kaksisuuntainen mielialahäiriö ja äitiys

niin mitä mieltä mistä? jos sairaus on hallinnassa ja lähiympäristö siitä tietää niin onnistuuhan se ihan hyvin

Lapsella on suuri riski sairastua. Unohda!

itsemurha prosentti on todella suuri. Toki pienentynyt puoleen vuosien mittaan mutta edelleen todella suuri määrä heistä tekee itsemurhan. 

Jos asiat on balanssissa lääkkeet ja hoito kohdallaan niin siitä kuin

Mä sain raskausaikana ko. diagnoosin.. Mulla on ollut vaan 1 mania 2011 ja sitten alakuloisuutta. En siitä maniasta edes tiennyt vaan lääkärit määritteli sen vasta nyt. On ollut paljon rajumpia masennusjaksoja nyt raskaana mutta olen saanut niihin apua. Toki vaikeaa sanoa mikä menee raskaushormonien piikkiin ja mikä on taudin aiheuttamaa. Tauti voi siis voimistua raskaana tai toisilla oireet hävitä kokonaan. Minulla taudin puhkeamiseen on vaikuttanut myös rankat lapsuusolot.

Mulla on lapsen kannalta turvallinen lääkitys, teratologisesta tarkistettu.

Raskaus ei ollut suunniteltu, käytettiin ehkäsyä. Abortti ei ollut missään vaiheessa vaihtoehto.

 Lapsen isä tietää sairaudestani ja tukee kaikin tavoin, ja haen kaiken mahdollisen avun ja neuvolassa ja synnytyssairaalassa tiedetään tästä. Tietämättömiltä ja ilkeiltä ihmisiltä tulee noita ikäviä kommentteja, koska he eivät pysty asettumaan samaan tilanteeseen. Jokaisella taudin oireet on kuitenkin omanlaisensa.

Lisäksi ei ole parempaa syytä minulle hoitaa sairauttani kuin tuleva ja rakastettu lapseni. Minulla on hyvä tukiverkko joka tuntee taudin kuvat. Myös tulevat rutiinit ja vastuut tasapainottavat elämääni enkä ole enää tuuliajolla, ennen ei ollut mitään syytä koittaa kontrolloida tätä.

Niin ja bipokeskuksessa minulle sanottiin että lapseni mahdollisuus taudille altistumiselle on 1/7, ja vaikka olisikin se altteus niin turvallinen kasvuympäristö ja tasapainoinen kasvatus pienentävät mahdollista puhkeamisen todennäköisyyttä vielä huomattavasti enemmän.

mukava kuulla positiivinen tarina.

Ikävä kyllä itse tunnen vain yhden hyvin surullisen tapauksen jossa äiti vei hengen itseltään ja lapsi asuu nyt siskollani adoptoituna :/

Olisin kiinnostunut kuulemaan muita kokemuksia.

Ja toivon, että tulisi asiallisia kommentteja. En kaipaa yhtäkään "Älä tee lapsia" tyylisiä kommentteja sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät tiedä sairaudesta yhtään mitään, muuta kun mitä joku wikipedia asiasta kertoo.

Kokemuksia?

Uskoisin, että aika harva viitsii kertoa kokemuksiaan, kun täällä vastataan usein tosi ilkeesti...

[quote author="Vierailija" time="18.01.2014 klo 22:55"]

Uskoisin, että aika harva viitsii kertoa kokemuksiaan, kun täällä vastataan usein tosi ilkeesti...

[/quote]no eikä vastata

Täällä yksi kaksisuuntainen äiti. Olisihan se toki parempi niin lapsen kuin minunkin kannalta, että mielialanvaihteluita ei olisi. Mutta minkäs asialle teet, muuta kuin yrittää elää mahdollisimman tasapainoisesti ja onnellisesti ja käyttää lääkkeitä. Onneksi kohdallani on ollut tasaisia kausia, pitkiäkin, vuosia kestäviä, mutta reagoin esim stressiin ja väsymykseen tavallista herkemmin. Maniatkin ovat olleet läheisten silmissä hyvin lieviä, mutta itsestä rankkoja kokemuksia. Ainoa, mikä on jäänyt harmittamaan, on se että kun tyttöni oli pieni, en saanut apua hoitoon keneltäkään, vaikka psykoosi oli päällä. Se oli tosi, tosi, tosi rankkaa.

No, jos oisin tiennyt ennen lasten tekoa, että tää sairaus puhkeaa, oisin varmaan jättänyt lapset tekemättä. Ei saa ymmärtää väärin, rakastan lapsiani, hoidan heidät hyvin tukiverkon avulla, olo on nyt tasainen... Mutta kyl tää aika raskasta on, yhdistelmä bibo ja yksinhuoltajuus... Ja ainainen huoli lapsista, että ne perii tän taudin.... Mitä oon bibojen tarinoita lukenut, niin aika heikoilla kanteilla on monen äitiys ja puolisot on kovilla, ihailen kun he jaksaa. En välttämättä suosittele biboja tekemään lapsia, miettisin monta kertaa. Yhden lapsen nyt ehkä vielä.vois jaksaa, mutta useamman, en tiedä.

Lapsilla täytyisi sitten olla tasapainoinen, sitoutuva ja osallistuva isä. Muuten kuulostaa aika riskialttiilta. Mutta en silti ole sanomassa mitään "et saa saada lapsia".

Isäni on bipo ja elämä hänen kanssaan oli todella, todella rankkaa koko muulle perheelle. Upea, rakastava äiti tasapainotti. 

Toivottavasti vastuu lapsesta saa myös huolelliseksi lääkityksen ja sairaudenhoidon kanssa. Isäni tosiaan diagnosoitiin vasta, kun olin aikuinen.

12 kyselee 13:sta, että miten koet, että sun kaksisuuntaisuus näkyy / tuntuu päivittäisessä elämässäsi? 

Kannattaako kaksisuuntaista sairastavan naisen kanssa ruveta lastentekoon? Sairaus tuntuisi tällä hetkellä olevan hyvässä hoidossa, mutta voiko raskaus sekoittaa kaiken? t. mies29

Olen todistanut tätä hyvin läheltä. Lapset eivät voi hyvin ja samoja huolestuttavia merkkejä näkyy lapsissa jo nuorina. Äidin käytös on tarttuvaa. Suosittelen hakemaan apua äidille ja koko perheelle, jos voimakkaat mielialahäiriöt aiheuttavat vakavia ongelmia.

12 vastaa vielä, ihan ehdottomasti hoitosuhde pitää olla ja lääkärin kanssa miettiä lääkitys ja tukiverkosto!!! Vaatikaa sellainen, jos teillä ei ole. Mielestäni on tosi tärkeää, että on hoitamassa sellainen henkilö, joka tuntee millainen olet terveenä. Minulla on ollut aina hyvä hoitosuhde, välillä tosin on tuntunut turhalta, kun on ollut pitkään tasaista, mutta silloin sitten väljentää käyntejä ja sitten taas tarvittaessa lisää. kun tilanne päällä niin akuuttihoito sitten lisäksi. Kun olin raskaana, kaikki ylimääräinen stressi pyrittiin sulkemaan pois, olin sairaslomalla ja itse asiassa olo oli todella tasainen. Väsymystä oli paljon, mutta muuten raskaus sujui hyvin.