Lue keskustelun säännöt.
Jos tulit petetyksi ja jätetyksi toisen vuoksi,
05.11.2013 |
...koit eron ja perheen menetyksen, milloin pystyit uuteen suhteeseen?Tällä hetkellä tuntuu, ettei luota enää keneenkään, enkä koskaan löydä ketään. Ja kauhea suru perheen menetyksestä...Yritin parhaani, enkä kelvannut silti. Missä vaiheessa sinä olit surusi surrut ja valmis ja oletko nykyisin onnellinen? Entä eksäsi? Millaisissa väleissä olette?
Kommentit (6)
Minä tulin petetyksi vaan en jätetyksi, sillä jätin sen itse. Ero tapahtui 2011. Kyllä juu luottamus kolahti kovasti. Varsinkin kun ex jäi kiinni maksullisista naisista. Tein parhaani, vika ei ollut kuitenkaan minussa. On peliriippuvuutta, on seksiriippuvuutta ja mielialahäiriötä.
Ex:n kanssa nykyisin asialliset välit ja lasten tapaamiset pelaa, hän on tarpeen vaatiessa myös hoitanut kipeitä lapsia. On mennyt hoitoon. Alussa välit oli niin tulehtuneet, että lasten luovutuskin tapahtui (meillä ovisummeri) tyyliin no niin, isä tuli hakemaan, menkääs alaovelle. Ex olisi myös halunnut että palaan takaisin, mutta se on mulle täysi ei ei ei.
Sanotaan, että kunnon erosurun käsittelyyn menee 1-2 vuotta. Omani alkoi viime vuonna tyyliin "seksiä, ei sen kummempaa, enkä halua miehiä nurkilleni". Mutta pikkuhiljaa tämä on kehittynyt. Ja jotenkin tässä on niin hyvä ja tasaista olla, ja pakko tunnustaa, että nautin nyt kyllä monesta sellaisesta jutusta, mistä ex:n kanssa sain vain haaveilla. Olen pitänyt tämän salassa lapsilta ja ex:ltä, ihan itselläni, ja lastenkin vuoksi hiljaksiin, mutta nyt olen harkinnut myös, että ehkä esittelisin miesystäväni lapsilleni. Hänellä on itsellään yksi melkein aikuinen lapsi. Mitään uusperhettä en ole suunnittelemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosi sitten selvisi miehen kaksoiselämä ja siitä seurasi ero. Olihan se shokki. Jo erosta selviämiseen on mennyt niin paljon voimia, ettei uutta suhdetta ole jaksanut edes ajatella. Nyt olen pikkuhiljaa ruvennut miettimään, millaisen ihmisen kanssa haluaisin olla, siis mistä MINÄ tykkään. On vaikeaa uskaltaa toisen läheisyyteen. Mutta luulen myös, että on energianhukkaa jäädä uhriksi miettimään miksi minä en kelvannut. Eihän se usein mistään kelpaamisesta ole kiinni vaan sen toisen ihmisen haluista. Kannattaa yrittää irrottautua tuollaisesta uhri-asemasta ja ruveta miettimään mitä itse haluaa.
Meillä on eroprosesi juuri meneillään. Alkaisin olemaan valmis kevyeeseen ja kivaa pikku suhteeseen ja olenkin alkanut katsella miehiä "sillä silmällä". Vakavaan suhteeseen en halua, vielä pitkään aikaan. En silti sano että se olisi mahdoton ajatus tulevaisuudessa.
Pyrin välttämään asioimista exän kanssa mahdollisimman paljon, ihan siitä syystä etten pidä hänestä ihmisenä- Lapsen asioista keskustelemme netin välityksellä ja se riittää mainiosti, en vastaa puheluihin tms. En usko että tilanne tulee muuttumaan tulevaisuudessakaan, en vain halua kommunikoida hänen kanssaan.
Lapsi on alkanut karsastaa exän uutta naista ja hänen perhettään, siitä minulla on huoli. Toivoisin että heidän uusioperhekuvio onnistuu, ettei lapselle tulisi uusia pettymyksiä enää.
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 23:58"]
Vuosi sitten selvisi miehen kaksoiselämä ja siitä seurasi ero. Olihan se shokki. Jo erosta selviämiseen on mennyt niin paljon voimia, ettei uutta suhdetta ole jaksanut edes ajatella. Nyt olen pikkuhiljaa ruvennut miettimään, millaisen ihmisen kanssa haluaisin olla, siis mistä MINÄ tykkään. On vaikeaa uskaltaa toisen läheisyyteen. Mutta luulen myös, että on energianhukkaa jäädä uhriksi miettimään miksi minä en kelvannut. Eihän se usein mistään kelpaamisesta ole kiinni vaan sen toisen ihmisen haluista. Kannattaa yrittää irrottautua tuollaisesta uhri-asemasta ja ruveta miettimään mitä itse haluaa.
[/quote]
Onko se sinun mielestäsi uhriutumista, jos miettii miksi ei kelvannut?
Kyllä minä elän vahvasti nykyään omaa elämääni ja tiedän, mitä minä haluan. Tiedän, että meistä jokainen tekee omat päätökset, enkä minä voi kontrolloida miehen päätöksiä.
Mutta jotenkin silti ajattelen, että minä voin tehdä paljonkin suhteen eteen. Voin omalla käytökselläni vaikuttaa siihen työnnänkö miestä pois vai lähelle, tyydytänkö hänen tarpeensa vai keskitynkö vain omiin tarpeisiini. Ja tästä päädyn jälleen siihen kysymykseen, että teinkö liitossani riittävästi, olinko riittävä, ja koska mies minut jätti, niin ilmeisesti en sitä ollut. Tekeekö tämä ajattelutapa minusta uhrin?
Näin minulle tapahtui kolme vuotta sitten. Ensimmäisen vuoden ajattelin, etten koskaan huoli ketään miestä. Toisen vuoden aikana syttyi kaipuu. 2,5 vuotta eron jälkeen tapasin nykyisen miesystäväni.
Hylkääminen rikkoo ihmisessä jotain perusteellista. Et usko kuinka monta kertaa olen itkenyt sitä, etten kelvannut. Mutta suru parantaa, usko pois. Itke, itke ja itke. Pari vuotta siihen varmaan menee. Uuteen suhteeseen olet valmis vasta sitten, kun olet täysin antanut anteeksi eksällesi. Anteeksianto on prosessi, ei kertaluontoinen tapahtuma.
Olen onnellinen nykyään. Minulla ei ole mitään valittamista elämässäni. Mutta silti joskus vieläkin mietin, miksi en kelvannut.... Se on sellainen pieni haikeus, kun mietin, miksi unelmani ei toteutunut. Parhaani yritin.
Eksän kanssa välit ovat asialliset. Eksä on naimisissa tämän kakkosnaisen kanssa. Kun kuuntelen heidän riitojaan (lasten välityksellä), niin sitä enemmän vielä ihmettelen, miksi minä en kelvannut.
Mutta ei se minua vaivaa - olen löytänyt miehen, joka rakastaa minua enemmän kuin eksäni rakasti ikinä. Mutta monimutkaistahän tämä on, kun on niin monta liikkuvaa tekijää elämässä (kaikkien lapset ja eksät yms.).