräistä" kun siis en aio hankkia esim. uusia vaatteita juuri ikinä, käytän johonkin mukavaan perheen kanssa, lähinnä lastenjuttuihin. Jotain kivaa pitää olla joskus, ettei mene liian ankekaksi jo elämän alusta.

Täällä yksi vähän alle kolmikymppinen jolla kourassa pelkkä peruskoulun päättötodistus. On mulla työhistoriaakin muutaman vuoden verran, mutta tietenkin olemattomalla pohjakoulutuksella työtä on aika vaikea saada. Kouluttamattomuuteni on osittain suorastikin sidoksissa siihen että olen köyhistä oloista - olin hyvä koulussa ja hyvä lukiopaikkakin oli tiedossa, mutta jouduin sen hylkäämään koska äitini ilmoitti minulle ettei hänellä ole varaa maksaa lukiokirjoja. En ollut asiasta hirveän pahoillani, koska kohtalaisesta koulumenestyksestäni huolimatta inhosin koulunkäyntiä.

Nyt olen kuitenkin alkanut tajuta, että äärimmäinen köyhyytemme vaikutti myös epäsuorasti mielenkiintooni käydä koulua. Tunsin itseni todella ulkopuoliseksi. Olin ja olen ihan OK sosiaalisilta taidoiltani, eikä minua erityisesti kiusattu. Silti köyhyys ja varmasti etenkin äitini siitä tuntema häpeä rajoittivat sosiaalisia suhteitani ja vaikuttivat negatiivisesti minäkuvaani. Kotiolomme olivat salaisuus jota tunsin olevani velvollinen varjelemaan päivästä toiseen, ja koska on helpompaa vetäytyä syrjään kuin päästää muut ihmiset lähelle ja valehdella heille, imaisin itseni muiden tavoittamattomiin. Tällaisen defenssin ylläpito vaatii valtavasti voimia, ja koska olin oppinut tämän mallin jo varhaislapsuudessa, olin tosi helpottunut kun ysiluokka loppui ja sain vihdoin olla ikään kuin rauhassa. Muutamaa vuotta myöhemmin päästyäni työelämään ja omilleni oli mahtavaa olla vastuussa enää omasta kodistani ja elämästäni.

Olen edelleen köyhä ja kouluttamaton. Tällä hetkellä olen lapsen kanssa kotona, ja kohta on ajankohtaista palata kodin ulkopuolelle. Tiedän olevani työmarkkinoilla todella surkeassa asemassa enkä halua koko loppuikääni tehdä vain jämätöitä jotka eivät osaavammille kelpaa - siksipä aion nyt aikuisena, oman elämäni haltuun ottaneena vihdoin hankkia jatkokoulutuksen. Tiedän että opiskeluaikakin tulee olemaan taloudellisesti tiukkaa, mutta olen köyhäillyt niin suuren osan elämästäni ettei muutaman vuoden köyhäily tähän päälle tunnu missään kunhan saan koulutuksen joka parantaa työnsaantimahdollisuuksiani. Ja vaikkei tuleva ammattini (en vielä ole päättänyt minkä alan koulutukseen haen) olisikaan taloudellisessa mielessä jättipotti, on sekin silti parempi kuin ajelehtia kouluttamattomana satunnaisesta pätkätyöstä toiseen riippuen täysin siitä mistä nyt vain sattuu jotain hommaa saamaan.

Tämä itseni vuoksi, mutta etenkin lapseni vuoksi. Lapselleni haluan ehdottomasti paremman lapsuuden kuin itselleni. Sellaisen jossa lapsen ei tarvitse miettiä perheen rahahuolia. Sellaisen jossa lapsi voi osallistua luokkaretkille ja kutsua kavereita kylään. Sellaisen, josta lapsi voi ponnistaa omaan itsenäiseen elämäänsä itsevarmana ja kyseenalaistamatta jatkuvasti omia mahdollisuuksiaan.

Hyvä, 7! Onnistut varmasti tavoitteessasi. Toivotan sulle paljon tsemppiä.

Viitosen köyhyys oli kyllä itsehankittua. Uhmassako muutit omillesi? Olit ala-aikäinen, vai kävitkö lukion aikuisena? Jos kävit normaali-ikäisenä, niin miksi vanhempasi eivät tukeneet sinua? Oliko sinulla opintotuki ja opintolaina? Saitko yhteiskunnalta muuta tukea? Sitten on tietysti niitä lukiolaisia, jotka ovat niin kovin itsenäisiä ja taiteellisia, että kieltäytyvät ottamasta vastaan tukea. Kulkevat mieluummin kierrätyksestä haetuissa loimissa. Jälkeenpäin sitten jopa uhotaan, miten köyhiä oltiin ja miten ei ollut varaa mihinkään. Joopa joo.

Kaaron kirjoitus oli hyvä, kuten kyseisen herran kolumnit yleensäkin. On todella tärkeää tänä kovenevien arvojen aikana muistuttaa tutkimuksista, jotka tosiaan kertovat, että köyhyydestä seuraa monet köyhiin liitetyt huonot ominaisuudet, eikä ole niin että köyhyys on merkki että kuuluu jonkinlaiseen geneettiseen rupusakkiin jolla nyt vain ei ole kykyjä pärjätä. Köyhyydessä entisestä menestyjästäkin varsin todennäköisesti tulee ajan myötä samanlainen irrationaalisesti käyttäytyvä, impulsiivinen White trash, kuin mitä hän ennen halveksi, jos ei ole toivoa siitä enää että omalla työllään voisi päästä ylös köyhyydestä.

Oma kokemukseni akateemisen tutkinnon hankkineena köyhien duunarien lapsena on, että monella tapaa vanhempieni köyhyys ja siihen liittyvä arvomaailma vaikeuttivat tietäni maisteriksi. Ensinnäkin se, että vanhemmillani ei ollut mitään kykyä tai halua tukea minua koulunkäynnissä lapsena, auttaa vaikka läksyissä. Jos jotain ei osannut, se oli voi voi, ja äiti saattoi vielä sanoa että ei oo meidän tytär järin älykäs mutta eipä ole kukaan muukaan suvussa. Sivistystä ei myös arvostettu meillä ollenkaan, sitä päinvastoin pidettiin paskantärkeiden teennäisten hienostelijoiden hömpötyksenä. Raavas työihminen oli se ihanne. Minä tarvitsin paljon onnea ja luontaista lahjakkuutta, että siitä taustalta pärjäsin koulussa riittävän hyvin että pääsin lukioon ja sitten vielä lähdin yliopistoonkin. 

Sitten oli vielä akateemisessa maailmassa taustan aiheuttamat ongelmat, esim. söin ensimmäistä kertaa ravintolassa kun opiskelin yliopistolla, enkä osannut toimia siellä. En ollut koskaan matkustanut enkä tiennyt miten lentokentillä toimitaan. En tuntenut monia käytöstapoja ja puheeni oli usein rahvaanomaisen roisia ja herätti huvitusta tai pahennusta muunlaisista piireiestä tulleissa nuorissa. Minulla ei myöskään ollut sivistystä keskustella erilaisista filosofeista tai antiikin tarustoista ja muusta, mistä monet keskustelivat opiskelijailloissa kuin olisivat syntyneet kuullen niitä asioita.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 08:06"]

Paikkakunnallani tehdään (tietoisesti?) aiheesta sosiaalista koetta. Sosiaalitoimi tarjoaa köyhien perheiden lapsille saman elintason (mopoineen, vatteineen ja tietokoneineen) kuin keskituloisilla perheillä.

Tähän asti tulokset eivät ole olleet mullistavia: Lapset vähenksyvät työntekoa ja opiskelua ja uhoavat usein "kyllä sossu maksaa". Koulussa on paljon impulsiivisesta ja epäsosiaalisesta käytöksestä johtuvia ongelmia. Kesätyö- ja työharjoittelupaikoista on saattanut tulla potkut käytösongelmien takia.

[/quote]

Et kai nyt oikeasti kuvittele, etta toimeentulotukiasiakkaiden lapsilla on yhtakkia sama elintaso kuin keskituloisten perheiden, kun kerran saavat mopon, tietokoneen ja vaatteita? Mita se vaikuttaa perheen asumiseen, ruokaan jne.?

Missa asemassa tyoskentelet naiden lasten ja nuorten kanssa? Asenteesi on erittain epa-ammattimainen, voisi melkein kuvitella, etta hopisetkin ihan omiasi, etka olekaan ammatissa, jonka kautta tietaisit asiasta jotain. Mutta toisaalta, ethan silloin voisi oikeasti tietaa asiasta mitaan, vaan kyse olisi omasta paattelystasi, joka ei perustuisi faktoihin.

[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 12:14"]

Viitosen köyhyys oli kyllä itsehankittua. Uhmassako muutit omillesi? Olit ala-aikäinen, vai kävitkö lukion aikuisena? Jos kävit normaali-ikäisenä, niin miksi vanhempasi eivät tukeneet sinua? Oliko sinulla opintotuki ja opintolaina? Saitko yhteiskunnalta muuta tukea? Sitten on tietysti niitä lukiolaisia, jotka ovat niin kovin itsenäisiä ja taiteellisia, että kieltäytyvät ottamasta vastaan tukea. Kulkevat mieluummin kierrätyksestä haetuissa loimissa. Jälkeenpäin sitten jopa uhotaan, miten köyhiä oltiin ja miten ei ollut varaa mihinkään. Joopa joo.

[/quote]

Vanhempani olivat suurituloisia, joten en lukiolaisena saanut muualla asuvana valtiolta 100 eur/kk enempää, koska tuet maksetaan vanhempien tulojen mukaan. Asunto oli yksityiseltä, joten loput rahoitin osa-aikatyöllä, josta ei tosin paljoa maksettu. Juuri sain vuokrahat ja rahaa esim. muusiin ja makkaranpalasiin kasaan + sähköön. Vaatteisiin, meikkeihin ja muuhun ei riittänyt. Vanhemmat eivät tukenee rahallisesti vaikka isotuloisia olivatkin ja lukio-ikäisenä vanhempieni eroprosessin keskellä minua ei kaivattu kotiinkaan asumaan mikä tuli hyvin selväksi vanhempieni taholta, joten muutin omilleni että sain käytyä lukion loppuun.

Olen sittemmin opiskellut todella hyvää alaa todella arvostetussa yliopistossa, joten kuuluun koulutettuihin ja suurituloisiin eli en ole ollut köyhä enää pitkään aikaan. Kuulun nykyään ylempään keskiluokkaan.

Minulta kuitenkin liikenee ymmärrystä pienituloisille ja köyhille suomalaisille. Varmasti on vaikeaa ihmisellä joka on esim. 30-vuotiaana vielä köyhyysloukussa, koska Suomi ei ole automaattisesti mikään onnela ja paljon työtä joutuu osa tekemään että pääsevät kiinni kunnon ammattiin tms. Ymmärrän nuoria, joilla voi mennä asiat päin helvettiä sen vuoksi että vanhemmat eivät tue tai kannusta tarpeeksi. Ihmiset ovat loppujenlopuksi hyvin riippuvaisia ympäristöstään ja turvaverkoista.